Hyvää uutta vuotta ja ei niin hyviä testiuutisia

Blaah. Sieltä se nega taas tuli. Nyt on ainakin varmaa se, että ovis ei ollut silloin kun sen oletin olleen. Kenenkään luteaalivaihe ei nimittäin ole näin hiton pitkä (18 and counting). Just kun kuvittelin ymmärtäväni kroppaani, niin se vetää maton alta. Noh, toivottavasti ne menkat alkais nyt ihan lähipäivinä, sillä en haluaisi, että nämä kierrot alkaisivat venyä ihan kauheesti. Ennen mulla on aina ollut säännöllinen luomukierto, joten en haluais että se alkaa temppuilemaan juuri nyt, kun sillä olisi jotain merkitystä.

Joka tapauksessa haluan toivottaa kaikille lukijoilleni ihanaa uutta vuotta, olkoon se meille kaikille hedelmällinen vuosi niin lisääntymisen kuin muidenkin projektien osalta!

Asiaa rooiboksesta ja tilannepäivitys

Ajattelin nyt joutilaan sunnuntai-illan ratoksia kirjoittaa hieman tänne, vaikka mitään ihmeempää tiedotettavaa ei olekaan. Menkat loistavat edelleen poissaolollaan, ja oireita ei ole enää juuri nimeksikään. Pohdin sitä, että oliko ovikseni sittenkin 22. päivä joulukuuta, sillä silloin olin jotenkin poikkeuksellisen himokkaalla tuulella. En kuitenkaan kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, sillä oletin oviksen olleen silloin reilua viikkoa aiemmin, jolloin oireet olivat kyllä harvinaisen selkeät. Noh, testiä uudelleen sitten ylihuomenna, jos tämä ei tästä mihinkään muutu.

Ennen tuon perjantaisen testin tekemistä päätin raskausinto piukkana selvittää, mitä Suomessa oikeastaan saa ja ei saa syödä silloin kun odottaa lasta. Luin tätä listaa, ja suurin osa kielletyistä ravintoaineista olikin minulle tuttuja juttuja. Kuitenkin jossain kohtaa olin vetää aamuteet väärään kurkkuun. Nimittäin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan rooibos-teetä pitäisi välttää raskauden aikana. He perustelevat rooiboksen kieltämistä seuraavasti:

Teen lehdistä (musta, vihreä, valkoinen, keltainen), marjoista ja hedelmistä tehdyt juomat käyvät. Muut ovat yrttijuomia (myös rooibos), eikä niitä suositella. Yrttijuomien turvallisuutta ja mahdollisia luontaisia haitta-aineita ei ole tutkittu. Yrttejä voi käyttää mausteenomaisesti.

Itse satun tietämään, että rooibos, suomeksi siis punapensastee, on hyvin suosittua, etenkin raskaana oleville suositeltua, juomaa Afrikassa, josta kyseinen kasvikin on peräisin. Siispä googlasin hieman hakusanoilla rooibos ja pregnancy. Jaksoin kahlata ensimmäisen sivun linkit, eikä niistän yksikään ohjeistanut välttämään rooibosta, vaan päin vastoin, sitä suositeltiin haitallisempana pidettyjen ns. tavallisten teelaatujen (musta, vihreä, valkoinen) tilalle. Tuntuu myös siltä, että Yhdysvalloissa ollaan paljon tarkempia kofeiinin saannin suhteen, eikä tavallista teetä tai kahvia suositella siellä nautittavaksi lainkaan tai korkeintaan kuppi päivässä.

Siksi vähän jäi kaivertamaan se, miksi rooibos on nyt yhtäkkiä kiellettyjen listalla täällä Suomessa. Tein vielä lisää suomenkielisiä Google-hakuja, ja minulle selvisi, että rooibos on siis lisätty tähän THL:n listaan ihan vastikään. Eli sen juominen on ollut sallittua vielä esimerkiksi pari vuotta sitten. Itse olen kova rooiboksen ystävä ja aion tulevaisuudessakin sitä kohtuudella juoda, vaikka se nyt tuolla listalla komeileekin.

Toinen listalta löytyvä yllätys oli inkivääri, joka kuulemma sisältää kemiallisia ainesosia, jotka ovat haitallisia sikiön kehitykselle. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa suositellaan edelleen inkivääriteetä esimerkiksi raskauspahoinvoinnin hoitoon. En nyt tietenkään ryhdy syömään raakaa inkivääriä ihan vaan noita listoja uhmatakseni, mutta olen kyllä sitä mieltä, että monesti kohtuus on se paras ohje noissa ruoka-ainerajoituksissakin. Toki on syytä välttää nämä selkeät listeriavaaran sisältävät ruoat ja korkean A-vitamiinipitoisuuden omaavat ruoat, jotka selkeästi ja todistetusti voivat aiheuttaa ongelmia sikiölle. En kuitenkaan täysin ymmärrä tällaista totaalikieltämistä "varmuuden vuoksi". Parempi olisi tiedottaa selkeästi kielletyt ruoka-aineet ja kohtuudella nautittavat erikseen. Liian usein tällaisella listauksella saadaan vain hämmennystä ja epätietoisuutta aikaiseksi jo muutenkin herkissä odottavissa äideissä.

Vai kuinka moni odottava äiti on esimerkiksi tajunnut välttää tänä jouluna joulupipareita, -laatikoita tai glögiä, jotka usein sisältävät tätä pahamaineista inkivääriä?

Negaa pukkaa

Eli ei tullut plussaa tänä aamuna, kun tein testin. Rupesin muutenkin miettimään tätä mun kiertoa nyt, koska tänäänhän on dpo 14 sen mun oletetun ovispäivän mukaan, mutta kiertopäivissä tämä on vasta 26. Eli tuo oletettu ovis on tullut epätavallisen aikaisin, jos se nyt yleensä oli ovis. Ja menkat voi vielä alkaa ihan ajallaan.

Ääääh. Hommaan ne ovistikut ensi kierrosta, koska en jaksa arvailla tätä mun kiertoa. Ja jos menkat ei ala ennen uudenvuoden aattoa, niin teen sitten uuden testin, koska uutenavuotena on tiedossa alkoholipitoista juhlimista. Edelleen on ollut vähäistä juilimista tuolla lantionpohjassa, mutta sekin on vähenemään päin. Saa siis nähdä, koska ne menkat suvaitsee saapua.

Mutta nyt lähden keikalle piristämään tätä olotilaa ja kuuntelemaan hyvää musiikkia. Jee!

Jännittääää!

Tiedän, että lupasin tulla takaisin uutisten kanssa, mutta nyt vaan jännittää niin paljon, että en voi olla purkautumatta täällä. Mulla on nimittäin ollut kohta viikon ajan ihan ihmeellistä alavatsakipuilua, ja olen kokoajan odottanut, koska ne menkat alkavat. Mutta ne eivät ole alkaneet! Tämän lisäksi mun tissit ovat olleet kipeät ja yskiessä on myös tullut repäisykipuja. Yleensä en kärsi kuukautiskivuista muuten kuin kuukautisten aikana tai sitten ihan samana päivänä, kun ne alkavat. Siksi olen tästä kipuilusta lievästi innoissani. Tiputaan sitten kunnolla, jos ne menkat alkavat!

Eniveis, huomenna aamulla aion tehdä testin, jos menkat eivät yön aikana ole alkaneet. Huomenna on vasta virallisesti kuukautisten alkamispäivä, mutta olot ovat nyt sellaiset, että en jaksa odotella menkkojen monen päivän poissaoloa, vaan haluan selvittää, saanko nyt edes haamua tikkuun. Tämä on btw mun eka raskaustesti tämän yrityksen aikana, joten hieman jännittää nyt. Saa nähdä, millainen päivä huomenna on töissä, jos plussa pärähtää tiskiin.

Menen kohta sänkyyn, mutta saa nähdä kuinka paljon saan tänä yönä nukuttua. Huomenna palaan kuitenkin jossain vaiheessa asiaan. Wish me luck!

Loppukierron tuntemuksia

Nyt on kierron viimeinen viikko meneillään, ja menkkoja odotan saapuvaksi 27.12. Jotenkin nyt on kuitenkin ollut toiveikas olo siitä, etteivät ne tulisikaan. Tätä on vaikeaa selittää, koska mitään kovin ihmeellisiä oireita minulla ei ole ollut. Nyt pari päivää minulla on ollut outoja alavatsakipuja, ikään kuin menkat olisivat tulossa, mutta silti hieman eri tavalla. Nyt kipu on selkeämpää ja jollain tapaa viiltävämpää. Olen ollut huolissani siitä, että rintani eivät ole olleet lainkaan kipeät, toisin kuin kaikissa muissa kierroissa. Yleensä rinnat kipeytyvät heti ovulaation jälkeen, ja kipeys laantuu kohti kuukautisia. Sen sijaan tänään havaitsin hieman arkuutta rinnoissa, joten tämä oire saattaa olla vaihtamassa paikkaa. Tai sitten olen raskaana (jota toki toivon kaikkein eniten).

Tämä tunne siitä, että olen raskaana on siis luultavasti täysin psykologista. Kun viime kierto meni harakoille, niin tälle kierrolle olen asettanut ehkä hieman kohtuuttomia toiveita. Olisi se silti ihana, että saisin myöhästyneenä joululahjana plussan testiin.

Tänään lähden viimeisen iltavuoron jälkeen joulun viettoon, joten palaan asiaan joko kuukautisten tai toivottavasti plussan kanssa joulun jälkeen.

Toivotan siis kaikille lukijoilleni lämmintä ja rauhallista joulunaikaa!

Lahjoista

Joulu se tulla jolkottaa kovaa vauhtia, ja meikäläisellä alkaa tulla kiire lahjojen kanssa! Lahjat on onneksi paria poikkeusta varten aika hyvin suunniteltu, nyt vaan tarvitsisi löytää ne kaupasta. Valitettavasti juuri sitä juttua, minkä olet ajatellut ostaa, ei välttämättä löydykään enää kaupoista, tai sen löytäminen voi olla työn ja tuskan takana.

Itse lähdin tänään ostoksille kotikaupunkimme keskustaan ja sain saaliikseni yhden vaivaisen kirjan. Tarkoituksena oli kuitenkin ostaa vaikka mitä, mutta juuri niitä juttuja ei niistä kaupoista valitettavasti löytynyt. Noh, huomenna matka käy kohti naapurikunnan isompaa ostoskeskusta, josta toivottavasti löytyy edes osa noista jutuista.

Minusta lahjojen ostaminen on ihanaa, etenkin kun tietää mitä on ostamassa. Tai vaihtoehtoisesti silloin, kun rahaa ei tarvitse miettiä. Tiedän esimerkiksi yhden tosi kivan lahjaidean yhdelle kaverilleni, mutta se menee valitettavasti reippaasti yli lahjabudjetistani, joten joudun hylkäämään sen ja keksimään tälle kaverilleni jotain kukkaroystävällisempää.

Kuitenkin varsinainen huippukohta lahjojen kanssa puljatessa on niiden paketointi. Rakastan paketointia, ja voisin varojen niin suodessa panostaa tähän vielä paljon, paljon enemmänkin. Nykyisellään kuitenkin riittää, että saan paketoida muutaman lahjan ihan kaupan paperiin ja väkertää rusetit omin pikku kätösin.

Tänä vuonna minun lahjapakettini ovat varsin yksinkertaiseen paperiin käärittyjä, sillä päädyin ihan perus-ruskeaan ja painokuvioituun pakkauspaperiin joita sitten koristan erilaisilla nauhoilla. Lisäksi printtasin täältä lahjoihin nimilaput. Loppuun vielä kuva tämän vuoden paketoinneista.

Vuoristorataa ylöspäin

Ai että, oon niin iloinen tuosta eilisestä selkeästä oviksesta ja siitä, että saatiin se vielä käytettyä hyväksi. Mulla oli eilen valmistujaiset, joten iltapuuhiksi meni. Mutta silti, nyt on ihan oikea mahdollisuus tulla raskaaksi ja olen siitä iloinen. Viime kuu meni yrityksen osalta harakoille, joten silloin en miettinyt mitään oireita tms. mutta nythän tämä piina taas alkaa. Viime kuussa kirjoitin siitä, kuinka pyrin suojelemaan itseäni sillä, etten niin kauheasti ajattele vauvoja tai raskausjuttuja. Nyt tämäkin on heittänyt häränpyllyä, ja havaitsin tänäänkin herääväni aamulla viideltä mietiskelemään sitä, että ehkäpä juuri nyt sisälläni tapahtuu hedelmöittyminen, josta saa alkunsa meidän esikoinen.

Minä niin tiedän, että näin ei saa ajatella. Mulle on jostain syystä iskostunut jostain lapsuudesta sellainen ajatus, että jos miettii liikaa jotain ihania juttuja, mitä toivoisi tapahtuvan, niin sitten ne ei tapahdukaan tai jotain muuta pahaa tapahtuu. Esimerkiksi kun tykkäsin jostain pojasta, luonnollisesti päiväunelmoin siitä, millaista olisi jos tuo poikakin tykkäisi minusta. Sitten jos se poika sanoi jotain ilkeää tai typerää tai jätti minut jotenkin huomiotta, niin pidin tätä universumin rangaistuksena siitä, että olin typerästi päiväunelmoinut jostakin, mihin minulla ei koskaan ole mahdollisuutta. Tämähän on harvinaisen typerästi ajateltu, mutta ehkä jälleen osoitus ylikasvaneesta itsesuojeluvaistostani.

Tässä on nyt vähän sama tilanne: toisaalta mieleni haluaisi matkustaa päiväunilandiaan, mutta tiedän, että sieltä putoaminen sattuu ja universumi rankaisee koviten niitä, jotka uskaltavat irtautua kauimmaksi maan pinnasta. Ehkä yritän siis tehdä tässä kompromissin, nauttia jonkin verran tästä "ihanasta" tiedottomuuden ajasta ja samalla pitää unelmat jotenkin kontrollissa. Kiivetä sitä tunteiden vuoristorataa ylös siis hieman loivemmin, jotta se tiputus ei olisi aivan niin paha.

Ovis!

Hihii, tulin vaan kertomaan, että tänään on ovis! Ekaa kertaa tunnistan sen limoista ilman pienintäkään epäselvyyttä. Olen vieläkin toipilas, sillä tämä flunssa on ollut kyllä yksi rajuimmista ns. tavallisista flunssista, mitä olen kokenut. Mutta eiköhän sitä silti voi hieman rauhallisesti pupustella tänään iltasella.

Voihan flunssa

Meillä on nyt töissä loppuvuoden kiireisin aika, ja kaikille riittää töitä ihan tarpeeksi. Ja mitä teen minä? No, olen tietysti kipeänä. On ollut ihanaa olla nämä kaksi työpäivää pienessä kuumeessa töissä, mutta nyt en oikeen ole kehdannut jättää työkavereita keskenäänkään selviämään. Muuten menee ihan hyvin, meillä tämä kolmas kiertokin alkaa lähestyä niitä tärkeitä päiviä. Toivottavasti nyt saataisiin tärppiä. Halujakin on onneksi riittänyt, jopa tästä flunssasta huolimatta.

Olimme viime viikonloppuna Tallinnan risteilyllä, josta varmaan toin tämän flunssankin tuliaisina. Kyseessä oli sellainen 22 tunnin risteily, ja ei voi kuin ihmetellä ihmisten biletystä näin pikkujouluaikaan. Etenkin jotkut miehet olivat erityisen aggressiivisia mahdollisen panokumppanin metsästämisessä. Tuntui siltä, että mihinkään ei voinut mennä ilman, että joku humalainen oli ehdottelemassa. Tanssilattiallakin meidän kolmen naisen seurueen ympärille ilmestyi välittömäsi kolme sinnikästä liehittelijää, eikä siellä sitten viihdytty kovin pitkään. Yksi mies ei millään meinannut uskoa, vaikka minun mieheni oli siinä vieressä, että en ole nyt lähtemässä hänen matkaansa.

Kaikesta huolimatta reissu oli ihan mukava, pääsimme käymään Tallinnassa, ja sain vähän ostettua itselle kivoja juttuja ja yhdelle kaverillekin lahjan. Nukkumispuoli onnistui tosin vähän huonosti, koska meidän käytävällä monien hyttien ovet olivat auki, ja ihmiset käytävillä juhlimassa aamuun saakka. Onneksi kotona odotti oma sänky ja autuas hiljaisuus.

Joulun tekeminen on kaikesta kiireestä johtuen jäänyt vähälle, eikä meidän asunnossa ole vielä yhtäkään joulukoristetta. Ajattelin kuitenkin ottaa vahingon takaisin huomenna, kun pääsen vihdoin viettämään vapaapäivää kotona. Nyt pitäisi kuitenkin levätä, joten ihan hirveästi ohjelmaa en uskalla huomiselle suunnitella. Mennään oman voinnin mukaan siis. Nyt kuitenkin lähden lepäämään, olkoon teidän laivareissunne mukavampia kuin minun! Loppuun vielä kuva Tallinnasta laivan lähtiessä satamasta:

Pikkujouluja ja asiaa rahasta

Tänä viikonloppuna meidän perheessä on pikkujouluiltu oikein urakalla. Miehellä oli työpaikan pikkujoulut perjantaina ja minulla taas harrastukseen liittyvät pikkujoulut lauantaina. Lauantaina menkat antoivat itsestään myös ekan merkin, joten uskaltauduin juomaan juhlajuomia tuolla pikkujouluissa. Onneksi tänään ei ole ollut juuri lainkaan krapulaa, mistä olen enemmän kuin tyytyväinen. Tosin musta tuntuu, että tällä kertaa oli jälleen kyseessä, ns. valealku, sillä tänään ei taas ole ollut mitään merkkiä mistään kuukautisista. Haluaisin vaan, että nämä nyt alkaisivat kunnolla ja loppuisivat pian, että pääsis taas tositoimiin.

Ensi viikolla onkin sitten tiedossa itsenäisyyspäivä ja laivareissu Viroon. Jee! Olen nyt muutenkin pitkästä aikaa helpottunut taloudellisen tilanteen parannuttua hieman. Sain nyt kuun viimeinen päivä ihan kohtalaisen palkan ja viides päivä tulee taas palautuksetkin, joten tilillä on vihdoin rahaa jopa enemmän kuin ihan välttämättömät menot edellyttäisivät.

Kerron nyt hieman omasta taloudellisesti tilanteesta, että ymmärrätte, miksi olen nyt niin helpottunut tästä palkasta. Olen siis ollut opiskelija, mutta opintotukikuukauteni loppuivat kesällä, ja olen saanut viimeisen opintotuen heinäkuussa. Siitä saakka olemme eläneet lähinnä mieheni tuloilla. Koska olen naimisissa työssäkäyvän kohtalaista palkkaa ansaitsevan mieheni kanssa, en ole myöskään ollut oikeutettu mihinkään sossun tukiin, joita monet tässä tilanteessa saavat. Mies on onneksi ollut koko tämän ajan töissä, mutta voin sanoa, että ei ole todellakaan ollut herkkua, kun ei ole ollut omaa rahaa mihinkään. Olen myös niin häveliäs, että en ole viitsinyt miehetä pyytää rahaa omiin turhuuksiin, vaan olen todella ostanut vain sen, minkä todella tarvitsen. Lopulta päädyin siihen, että koska oman alan töitä en tule löytämään ihan heti, on parempi olla edes jossain töissä, ja onneksi sitten sainkin suhteellisen nopeasti töitä eräästä vaatekaupasta, jossa nyt siis olen ollut n. 1,5 kk.

Ensimmäisessä palkassa en saanut kuin vajaat parisataa euroa, koska minulle kertyi niin vähän tunteja, mutta kuten sanoin, nyt sain ekan kunnollisen palkan, ja nyt on ihan kiva sitten ostaa siitä hieman joululahjoja. Olen tosin jo sanonut kaikille, että tänä vuonna lahjat tulevat olemaan hieman vaatimattomammat, sillä ei sitä rahaa vieläkään ole ihan hillittömästi tuhlattavaksi. Mutta silti, mukavaa olla edes osittain taloudellisesti itsenäinen.

Tänään on muuten joulukuun eka päivä ja samalla eka adventti. Mies avasi ekan luukun kalenteristakin, ja vaikutti tyytyväiseltä saadessaan sieltä hieman salmiakkinameja. Nyt aletaan tuon ukkokullan kanssa katsomaan leffaa, joten heihei, ja hyvää alkavaa viikkoa!

Long time no see

Huh, edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo tovi, joten on jo aikakin päivitellä tänne hiukkasen omia kuulumisia. Syy postaamattomuuteen on ollut puhtaasti siinä, että nyt on ollut niin paljon tekemistä, että kotona vietetty aika on mennyt jotenkin ihan muuten kuin blogikirjoituksia pohtiessa. Meillä oli viime viikonloppuna kaveripariskunta hieman kauempaa kylässä pari yötä, ja oli kyllä ihanan virkistävä viikonloppu. Pelailtiin lautapelejä, tehtiin ruokaa ja hengattiin vaan. Tällä viikolla mun pomo on ollut lomalla ja töitä on riittänyt siis myös sillä saralla ihan riittävästi. Kaiken hyvän päälle joulukuu lähestyy uhkaavasti, ja en ole vielä aloittanutkaan miehen joulukalenteria! Ajattelin nimittäin tehdä hänelle tänä vuonna sellaisen, jossa olisi pieniä tehtäviä, karamelleja sekä pieni viesti joka päivälle. Onneksi suunnittelemani kalenterin malli on sellainen, että voin tehdä sitä pikkuhiljaa, eikä kaikkien luukkujen tarvitse olla valmiita 1. joulukuuta. Kävin myös ostamassa tänään Tiimarista joulukorttitarvikkeet, joten niitäkin voisi alkaa pikkuhiljaa väsäilemään.

Kaiken tämän touhun keskellä vauvanyritys on ollut helppo unohtaa, enkä olekaan juuri ajatellut asiaa sen enempää. Huomasin kuitenkin, että olen jotenkin rakentanut itselleni tietyn defenssin vauvojen suhteen. Esimerkiksi tänään näin ostoskeskuksessa äidin vastasyntyneen vauvan kanssa. Ajattelin toki automaattisesti, että voi miten söpö vauva, mutta en suonut vauvalle ja äidille sen kummempia ajatuksia. Aiemmin olisin vastaavassa tilanteessa vaan miettinyt, kuinka itsekin varmaan kohta hyssyttelen omaa pienokaista. Nyt en jotenkin uskalla. Ajattelen mieluummin, että tuo on jotain, mitä en nyt ainakaan ihan heti ole saavuttamassa, joten turha haaveilla. Silloin ne edessä olevat pettymyksetkin on jotenkin helpompia kestää.

Yleisesti ottaen mielialani on ollut kaikesta tekemisestä johtuen väsynyt, mutta tyytyväinen. Nyt kuitenkin tutut PMS-oireet jälleen nostavat päätään ja tänään on hieman masentanut. Odotankin siis tätiä saapuvaksi viimeistään lauantaina, sillä silloin on pikkujoulut, enkä haluaisi tehdä turhaa raskaustestiä tällä kertaa (kun en kuitenkaan voi olla tekemättä, koska on häviävän pieni todennäköisyys sille, että olen raskaana, jos menkat eivät ala). Mielestäni tiputteluvuodon olisi pitänyt jo alkaa, mutta voi olla niinkin, että kehoni alkaa jo tottumaan pillereiden lopettamiseen ja tiputtelukin vähenee.

Taidanpa alkaa nyt joulukalenterin väkertämispuuhiin, hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

Äitimyyttiä tavoittelemassa

Ennen kuin itse aloin haaveilla vauvasta käsitykseni äitiydestä oli varsin yksioikoinen. Ajattelin, että äitiys on vaan simppelisti sitä, että tarjotaan lapselle mahdollisimman hyvät edellytykset elämälle. Annetaan sille ravintoa, kun sillä on nälkä ja vaihdetaan vaippaa, kun se on tehnyt pissaa tai kakkaa. Toki toiset vauvat vaativat enemmän tietynlaista hoivaa kuin toiset, mutta vanhemmat sitten antavat sitä tarpeen mukaan. Right?

No enpä olisi voinut olla enempää väärässä. Vaikka tämä on se perusasetelma, mistä lähdetään liikkeelle, todellisuudessa äitiyteen ja etenkin hyvään äitiyteen liitetään hirvittävästi erilaisia arvolatauksia ja odotuksia. Kaiken hyvän päälle nämä odotusarvot ovat usein ristiriidassa toistensa kanssa. Otetaanpas esimerkki vaippojen maailmasta. Se ei riitä, että vaihdat vauvalle vaippaa kun se on tehnyt tarpeensa, mielenkiintoista on vain se, millaisen vaipan vaihdat. Ekologinen ja ympäristöä ajatteleva äiti käyttää luonnollisesti kestovaippoja, biohajoavat maissivaipat ovat wannabe-ekoilijoiden juttu ja tavallisia vaippojahan eivät käytä muut kuin ajattelemattomat luonnonraiskaajat. Lisäksi tavalliset vaipathat aiheuttavat lapselle vaippaihottumaa ja estävät kuivaksi oppimista, koska ne ovat niin superimukykyisiä, että vauva ei opi märän vaipan epämukavuutta kuten kestovaippojen kohdalla.

Mitä tekee nyt näitä paheksuttuja kertiksiä käyttävä äiti? Lyö otsaansa paska mutsi -leiman ja ajattelee sitten vastapainoksi olevansa parempi jollain toisella osa-alueella. Hän esimerkiksi tekee vauvalle syöttämänsä soseensa itse, toisin kuin naapurin äiti, joka ostaa kaupan valmiita Pilttejä. Onhan omat soseet nyt huomattavasti parempia, koska ne eivät sisällä kaupan ruuista tuttuja säilöntäaineita ja muitakaan epäluonnollisia ainesosia. Lisäksi lapsi oppii jo varhain kotiruoan makuun.

Naapurin äiti tuntee alemmuutta, ja lyö otsaansa jälleen paska mutsi-leiman ostaessaan lapselleen kaupan soseita, mutta hän ei yksinkertaisesti ehdi tekemään soseita itse. Hän on työssäkäyvä ihminen, jonka vapaa-aika täyttyy monenlaisista harrasteista. Mutta ainakin hän tarjoaa lapselleen parasta aktiviteettirintamalla. Hän on käynyt vauvauinneissa ja nyt uutena juttuna vauvoille tarkoitetuissa värikylvyssä, jossa hänen lapsensa pääsee osalliseksi elämyksellisestä kuvataidetoiminnasta, toisin kuin moni muu lapsi, joille nauhalta pyörivät Muumit ovat lähin kosketus taiteeseen. Ja niin edelleen.

Mutta miksi juuri äitiys ja lastenhoito nostattaa näin vahvoja tunteita ihmisissä? Kyllähän suurin osa naisista käyttää kertakäyttöisiä kuukautissuojia kuukupin sijasta tai syö kaupan valmista maksalaatikkoa, eikä jaksa alkaa tehdä jokaista ruoka-annosta itse. Samoin suuri osa meistä katsoo mieluumin kotisohvalta Idolsia kuin menee Kansallisoopperaan kokemaan taide-elämystä. Silti kukaan ei katso pahasti, tai jos katsoo, sitä pidetään elitisminä.

Miksi siis alamme katsoa toisiamme nenänvartta pitkin, kun kyse on pienokaisistamme? Äitiyteen on sisäänrakennettuna tarve tarjota omalle lapselle sitä kaikkein parasta. Koska emme kuitenkaan ole täydellisiä, hyvä äitiys on käytännössä myytti, jota kohti täydellisyyteen pyrkivät äidit kurottelevat. Samalla kuitenkin toiset äidit, ne joiden pitäisi olla äitiyden parasta vertaistukimateriaalia, muodostuvat kilpailijoiksi.

Liian usein äitiys tarkoittaa täydellisyyteen pyrkivälle jatkuvaa alemuuden tunnetta ja syyllisyyttä siitä, kuinka tuossa toisessa perheessä tuokin asia on paremmin. Tämä on omiaan luomaan kilpailuaseman, jossa äidit kilpailevat siitä, kuka on täydellisin äiti. Tätä täydellisyyttä mitataan näillä materialistisilla saavutuksilla, ja samalla unohdetaan, että se äidin tärkein funktio, hoivan antaminen, on se, jota lapsi eniten kaipaa. Normaali, terve lapsi ei välitä siitä, onko hänen soseensa kotitekoisia vai kaupasta ostettua tai onko hänen vaippansa kesto vai kertis. Hän kaipaa vanhempiensa läsnäoloa, ja hyvinvoiva, onnellinen äiti on taatusti lapselle parempi, kuin jatkuvaa alemmuutta puutteistaan kokeva, stressaantunut äiti. Eli heitänkin tässä lopuksi haasteen kaikille vanhemmille ja sellaisiksi aikoville (myös siis itselleni). Sen sijaan, että teette asioita koska niin "kuuluu" tehdä, miettikää ensin, millä motiiveilla olet liikenteessä. Onko kyseessä asia, jonka todella haluat tehdä syystä tai toisesta vai onko kyse vaan uudesta äitiprenikasta, jolla voit röyhistellä muiden äitien edessä.

Loppuun vielä disclaimer: En halua tässä tekstissä suinkaan väittää, että kaikki kestovaippailijat ja itse soseensa tekevät ovat jotenkin huonompia äitejä tai yrittävät vain kilpailla muiden äitien kanssa paremmuudesta. Tarkoituksenani oli vain huomauttaa, että näitä, kuten monia muitakaan asioita, ei pidä tehdä VAIN siitä syystä, että niin "kuuluu" tai "olisi hyvä" tehdä. Jos haluat jauhaa itse lapselle syöttämäsi vellin jauhot, niin go ahead. Muista kuitenkin, että niin ei ole pakko tehdä, vaikka joku jossain nettipalstalla onkin sanonut, että kaupan vellijauhot ovat ravintoarvoköyhiä. Ihan kelpoja muksuja niilläkin on kasvanut.

Romahdus

Viime viikko oli aika raskas. Miehellä oli jonkun verran härdelliä ja kiirettä töissä, joten hän oli kohtalaisen stressaantunut eikä ole ollut hirvittävän halukas seksipuuhiin. Itseäni stressasi puolestaan lähestyvä ovis. Tai ei niinkään se, vaan kuivat limakalvot. Kaiken järjen mukaan normaali kroppa toimii niin, että kosteus ja halukkuus lisääntyvät tasaisesti kohti ovulaatiota. Nyt olin kuitenkin kuiva kuin Atacaman autiomaa, ja lapsenyrityskerrat tyssäsivät siihen. No, lohdutin itseäni sillä, että kuivuus on merkki siitä, että se ovis ei oo vielä tulossa, vaan on ehkä sittenkin myöhässä. Tai että kyllä minä sen huomaan kosteudesta sitten kun se tulee. Viikonloppuna havahduin kuitenkin siihen, että tissit ne vaan ovat kuitenkin kipeytyneet taas totuttuun aikaan. Eli kyllähän se ovis sieltä tuli, kroppani ei vaan sitä minulle halukkuutena tai lisääntyvänä kosteutena halunnut ilmaista.

Lauantaina löysin sitten itseni itkemästä lohduttomana vessan lattialta. Itkin siis yhden menetetyn kuukauden perään kuin olisin juuri saanut kuulla olevani ikuisesti lapseton. Koottuani itseni ja mietittyäni asiaa hieman tajusin reaktioni järjettömyyden. Asetan itselleni (ja myös miehelleni, btw) järkyttävät paineet tämän homman suhteen, ja se aiheuttaa sen, että olen onneton. Pahimmassa tapauksessa se myös aiheuttaa se, että kroppani ei toimi kuten sen pitäisi, niin kuin epäilen tässä kierrossa tapahtuneen. Ei lapsen tekemisen kuuluisi olla tällaista tässä vaiheessa. Tämä on minun toinen yrityskiertoni. Jos olen jo nyt näin rikki, millainen olen sitten kun niitä kiertoja on takana 12? Tai 20?

Tästä sisuuntuneena päätinkin, että nyt aion vähentää radikaalisti tätä kaikkea vauvahömpötystä, millä olen itseni ympäröinyt. Ei enää vauvakuumepalstoja ja oireiden googlettelua. Blogien lukemista en aio lopettaa kokonaan, sillä haluan seurata itselle tutuiksi tulleiden blogaajien kuulumisia. Tavoitteena on siis se, että en enää käyttäisi koko vapaa-aikaani vauvamaailmaan käärityneenä, vaan aktivoisin itseäni muullakin toiminnalla, jotta tämä yritys ei muuttuisi niin vakavamieliseksi. Ja ensi kuussa en halua kuullakaan sanaa ovulaatio, omasta tai mieheni suusta.

Tämän blogin kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että postaustahti tulee hieman hiljenemään ainakin näin aluksi. Mutta tulen toki tänne päivittämään kuulumisiani säännöllisesti, vaikka en enää montaa kertaa viikossa kirjoittaisikaan.

Tänään ajattelin panostaa työnhakuun, josko saisin sitten edes jonkunlaisen omana alan työpaikan ennen raskautta.

Minä ja hän

Ajattelin tässä hieman valottaa teille millainen tämän blogin kirjoittajan parisuhde on. Eli tässä meidän tarinamme, olkaa hyvät. Minä ja mieheni tapasimme ensi kerran silloin, kun vaihdoin koulua lukion ensimmäisellä luokalla vuonna 2003. Mieheni vuotta vanhempana oli jo lukion toisella luokalla, mutta kiinnitti kuulemma heti huomiota koulun uuteen tyttöön. Emme juuri pyörineet samoissa porukoissa, mutta sen verran kuitenkin, että tuleva mieheni tuli tutuksi. Ensimmäisen kerran pääsimme juttusille kaverini järjestämissä vappubileissä ja meillä synkkasi heti. Juttu jäi kuitenkin siihen, eikä mitään ihmeempää tapahtunut. Minulla oli kova menovaihde päällä, ja vikittelin useampaakin poikaa tuohon aikaan.

Seuraavana syksynä alkoi kuitenkin tapahtua, kun kaverini järjestivät minulle synttäribileet, joihin myös mieheni pienen harkinnan jälkeen päätti lähteä. Illan tapahtumat johtivat lopulta siihen pisteeseen, että päädyimme tulevan mieheni kanssa kismailemaan (rakastan tuota sanaa!) pitkäksi aikaa, ja lopulta lähdin miehen luokse yöksi. Annoin varmaan hyvän ensivaikutelman tuleville appivanhemmille (mies asui silloin vielä porukoillaan), kun könysin krapulaisena aamupalapöytään seuraavana päivänä.

Siitä eteenpäin olemmekin seukkailleet ja mukaan on mahtunut paljon myrskyä etenkin alkuvaiheessa, mutta nyt olemme jo varsin vakiintuneet, eikä maata järisyttäviä erimielisyyttä tai mustasukkaisuutta enää ole. Naimisiin menimme kesällä 2011 ja yhdessäolovuosia tuli tänä syksynä täyteen pyöreät 10. Välillä järkyttää miettiä, että mitäs jos silloin ekoina kertoina olisikin pettänyt ehkäisy tai muuta vastaavaa. Meillä saattaisi nyt olla 9-vuotias lapsi! Emme kyllä mitenkään olisi olleet siihen valmiita, se on varma. Jotenkin tuntuu, että koska olimme niin nuoria, kun aloimme seurustelemaan, kasvukipuja ei ole voinut välttää. Olemme kasvaneet toistemme kanssa kuitenkin samaan suuntaan ja nyt tuntuu turvalliselta perustaa perhe oman rakkaan kanssa, kun tietää tuntevansa toisen oikeasti.

Tiedän, että lapsi tulee vielä muuttamaan ja mullistamaan tätä meidän parisuhdetta, mutta olen luottavainen sen kestämiseen, sillä tiedän kuitenkin mieheni tarpeet ja hän tietää minun tarpeeni. Pitkässä yhdessäolossa on toki puolensa, mutta kyllähän sitä miettii, mitä tälle parisuhteelle lapsen tullessa tapahtuu, kun on jo niin tottunut toiseen ja tähän meidän elämänmenoon. Välillä tuntuu, että nopeasti lapsen tehneet sopeutuvat helpommin siihen lapsen tuomaan muutokseen, kun se parin keskinäinen arki ei ole ehtinyt vakiintua liiaksi.

Tämä on kuitenkin meidän paristuhteemme tarina tähän saakka, ja nyt olemme todella molemmat valmiita ottamaan vastaan pieneen perheeseemme uuden jäsenen. Toivottavasti hän antaa kuulua itsestään mahdollisimman pian!

Ihanat kamalat tunteet

Monet naiset sanovat, että e-pillerit saavat heidän tunteensa heittelemään vuoristorataa. Välillä paiskotaan huonekaluja kun mies on paskapää ja toisinaan taas itketään ihan tavallisten pikkujuttujen takia. Minulle e-pillerit eivät kuitenkaan koskaan aiheuttaneet edellä mainitun kaltaisia oireita. Voidaan jopa sanoa, että e-pillerit tukahduttivat tunne-elämääni, sillä tunteiden huiput ja pohjakosketukset jäivät vaisuiksi. Sen sijaan e-pillereiden lopettaminen on aiheuttanut yllättävää mielialojen vaihtelua.

En tiedä johtuuko tämä siitä, että olen oikeasti näin ailahtelevainen vai heitteleekö hormonit vielä ehkäisyn lopettamisen seurauksena, mutta tuntuu kuin mielialani eläisivät ihan omaa elämäänsä. Yhtenä päivänä saatan olla masennuksen alhossa ja toisena päivänä kaikki on enemmän kuin hyvin. Sitten kolmantena päivänä itken Titanicin mainokselle ja tunnen itseni samaan aikaan hyvin himokkaaksi (oikeasti, suru ja himo ovat tunneskaalassani jännästi usein hyvin lähekkäin). Tuntuu, että tunteillani ei ole päätä eikä häntää, mutta ne ovat silti hyvinkin aitoja. Kun tunnen itseni masentuneeksi tiedostan, että oikeasti kaikki on hyvin, eikä minulla ole mitään syytä tuntea näin, mutta silti en pysty karistamaan sitä alakuloa ja ahdistusta, joka valtaa mielen.

Mietin, että osasyyllisenä tähän tunnetilojen vaihteluun voi olla tämä lapsenyrittämisprojekti. Siihen kun liittyy paljon sekä toivoa että pettymyksiä. Samoin olen aina ollut hieman taipuvainen kaamosmasennukseen, ja tämä aika vuodesta on aina ollut minulle se kaikkein raskain kestää. Sitten taas toisaalta minulle suunnatonta riemua aiheuttaa se, että olen saanut gradun valmiiksi ja valmistun joulukuun vaihteessa (Wuppiduu!!), mutta ilman oman alan työpaikkaa tai toivetta sellaisen saamisesta (Nyyh..) Eli oikeastikin on syytä riemuun ja masennukseen, mutta toivottavasti nämä tunnetilat tästä kohta rauhottuu. Sietäisin tämän kyllä ilomielin jos tietäisin, että kyse on raskauden aiheuttamista mielialan vaihteluista. Mutta kun en ole raskaana.

Toisen yrityskierron hedelmälliset päivät alkavat olla lähellä, joten ehkä jo viikon päästä pääsen taas arvailemaan enemmän tai vähemmän kuviteltujen oireiden alkuperää. Jee!

Isänpäivän viikonloppu

 Kuten jo edellisessä postauksessa totesin, tämä viikonloppu on mennyt monenmoista puuhatessa, ja blogi on joutunut paitsioon. Mutta korjataan asia tänään tuplapostauksen muodossa.

Perjantai-iltana siivoilin ja sain viimein aikaseksi käydä ikuisuusprojektini, eli viinakaappimme kimppuun. Viinakaappimme on Ikeasta ostettu puolikas Billy-kirjahylly lasiovilla. Olen halunnut laittaa lasiovien väliin jotakin, ja Pinterestistä sain idean printata vanhoja viinamainoksia ja tehdä niistä oveen kollaasin. Ongelmana oli vain printteri, jota meillä ei ollut. Noh, printterin saimme minun vanhemmiltamme pari viikkoa sitten, kun printterittömyytemme tuli puheeksi, ja isä muisti heidän kaupanpäällisenä saamansa täysin käyttämättömän printterin, jonka me sitten veimme heidän nurkistaan pois. Win-win-tilanne siis!

Sainkin sitten viime viikolla printattua haluamani kuvat, ja perjantaina laitoin ne vihdoin oven lasin taakse. Lopullisen tuloksen voitte nähdä tässä:

Tuo toinen ovi pitäisi koristella vielä samalla tavoin, mutta ehkä vanhoilla sotapropagandamainoksilla, koska meiltä pari sellaista löytyy jo ihan omasta takaa. Ja vielä teille ketkä saatatte paheksua tuota viinakaappia lasta yrittävällä pariskunnalla: Emme ole alkoholisteja, tai muutenkaan kännää kovin usein. Tykkäämme kuitenkin juoda cocktaileja silloin tällöin ja mieheni harrastaa mallasviskejä, joten alkoholijuomia ja niille tarkoitettuja laseja on päässyt kertymään, ja on kätsyä kun niille on oma paikkansa.

Enivei, printteri inspiroi minua perjantain-iltana myös isänpäivä-askarteluissa, ja pyöräytin iskälleni ja appiukolle kortit valmiista pohjista ja printterin tuotoksista. Lauantai-päivä menikin sitten minulle rakkaan harrastuksen parissa. En sitä viitsi tässä sen enempää mainostaa, koska ko. harrastus on kohtalaisen harvinaista täällä Suomessa, mutta lauantaina oli siis minulla kisat kyseisen harrastuksen tiimoilta, ja kisojen päätettyä lähdimme appivanhemmilleni saunomaan ja valmistautumaan isänpäivän viettoon. Tässä vaiheessa tajusin, että olin kyllä ottanut mukaan kamerani, mutta muistikortti oli jäänyt kiinni koneeseeni. Joten nyt ei ole tarjolla kuvia isänpäiväkorteistani tai muustakaan isänpäivämeiningistä. Kävimme siis syömässä minun vanhemmillani, ja pääsin taas näkemään myös harvemmin tapaamiani puolisisaruksiani.

Sunnuntai-ilta menikin sitten kotona Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman parissa. Katsastin myös Kolme muskettisoturia-leffan, jota en kyllä voi suositella kenellekään. Olen lukenut ko. kirjan, ja se on kyllä niin paljon parempi, että leffan katsominen aiheutti ajoittain suorastaan kammottavia myötähäpeän tunteita.

Nyt mennään kuitenkin kohti uutta viikkoa ja toivottavasti järkevämpiä postauksia (tästä tuli nyt tällainen sillisalaatti!)

Ps. Tällä viikolla pitäisi olla ns. hedelmälliset päivät, joten kohta pääsee taas jännittämään!

Viikon resepti: Meetvursti- ja juustosarvet

Näinhän siinä kävi, että nyt tuli ensimmäinen myöhässä tullut viikon resepti-postaus, mutta koitan skarpata näiden kanssa tulevaisuudessa. Nyt oli vaan sellainen hulinaviikonloppu, että en sitten ehtinytrkään viimeisetelemään tätä ajallaan. Mutta nyt asiaan. ->

Olemme vielä tämän vuoden loppuun saakka molemmat mieheni kanssa oikeutettuja opiskelijaetuihin. Tämä tarkoittaa sitä, että voimme halutessamme käydä syömässä yliopistolla hintaan 2,60 €/hlö. Tämä siis sisältää pääruoan, salaatin, leivät ja ruokajuoman. Jos ryhdytään laskemaan paljon keskimääräinen yliopistoruoka-annos kaupasta ostettuina aineksina kustantaisi, voidaan havaita, että 2,60 € ei riitä kovin pitkälle. Vielä jonkun lämpimän aterian siitä saisikin kyhättyä, mutta tuoreiden kasvisten hinnat ovat Suomessa niin kovat, että viimeistään monipuolinen salaatti veisi aterian miinuksen puolelle. Ja onhan se helppoa kävellä valmiiseen pöytään ja antaa muiden tehdä tiskit ruokailun jälkeen.

Siispä syömme kotona lämmintä ruokaa harvemmin, ja silloinkin teen yleensä isoja satseja, että syöminen tulisi halvemmaksi. Sen sijaan olen pyrkinyt piristämään iltasyömistämme erilaisilla lämpimillä iltapäiväpaloilla, joista tässä esittelen nyt yhden. Näiden sarvien ohje on lähes suoraan Kinuskikissan blogista otettu.

Meetvursti- ja juustosarvet

2 dl emmentaljuustoraastetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 prk kermaviiliä

½ dl öljyä

Täytteet:
1 dl juustoraastetta ja
1 dl meetvurstikuutioita

Sekoita ensin taikinan kuivat aineet ja juustoraaste sekaisin. Lisää sitten kermaviili ja öljy sekä sekoita nopeasti taikinaksi. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli toinen osa ympyrän muotoon. Jaa ympyrä kahdeksaan sektoriin taikinapyörällä. Ripottele ensimmäiseen ympyrään juustoa täytteeksi ympyrän reunoille.

Pyöritä sektoreista sarvia, ja voitele ne munalla. Toista prosessi toisen taikinaosan kanssa, mutta laita nyt täytteeksi meetvurstikuutioita. Paista sarvia uunissa 200 asteessa n. 10-15 minuuttia riippuen uunin tehoista.

Nämä sarvet ovat parhaimmillaan tuoreena, mutta itse pakastan yleensä suurimman osan, ja lämmitän sitten pakkasesta itselleni ilta- tai välipalaksi. Noms!

Gradu

Käväisin eilen hakemassa lopputyöni painosta. Tuntui jotenkin hassulta nähdä se viimeisen parin vuoden aikana niin kovasti työstämäni teksti vihdoin kansissa. Laiskuuteni oikoluvun suhteen kostautui myös heti, sillä löysin samoin tein työstäni yhden lyöntivirheen. Gradu on ollut raskas, mutta opettavainen projekti. Monta virhepolkua oltaisiin voitu välttää alun huolellisella aihevalinnalla ja valmistelulla. Mutta olen kuitenkin saanut puristettua itsestäni valmiin gradun, ja olen siitä ylpeä. Kaikille teille, ketkä olette vielä opiskelijoita, joilla lopputyö on edessä: saanen antaa pari vinkkiä, jotka olisivat ainakin minut itseni säästäneet monelta tuskalta.

Aiheen valinta
Tutustu ennen aiheen valintaa oman oppiaineesi aiempiin graduihin tai lopputöihin. Ota niistä mallia, äläkä keksi jotain huippuomaperäistä ja vaikeaa. Se kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Valitse mieluummin helppo aihe kuin liian vaikea. Älä tee gradua aiheesta, joka kiinnostaa sinua, jos se on vaikeasti käsiteltävä. Kiinnostus lopahtaa joka tapauksessa, ja gradun kuin gradun kanssa viimeiset metrit ovat täyttä tuskaa.

Rajaa tutkimuksen kiinnostuksenaihe mahdollisimman tarkkaan jo heti alussa. Mieti miten saat helpoiten tehtyä valitsemastasi aiheesta tutkimuksen. Valitse mielellään sellainen aihe, josta olet jo tehnyt jonkun työn. Tällöin aihe on jo tuttu, eikä sinun tarvitse lähteä täysin tyhjältä pöydältä tutustumaan tutkimuskirjallisuuteen. Esimerkiksi kandin jatkaminen on erittäin järkevää.

Työn tekeminen
Aseta itsellesi tiukat aikataulutavoitteet ja palkitse itsesi, kun saavutat ne. Minulla oli esimerkiksi jossain vaiheessa tapana käydä kerran viikossa lastenvaatekirpparilla, ja ostaa sieltä jokaista tavoitteeltaan onnistunutta työpäivää kohden yksi vauvanvaate. (Tämä oli minulle paras keino pitää itseni poissa esim. Vauva-lehden keskustelupalstoilta ja vauvablogeista, jonne valitettavan usein eksyin kesken gradun teon.) Älä jää kiinni lillukanvarsiin. Itse saatoin käyttää vaikka puoli tuntia etsien lähdettä jollekin täysin triviaalille jutulle, jonka olisin voinut jättää kokonaan pois ilman, että tekstin sisältö olisi siitä huonontunut. Kuuntele sitä, mitä ohjaajasi sanoo! Hän on se, joka ehdottaa työllesi arvosanaa, ja vaikka et itse olisi samaa mieltä hänen kanssaan, tulet saamaan paremman arvosanan, kun teet hänen ehdotustensa mukaisesti.

Anna aikaa gradulle. Jos sinulla on jo lapsia, yritä järjestää tietyt päivät, jolloin joku muu hoitaa lapsia, ja itse voit mennä jonnekin rauhalliseen paikkaan kirjoittamaan. Jos olet taipuvainen eksymään netin ihmeelliseen maailmaan (kuten minä), tee itsellesi palvelus, ja vedä laajakaistamodeemin johto irti kun kirjoitat. Ja onnea projektiin. Tiedän sen epätoivon, joka joskus valtaa jokaisen graduntekijän; tunne siitä, että VOI PRKL TÄÄ EI VALMISTU IKINÄ!!!! Voin kuitenkin lohduttaa, että kyllä se valmistuu. Siinä voi mennä pidempään kuin ajattelit (etenkin jos omaat ameeban keskittymiskyvyn ja pikkulapsen itsekurin, kuten minä), mutta lopulta se on valmis.

Ps. Tätä kirjoittaessani sain postia yliopistolta. Arvosana gradustani on 4 asteikolla 1-5. Jee!!!

Things I love: Mammablogit

Noniin. Kuten lupasin, ajattelin hieman mainostaa blogeja, jotka kuuluvat lempparilukemistooni. Tässä esittelen viisi suosikkeihiini kuuluvaa mammablogia, ja tulevaisuudessa tulen tekemään samanlaisen postauksen myös vielä vauvaa yrittävien blogeista. Joten tässä hieman lukuvinkkejä teille, ketkä kaipaatte hyviä blogeja lukulistoillenne:

Heart pumps diesel
Sofia kirjoittaa arjestaan toukokuussa syntyneen Shirin ja miehensä Nicon kanssa harvinaisen terävästi. Sofia myös kirjoittaa paljon mielipiteistään ja myös muusta kuin vauva-arjesta. Tämä blogi ei juurikaan sisällä tuote-/yhteistyöpostauksia, joka on mielestäni vaan plussaa.

Rouva Skinny & Kopla
Jemmin blogissa seikkailee Vaahtis, 2 vee ja vielä äitinsä masussa viihtyvä Vanilla. Jemmin kirjoitustyyli on superhauska, ja jäin koukkuun tähän blogiin heti ensilukemalta. Tässä blogissa ei myöskään säästellä mielipiteiden kanssa, joita on aina mukava lukea, vaikken kaikista samaa mieltä olisikaan.

Mutsis on.
Mutsis on. ei varmaan kaipaa paljon esittelyä. Kyseessä on yksi suomen suosituimmista mammablogeista, jota kirjoittaa Emilia. Emilian elämää sulostuttaa kaksi lasta, Ava ja Noah-Michel. Blogi sisältää asiaa mm. lapsiarjesta, kauneudesta ja mielipiteistä. Jos katsotte Erilaisia äitejä, Emilian voi nähdä myös siellä ensi maanantaina 11.11.



Sydämelle jonka jaat
Tässä ehkä hieman tuntemattomampi blogi, joka on kuitenkin vienyt sydämeni totaalisesti. Kirjoittaja Nanna on juuri saanut ensimmäisen lapsensa, ja kirjoittaa todella mukavasti omasta arjestaan vauvan kanssa.

Kahden viivan kansalainen
Kahden viivan kansalaisella on jo yksi lapsi, ja toista pukkaa piakkoin. Pidän tämän Emännäksi itseään tituleeraavan kirjoittajan hieman sarkastisesta tyylistä kovasti. Kirjoittajan akateeminen tausta myös helpottaa minun samaistumistani hänen tilanteeseensa ja blogiinsa.

Tässä nämä nyt ovat. Esittelemättä jäi myös moni muu blogi, kuten Pieces of Miracles, But I'm a human, not a sandwich, Haaveissa oma pieni. Kyllä näitä riittää (lukulistani alkaa jo olla huomattavan pitkä..). Jatkakaamme blogien esittelyä myöhemmin.

Viikonlopun yhteenveto

Tämän viikonlopun tunnelmiin on kuulunut riehakasta juhlamieltä, epävarmuutta ja pientä pettymystäkin. Aika laidasta laitaan on menty siis. Kuten kerroin, torstaina havaitsin tuhruvuotoa, ja ajattelin menkkojen pian kolkuttelevan ovea. Suureksi ihmeekseni minkäänlaista vuotoa ei enää perjantaina kuitenkaan ollut. Jäin hieman ihmettelemään tätä, ja sattumalta luin netistä yhdeltä keskustelupalstalta juuri naisesta, joka oli tehnyt plussatestin tällaisen valemenkkavaroituksen jälkeen. Tunnelmat olivat siis erittäin epävarmat perjantaina. Muutenhan tällä epävarmuudella ei olisi ollut mitään merkitystä, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, meillä oli tiedossa Halloween-bileet lauantaina. Halusin saada asiasta varmuuden, jotta tiedän, miten suhtautuisin tarjolla olevaan booliin. Olen lukenut useastakin paikasta, että ennen  raskausviikkoa kuusi äidin ja vauvan verenkierrot eivät ole vielä yhdistyneet, joten alkoholista ei pitäisi olla mitään haittaa. Mutta silti. Miksi asettaa itseään epävarmaan asemaan, jos asiasta voi saada varmuuden?

Siispä, kun lauantain puoleen päivään mennessä menkat eivät ilmoitelleet itsestää, käväisin hakemassa päivystävästä apteekista testin. Olin pidätellyt jo viisi tuntia, joten menin heti apteekista tultuani tekemään testiä vessaan. Ja mitä havaitsinkaan? No ne menkat tietenkin! Onneksi en ehtinyt avaamaan testiä, joten se jää nyt odottamaan seuraavaa kertaa. Mutta kieltämättä hieman harmittaa, kun ehti jo pikkuisen toiveet nousemaan tuossa sekaannuksessa. Lähetänkin nyt hartaan toiveen elimistölleni: ala toimia ennustettavasti, PLEASE!

No, mehän lähdimme kuitenkin tuon episodin jälkeen juhlimaan, ja siellä oli todella kivaa, ja mukavaa muutenkin saada ajatukset ihan muualle menkkojen alettua. Tämä päivä onkin sitten mennyt erittäin laiskasti, vaikka varsinaista krapulaa en olekaan potenut. Laitan tähän loppuun vielä kuvan hyytävästä luukaulakorusta, jonka tein Halloween-juhliin itselleni.

Mahtavaa ensiviikkoa kaikille!

Pieces of Miracles arpoo

Käykäähän kaikki arvonnoista pitävät katsastamassa Pieces of Miracles -blogin järjestämä arvonta. Voittajalle on tiedossa on mahtava Oriflamen kosmetiikkaa sisältävä paketti, joten kannattaa osallistua!

Arvonnan löydät täältä.

Ps. Ajattelin muutenkin mainostaa omia suosikkiblogejani täällä, joten tiedossa on piakkoin mun lemppariblogeja esittelevä postaus.

Viikon resepti: Kinkkukiusaus

En nyt ole kokkaillut mitään kovin ihmeellistä tällä viikolla, joten joudutte tyytymään tällaiseen pikaiseen arkiruokareseptiin tällä kertaa. Mutta toisaalta nämähän niitä parhaita ja eniten käytettyjä reseptejä ovatkin, sillä harvalla perheellisellä tai töissä käyvällä on aikaa hikoilla keittiössä etenkään arkena. Kinkkukiusaus on siis juuri sopiva kiireisen arkipäivän ruoka: ainekset vaan vuokaan ja uuniin. Vinkit tämän kinkkukiusauksen mausteisiin olen saanut äidiltäni.

Kinkkukiusaus

1pss (500g) peruna-sipulisekoitusta
250 grammaa kinkkusuikaleita
1 tl timjamia
1 maustemitta valkopippuria
ripaus suolaa
2,5 dl kolmen juuston kermaa
n. 1 dl juustoraastetta

Sekoita voidellussa vuoassa peruna-sipulisekoitus, kinkkusuikaleet ja mausteet. Lorauta päälle kerma, ja paista uunissa n. 20 minuuttua. Lisää päälle juustoraaste ja paista vielä 30 minuuttia. (Huomatkaa, että kuvassa olevasta kiusauksesta unohtui tuo juusto kokonaan. Ihan hyvää siitä tuli silti.)

Tämän ruoan salaisuutena voidaan pitää timjamia, joka levittää kiusauksen paistuessa ihanaa tuoksuaan ympäri kämppää. Jos siitä ei kuitenkaan tykkää, voi sen korvata jollain muulla tai jättää pois. Kinkkukiusaus on siitä helppo ruoka, että sitä voi varioida loputtomiin, antakaa siis mielikuvituksenne lentää, ja Bon appetít!

Väriä pöksyissä

Tänään oli aamusta saakka tosi menkkainen olo, ja myöhemmin päivällä huomasin värillistä valkovuotoa alushousuissa. Eli kuukautisia edeltävä tiputteluvuoto siis alkoi. Jotenkin itse ehdin jo asennoitua tähän, ja mies otti asian jopa raskaammin kuin minä, joka oli vähän outoa. Meidän taloudessa kun minä olen se kovempi vauvakuumeilija, mutta näköjään tämä tauti on myös tarttuvaa sorttia. Vauvakuumeen tarttuvuudesta puheenollen myös toinen näistä lapsetonta tulevaisuutta suunnittelemista ystävistäni kertoi ehkä sittenkin haluavansa lapsen sitten joskus. Tuntui hyvältä kuulla, etten olekaan porukan ainoa lisääntymistä suunnitteleva. Hän tuskin alkaa yrittämään lastentekoa ihan heti, mutta hyvä tietää, että on edes joku, jolle voin puhua vauvakuumeesta ilman, että vastaukseksi saan katsella lasittuneita silmiä ja poissaolevaa katsetta.

Mielialani on nyt ihan hyvä, täytyy vaan asennoitua kohti seuraavaa kiertoa. Join ekan lasin sitä greippimehuakin nyt. Olen aina tykännyt verigreipeistä, mutta jotenkin tuo greippimehu ei ollut kyllä yhtä raikasta ja hyvänmakuista. Mietinkin, että voikohan greippimehun korvata tuoreilla verigreipeillä? Verigreippihän ei ole yhtä tymäkkää kuin tavallinen greippi, joten enpä tiedä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti toisen merkin kokeileminen, mutta meidän lähi-Prismasta en kyllä löytänyt muuta kuin Rybb&Deckersin greippimehua. Ehkä kuitenkin kestän tuota mehukuuria ainakin yhden kuukauden. Senhän näkee sitten, onko sillä mitään vaikutusta noihin limoihin.

Tästä postauksesta tuli nyt tällainen sekametelisoppa, mutta ajattelin nyt vähän kertoilla misä täällä mennään. Nyt viikonloppuna meillä on tiedossa yhdet halloweenbileet ja sain vihdoin aikaiseksi varattua kirppispöydänkin, joten sinne pitäisi viedä kamoja huomenna. Jee! Mulla on myös vähän tiedossa sumplimista noissa opintojen lopettamisissa, ja ajattelin kirjoittaa niistä ja gradusta jonkun postauksen tässä lähitulevaisuudessa myös.

Mahtavaa torstai- iltaa ja perjantaipäivää teille kaikille!

Lapsettomuus

Kiertoni alkaa lähentyä loppuaan, eikä mitään ihmeempiä raskausoireita ole ilmennyt joten arvelen, että täti tulee kylään viikonloppuna. Tämä aihe herättää mieleeni raskauden yritykseen liittyvän pahimman pelkoni, nimittäin pelon lapsettomuudesta. Ajatus siitä, että en voisikaan saada lapsia varjostaa todella mieltäni joskus, ja haluaisin nyt purkaa tunteitani siitä täällä. Oma äitini joutui odottamaan kuusi pitkää vuotta, ennen kuin sai esikoisensa, eli minut. Minua seurasi vielä kaksi muuta lasta, mutta ajatus siitä, että joutuisin odottamaan epätietoisuudessa kuusi vuotta on ihan sietämätön. Lasten saaminen on minulle se elämän ykkösjuttu, syy miksi täällä ollaan, joten lopullinen lapsettomuus todella mullistaisi elämäni peruspilareita myöten. Pitäisi keksiä uusi syy olla, uudet elämän tavoitteet, kaikki. Luultavasti päätyisin adoptioon, jos se minulle olisi mahdollista.

Olen luonteeltani kärsimätön, ja saan yleensä kärsimättömyyden kuriin, kun asetan asioille selkeät määräpäivät. Valitettavasti vauvalle ei voi laittaa määräpäivää, eikä edes arvioitua saapumisaikaa ennen kuin raskaus on todettu(ja silloinkin on vielä paljon mutkia matkassa). Tämä epävarmuus on se, mikä todella raastaa minua kärsimättömyyteni johdosta tällä hetkellä. Jotenkin pelottaa ajatella, että saatan olla tässä vielä ensi vuonna tähän aikaan. Olen hieman herkkä ja masennukseen taipuvainen. Pelkäänkin, että yrityksen pidetessä mielialani laskee, ja masennun. Pelkään myös sitä, että yrittämisestä tulee todella työtä ja pelkään myös sitä, miten mieheni tähän kaikkeen suhtautuisi. Parisuhde on minulle tällä hetkellä elämäni tärkein asia, enkä tiedä miten sen käy, jos en saa lapsia. Tuleeko minusta sitten elämään katkeroitunut tyhjä ihmiskuori, joka ei löydä iloa mistään? Kestääkö parisuhteemme lapsettomuuden tai yrityksen venymisen vuosiksi, mahdolliset rankat hedelmöityshoidot? Vaikka olemme tällä hetkellä hyvinkin vahvalla pohjalla, näitä juttuja ei vaan voi tietää etukäteen.

Todella toivon, että pystyn löytämään elämästä iloa, vaikka se veisikin tässä asiassa rajumpia polkuja pitkin. Että oppisin arvostamaan myös muita elämän hyviä juttuja lapsen lisäksi. Ja että paristuhteemme muuttuisi vain vahvemmaksi vastoinkäymisten johdosta. Mulla on kuitenkin kaikki hyvin, hyvä parisuhde, ystäviä, tulevaisuudessa myös toivottavasti hyvä ura ja niin edelleen. Vauva saa tulla meidän elämää täydellistämään, mutta haluan, että mun elämässä on muitakin tavoitteita kuin äitiys. Tavoitteita, joihin voin sitten kiinnittyä, jos hommat ei mene kuin Strömsössä.

Tästä tuli nyt hieman synkkäsävyinen postaus, mutta hauan todella käydä näitä juttuja läpi, että mulla on sitten olemassa jonkinlaiset toimintamallit päässä, jos asiat ei mene niinkuin haluaisi. Olen vähän tällainen worst case scenario -ihminen, mutta olen myös oppinut, että kaikkeen kannattaa varautua.

Things I Love: My favourite albums

Vaikka tuossa edellisessä postauksessa julistin, että haluan olla anonyymi, se ei tarkoita, ettenkö kertoisi itsestäni mitään näiden vauvantekopäivitysten välissä. Päätinkin aloittaa tällaisen Things I Love-postaussarjan, jossa kerron asioista, joista minä tykkään.. noin niinkuin vauvojen ohella. Ensimmäiseksi aiheeksi valikoitui levykokoelmani lempparit. Tästä postauksesta saatte siis hieman käsitystä siitä millaisesta musiikista tämä blogisti tykkää.

Levylempparini top 5

Amorphis: Skyforger
Amorphis on tällä hetkellä varmaan lempparibändini, ja tämä on mielestäni heidän paras levynsä. Tykkään lähestulkoon kaikesta Amorphiksen tuotannosta, vain ihan eka levy Karelian Isthmus ei oikeen tipu. Tämä ei ollut rakkautta ensi kuulemalta, mutta jossain vaiheessa se vaan kolahti. Olen tosin jo soittanut tätä levyä niin paljon, että puhkikulumisen pelossa kuuntelen nykyisin Amojen tuoreempia (ja vanhempia) julkaisuita, kuten uusin Circle, huomattavasti tätä enemmän. Lempparibiisi tältä levyltä on ehdottomasti Sky Is Mine.

Sonata Arctica: Unia
Sonata on tuorein musiikkirakkauteni, ja arvoinkin pitkään tämän levyn ja Winterhearts Guildin välillä, joka on myös erinomainen. Joku tässä levyssä vaan kolahtaa minuun, vaikka monien mielestä tämä on se surkein Sonata Arctican levy. Ehkä tykkäämiseni johtuu tämän levyn ilmeisistä Queen-vaikutteista, jotka tuovat jotain uutta ehkä jo hieman kuluneeseen power metal-genreen. Lempparibiisini tältä levyltä on Caleb.

Nightwish: Once
Nightwish on se bändi, jonka kautta tutustuin muuhunkin metallimusiikkiin, ja tätä bändiä onkin tullut fanitettua jostain 2000-luvun alkuhämäristä saakka. Once on mun suosikkialbumi Nightwishiltä, varmaan osittain siksi, että siihen liittyy niin paljon erilaisia muistoja ja tunteita. Oncehan on viimeinen Tarjan aikainen Nightwish levy, ja jotenkin itselle tässä on Nightwish parhaimmillaan. Innolla odotan, millaisen levyn he saavat pykättyä ulos nyt uuden laulajan, Floorin kanssa. Tältä levyltä ehdoton biisisuosikkini on Ghost Love Score.

Rammstein: Mutter
Rammsteinin kanssa matka on kulkenut vähintään yhtä pitkään kuin Nightwishin kanssa. Muista, kun yläasteella pojat kuuntelivat innoissaan tämän levyn edeltäjää, Sehnsuchtia, joka sekin on loistava levy. Tämän levyn ostin sen ilmestyttä, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämä on myös monen kriitikon mielestä Rammsteinin paras levy, eikä suotta. Mutter on täynnä huippubiisejä, eikä Rammsteinin taso ole ollut tämän jälkeen enää yhtä kova, vaikka uusin, Liebe ist für alle da, onkin jo aika hyvää tasoa. Lempparini tältä levyltä on Mein herz brennt.

Westlife: Coast to Coast
Hieman metallipainotteisesta listastani poiketen laitoin tähän loppuun teinirakkauteni Westlifen levyn. Tämä on ihka eka itse ostamani levy, ja voi että kun silloin tykkäsin tästä! Eniten tykkäsin Mark Feehilystä, joka oli mielestäni Westlifen paras laulaja. Vakiopäiväuniini kuuluikin tuolloin se, että pääsisin Markin kanssa naimisiin. Onneksi sain vasta vuosien päästä, teinirakkauden jo laimettua, kuulla, että Mark onkin homoseksuaali. Muuten olisin varmaan surrut päiväkausia. Yhä edelleen tykkään silloin tällöin kuunnella näitä Westlifen ekoja levyjä ja muistella niitä fiiliksiä, joita koin silloin. Mun lempparibiisini tältä levyltä on aloitusraita My love.

Anonyymi vauva

Kun lähdin tätä blogia kirjoittamaan, minulle oli päivänselvää se, että tekisin sen ainakin näin alussa anonyymina. Onhan  raskauden yrittäminen sellainen asia, minkä ihmiset haluavat yleensä usein ongelmienkin pelossa salata puolitutuilta. Ei ole mukavaa hehkuttaa yritystään kaikille vain havaitakseen, ettei vielä vuodenkaan päästä ole piirtynyt toista viivaa tikkuun.

Minun tai ainakin mahdollisen tulevan lapseni anonyymius jatkuu kuitenkin luultavasti myös mahdollisen raskautumisen jälkeen. Syy tähän johtuu yllättäen paremmasta puoliskostani. Mieheni suhtautuu joskus mielestäni jopa turhankin vainoharhaisesti internetin tietoturvaongelmiin, eikä häntä löydä vielä tänä päivänäkään esim. Facebookista tai muustakaan sosiaalisen median sovelluksista. Hän ei tykkää, että laitan Facebookiin kuvia, joissa hän näkyy eikä hän myöskään mielellään rekisteröidy omalla nimellään mihinkään palveluihin, jos se ei ole ihan välttämätöntä. Tähän saakka tämä asia on ollut minulle kohtalaisen yhdentekevää, saahan hän päättää itse, mitä haluaa internetissä tehdä ja mitä ei. Nyt olemme kuitenkin tekemässä lasta yhdessä, ja hänellä on toisena vanhempana sananvaltaa myös tulevan lapsemme näkymiseen internetissä.

Mieheni haluaa, että en laita lapseni kuvia tänne blogiin tai Facebookiini. Hänen mielestään lapsi saa isoksi kasvettuaan sitten itse päättää näkyvyydestään internetissä. Monet  muut ihmiset laittavat surutta lastensa kuvia blogeihin ja Facebookiin. Itse ymmärrän molemmat näkökulmat. Jokainen vanhempi ja huoltaja tekee itse valinnan lapsensa tekemisistä. Jos vanhempi haluaa laittaa lapsen kuvan nettiin, se hänelle sallittakoon. Kyseessä ei kuitenkaan ole lasta vahingoittava teko.

Ymmärrän kuitenkin myös mieheni kannan tähän asiaan. Entä jos lapseni ei haluakaan isoksi kasvettuaan, että hänen vauvakuviaan on netti väärällään? Jo se taas on hänestä mukavaa, voi hän itse julkaista haluamiaan lapsuuskuvia netissä. Itse tykkään kovasti katsella muiden vauvakuvia blogeista, mutta aion kunnoittaa mieheni toivetta tässä asiassa. Ehkä itse joskus raotan omalta osaltani tuntemattomuuden verhoa, mutta lapseni kasvokuvia ei tässä blogissa luultavasti nähdä koskaan.

Loppuun vielä pikaisesti kuulumisia. Olemme tänä viikonloppuna anoppilassa ja omilla vanhemmillani käymässä, jee! Vielä ei ole kummoisiakaan oireita ollut, mutta vastahan tässä ollaan dpo 6 tai jotain sinnepäin. Tämä odottelu on kyllä ihan tuskaa. Mutta enää viikko ja yksi päivä jäljellä testipäivään!!

Mahtavaa viikonloppua teille!

Viikon resepti: Korvapuustit

Yleisön pyynnöstä laitan nyt niiden edellisviikkoisten pullien resepin tänne. En tosiaan ole mikään pullataituri, edellisen kerran pullia tein joskus vuosikausia sitten, mutta nämä onnistuivat silti hyvin, johtuen mahtavasta reseptistä, jonka löysin Kinuskikissan sivuilta. Näiden korvapuustien taika piilee fariinisokerissa, joka antaa täytteelle ihanan mehevän maun. Muokkasin reseptiä hieman omanlaisekseni, joten minun reseptini tulee tässä:

Korvapuustit

Pullataikina:
5 dl kevytmaitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1,5 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 gr pehmeää voita tai margariinia
n. 14 dl jauhoja

Täyte:
150-175 gr pehmeää voita tai margariinia
2 dl fariinisokeria
runsaasti kanelia

Päälle:
1 muna voiteluun
halutessasi raesokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, ja murusta joukkoon hiiva. Sekoittele, kunnes hiiva on lähestulkoon luennut nesteeseen. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Ala sekoitella joukkoon jauhoja vähittäin lisäten. Kun n. litra jauhoja on lisätty, sekoita joukkoon pehmeä rasva. Jos rasva on kovin kylmää, voit lämmittää sitä hieman mikrossa, mutta älä annan mennä sulaksi asti. Huomioithan, että jauhojen määrä voi vaihdella riippuen siitä, miten tiiviisti se on pakkautunut mittaan. Parasta siis mennä jauhon kanssa ns. näppituntumalla. Pullataikinan tulisi olla pehmeää ja jäädä pinnasta hieman tahmeaksi, älä siis lisää jauhoja liikaa! Kohota valmista taikinaa n. 45 min vedottomassa paikassa.

Kun taikina on kohonnut, voit kumota sen työtasolle. Jaa taikina kahteen osaan, ja laita toinen vielä sivuun tässä vaiheessa. Vaivaa toisesta puolikkaasta kevyesti ilmakuplat pois, ja kaulitse se n. vajaan metrin mittaiseksi suorakulmioksi. Itse tykkään pullista, joissa on monta kierrosta, joten kaulin taikinan aika ohueksi. Seuraavaksi levitä taikinalevyn päälle puolet pehmeästä rasvasta. Tämän jälkeen ripottele päälle vielä desilitra fariinisokeria ja kanelia oman maun mukaan. Itse tykkään aika kanelisista pullista, joten ripottelin sitä runsaasti. Sitten rullaa taikinalevy rullaksi pitkän sivun mukaisesti. Edessäsi pitäisi nyt olla seuraavan oloinen taikinakäärme:

Nyt voit leikata rullasta haluamasi muotoisia pullia. Itse leikkasin perinteisen viuhkan mallisia, mutta myös suoralla leikkauksella aikaansaadun rullat onnistuvat ihan yhtälailla. Pellillä pullat näyttivät tältä:

Kuten pullien ulkonäöstä voi huomata, en siis ole mikään professionaalin tasoinen pullamaakari. Nyt pullia voi kohottaa vielä 10 minuuttia, ennen kuin ne voitelee munalla ja paistaa 200 asteessa. Paistoaika riippuu vähän uunista, mutta n. 8-10 minuuttia pitäisi riittää. Seuraa kuitenkin pullia, jos ne ovat alhaalta kovin vaaleita, ne eivät ole vielä valmiita. Kypsät tekeleeni näyttivät tältä:

Ja sitten eikun pullakahveilemaan! Minä pakastin suurimman osan noista pullista, joten nyt on ollut kiva syödä kotona tehtyä kahvipullaa useampanakin päivänä.

Tilannekatsaus

Blogaan nyt vaan pikaisesti ennen töihinlähtöä tästä yrityksen etenemisestä. Nythän on siis yk1 kp 17. Ovulaatio oli viime viikonloppuna (näin ainakin olettaisin), ja saatiin se kohtalaisen hyvin käytettyä hyväksi. Nyt sitten vaan jännätään kuinka kävi. Luin jostain, että ekoja oireita on alkanut tulemaan ihmisille n. viikko hedelmöittymisestä, joten kohta minäkin varmaan luulotautisena kuvittelen kaiken maailman oireet, mutta vielä olo on ollut ihan tyyni. Tissit, tai tarkemmin sanottuna nännit ovat hieman kipeet, mutta niin ne olivat viime kierrossakin oviksen jälkeen.

Ostin tänään vihdoin foolihappoa ja sitä greippimehua varastoon. Aion nyt ruveta juomaan sitä sitten ensi kierrosta. Musta greippimehu on ihan hyvän makuista, ja mietin, että eihän sen juominen mitään haittaakaan tee, eli voisin hyvin kokeilla sitä jo nyt, josko se toisi jotain selvyyttä noihin ovulaatiolimoihin. Nytkin ovulaation tunnistin lähinnä kasvaneista haluista ja seksin aikana lisääntyneestä liukkaudesta, mutta noin muuten valkovuotoni ei kyllä muistuttanut raakaa kananmunanvalkuaista, kuten sen ovulaation aikaan pitäisi muistuttaa.

Mieliala on kuitenkin ylhäällä, ja jännityksellä odotan pyhäinpäivää. Silloin on nimittäin minulla tiedossa yhdet halloweenbileet, ja jos kuukautiset eivät siihen mennessä ole alkaneet, niin testaan silloin, että tiedän voinko juoda alkoholia noissa pippaloissa vai en. Jännää!

Ystävät + vauva = mahdoton yhtälö?

Monesti kuulee vauvakuumeessa kärvistelevien ihmisten valittavan siitä, kun Facebook täyttyy vauvauutisista ja kaikki ympärillä tuntuvat lisääntyvän. Minulla ei ole tätä ongelmaa. Omien kokemuksieni perusteella tuntuu siltä, että yliopistossa opiskelevat ihmiset ovat taipuvaisempia lykkäämään lasten hankkimista yli maagisen kolmenkympin tai sitten jättävät ne kokonaan hankkimatta. Esimerkiksi omista opiskelukavereistani ei vielä yhdelläkään ole lapsia. Ja tuntuu, että lapset eivät muutenkaan ole kovin ajankohtaisia omassa lähipiirissäni. Omaan esimerkiksi yhteensä 5 koko- ja puolisisarta, jotka ovat kaikki aikuisia. Heistä vain yhdellä on lapsia, ja nekin ovat jo aikuisia. Samoin minulla on huikeat 13 serkkua, joista vain neljällä on lapsia. Näistä lapsista vain 1 on alle 10 vuotias. Minun lähipiirissäni ei ole yhden yhtä vauvaa tai edes taaperoa. Viimeaikaiset Facebookin kautta korviini tulleet tuttujen vauvauutiset ovat kaikki liittyneet ihmisiin, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä vuosikausiin, joten heidän vauvauutisensa ovat suurinpiirtein yhtä merkityksellisiä minulle kuin se, että prinsessa Madeleine odottaa vauvaa. Eli kiva kuulla, mutta that's it. Ymmärtänette siis tässä tilanteessa voimakkaan tarpeeni tutustua lapsellisiin ihmisiin, ja saada ystäviä ihmisistä, jotka joko haluavat saada lapsia, tai joilta sellaisia löytyy.

Kuva täältä.

Minä en ole kovin hyvä saamaan uusia ystäviä. Olen aika ujo, ja osaan avautua kunnolla vain sellaisille ihmisille, kenet tunnen jo valmiiksi. Siksi tämä lapsellisten ystävien puute painaa tosiaan mieltäni. Minulla on kaksi erittäin läheistä ystävää, joiden kanssa vietän paljon aikaa. Haluaisin jakaa tämän yrityksen heidän kanssaan. Olisi kiva, kun olisi joku muukin kuin oma mies, kenelle purkaa näitä juttuja. Valitettavasti nämä ystäväni eivät kuitenkaan ole kovin innoissaan vauvoista tai lapsista sen puoleen muutenkaan. Molemmat ovat päättäneet olla koskaan tekemättä lapsia, ja muiden lapset aiheuttavat heissä lähinnä inhotusta. Nämä ystäväni tietävät kyllä, että haluan lapsia ja varmaankin sen, että alamme piakkoin yrittämään raskautta. Silti tämä negatiivinen ennakkoasenne vaivaa minua. Pelkään, että ajaudun näistä ystävistä erilleen, kun saan lapsen. Lisäksi pelkään, että en uskalla puhua mahdollisista tulevista lapsistani, raskaudestani tai tästä yrityksestä mitään, koska kyseinen aihe ei heitä kiinnosta. Vaikka ystävyytemme säilyisi, koen silti, että se tulee muuttumaan mahdollisen lapsen myötä. Haluaisin saada myös jonkun sellaisen ystävän, jonka kanssa voisin jakaa tämän uuden vaiheen elämässäni. Onneksi minulla on tämä blogi, jonka kautta voin näitä juttujani purkaa, ja jo muutama lukijakin. Kiitos teistä! <3

Kävikö pahasti?

Luin tänä aamuna normaaliin tapaani blogeja, ja törmäsin kampanjaan, jonka minäkin haluan laittaa eteenpäin. Kaikillahan meistä on kokemusta tästä asiasta: kadulla kävellessäsi huomaat pientareella makaavan humalaisen, mutta et ehkä pelon vuoksi uskalla mennä tarkistamaan, onko hänellä kaikki hyvin. Mutta ei hätää, kadulla on myös muita kävelijöitä, joku muu varmaan on jo soittanut ambulanssin ja tarkastanut, että kaikki on ok. Tai näet vanhuksen liukastuvan ihmisiä kuhisevalla kävelykadulla, mutta itselläsi on kovin kiire töihin. Mutta ei hätää, joku muu varmaan auttaa häntä, kun et itse ehdi. Vai onko näin?

Sosiaalipsykologiassa tunnetaan ilmiö, jonka englanninkielinen nimi on bystander effect. Sillä viitataan tilanteisiin, joissa ohikulkijat eivät auta loukkaantunutta, jos paikalla on myös muita ihmisiä. Auttamisen vastuu ulkoistetaan siis muille. Ongelmaksi tämä muodostuu silloin, kun kaikki muutkin ulkoistavat sen avun antamisen, ja lopulta kukaan ei auta. Lentoaskeleita-blogin Rosanna törmäsi tällaiseen tilanteeseen, kun hän bussimatkalla todisti vanhuksen kaatumista. Bussillinen ihmisiä katsoi vierestä, kun hän yksin yritti saada nostettua vanhuksen ylös. Lopulta, pyynnön jälkeen, eräs bussissa ollut nuorimies nousi auttamaan. Tämän tapahtumaketjun seurauksena hän päätti perustaa Kävikö pahasti?-kampanjan.

Kävikö pahasti?-kampanjassa on kysymys tämän bystander effectin kumoamisesta, inhimillisen välittämisen osoittamisesta. Se, että paikalla on myös muita, ei estä juuri minua auttamaan avun tarpeessa olevaa. Seuraavassa lainaan suoraan Rosannan tekstiä, joka tiivistää tämän kampanjan ajatuksen paremmin, kuin mihin itse kykenen:

Eli aloitetaan yhdessä taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. Kampanjan sanomana on välittää viestiä, että me yhä avaamme ovet pyörätuolissa istuvalle tai rattaiden kanssa kulkevalle, autamme kaatuneen pystyyn ja keräämme tämän tavarat maasta, kysymme kävikö pahasti. Soitamme ambulanssin jos yhtään epäilemme jonkun sitä tarvitsevan, ja jäämme odottamaan että se löytää perille. Tämän kampanjan tarkoituksena on leivittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdia ajatus. 

Täältä löydät Kävikö pahasti-kampanjan:

Lentoaskeleita-blogin kampanjasivu

Kampanjan Facebook-sivu

Viikon resepti: Kasvissosekeitto

Mietin laitanko tämän viikon reseptiksi eilen leipomani pullat vaiko kenties toissapäiväisen sosekeiton, joka onnistui paremmin kuin koskaan ennen. Ja päädyin sosekeittoon, koska täältä voin käydä vaklaamassa, miten tein sen viimeksi. :P Sosekeittojen reseptejähän löytyy netistä pilvin pimein, joten päädyin nyt soveltamaan itse noiden määrien ja ainesten kanssa, ja tällä kertaa soveltaminen tuotti hyvän tuloksen.

Juuressosekeitto (2 annosta)

500 gr juureksia (minulla tällä kertaa 200 gr perunaa ja 300 gr porkkanaa)
1 pieni sipuli
loraus oliiviöljyä
1 kasvisliemikuutio
1,5 dl ruokakermaa
1 tl persiljaa

Kuori ja pilko juurekset ja silppua sipuli.
Kuullota sipulia oliiviöljyssä, kunnes sipuli muuttuu läpikuultavaksi.
Lisää juurekset ja freesaa hetken.
Lisää juuresten päälle vettä niin, että ne peittyvät reilusti. Lisää kasvisliemikuutio.
Keitä, kunnes juurekset on kypsiä.
Jos vettä on kattilassa paljon, ota hieman talteen, mutta muuten heitä koko keitto blenderiin ja sekoita tasaiseksi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös sauvasekoitinta. HUOM! Jos käytät blenderiä, pidä sekoittamisen ajan kannesta TIUKASTI kiinni. Ei ole nimittäin edes yksi kerta, kun keittiöni on ollut ihanissa sosekeittotahroissa, kun en ole epähuomiossa muistanut puiristaa kantta tarpeeksi tiukasti kiinni.
Kun keitto on sekaisin, lisää mukaan kerma sekä persilja, ja kiehauta.
Tarjoa haluamiesi lisukkeiden kanssa. Tässä kohtaa voi olla luova, itseltä löytyi creme fraichen jämät, joten käytin sitä ja paahdettua sipulia. Tähän sopii myös esim. paahdetut pinjansiemenet, krutongit, smetana.. You name it!

Ovulaatio ja limat

Olen lukenut monesta paikasta naisista, jotka pystyvät tunnistamaan ovulaationsa oireista. Tämähän on superhienoa, koska silloin ei tarvitse tuhlata omaisuuksia ovulaatiotesteihin, jotka voivat kalleutensa lisäksi olla hyvinkin helposti monitulkintaisia. Olen päättänyt, että jos vuodenvaihteeseen mennessä en ole saanut omin avuin tulosta aikaiseksi, niin aloitan noiden ovulaatiotestien käyttämisen, josko niillä oikeaan hetkeen osuminen olisi helpompaa.

Yritin jo viime kierrosta tarkkailla ovulaatiota, ja löysinkin sen luultavasti, koska kuukautiset alkoivat sitten kahden viikon kuluttua tästä. Tätä ovulaation bongausta edelsi kuitenkin myös eräs toinen kipuilu, jota luulin ovulaatioksi. Päätinkin jatkoissa luottaa näihin ns. ovulaatiolimoihin, joiden perusteella monet pystyvät määrittelemään hedelmälliset päivänsä. Nyt minua vaan hämmentää se, että limani tuntuvat elämän ihan omaa elämäänsä, eivätkä ne käyttäydy lainkaan niinkuin niiden pitäisi esim. tämän ohjeistuksen mukaan. Suurimpana ongelmana on se, että vuoto tuntuu elävän elämäänsä lähinnä seksikertojen mukaan. Eli, silloin kun seksiä (yhdyntää) on harrastettu, vuoto tyrehtyy lähes kokonaan pariksi päiväksi, sitten se voimistuu, ja saavuttaa "normaalitilan" vasta ehkä kolmen päivän jälkeen. Koska seksiä tulisi harrastaa parin-kolmen päivän välein hedelmälliseen aikaan, on tämä limojen tarkkailu siis suht mahdotonta kohdallani. Mietin, auttaisiko kuuluisa greippimehu tähän? Olen kuullut, että se vahvistaa ovulaatioliman koostumusta niin, että se olisi helpommin tunnistettavissa. Onkohan kukaan tätä tekstiä lukevista juonut greippimehua, ja miten se on vaikuttanut limoihin?

Anteeksi nyt tämä ällö aihe, mutta mua kiinnostaa kovasti tietää, miten tämä homma toimii, ettei tarvitsisi ostaa niitä ovistikkuja, kun ovat niin hitsin kalliitakin pitemmän päälle.

Fiiliksiä

Mun on pakko nyt avautua täällä tunnetilojen vaihteluista, joista olen saanut kärsiä viime päivinä. Usein sanotaan, että e-pillerit aiheuttavat kaikenlaisia tunnetilojen heittelyitä. Toisista tulee itkuisia, toiset taas muuttuvat raivottariksi. Minulle e-pillerit eivät aiheuttaneet mitään isompia ongelmia tunnetilojen suhteen. Sen sijaan ne hävittivät libidoni lähes täysin. En enää osannut nauttia seksistä samoin, kuin ilman pillereitä, eikä kroppani toiminut samoin kuin ennen. Nyt, kun e-pillereiden lopettamisesta on jo yli kuukausi aikaa, olen huomannut, että libidoni on palannut. Oikeastaan entistä vahvempana, ja se on ollut oikein ihanaa. Sen lisäksi e-pillereiden lopettaminen on kuitenkin saanut aikaan heilahduksen myös tunnetiloissani. Olen nykyään paljon itkuherkempi, ehkä jopa masentuneempi. Mieheni lähti viime viikonloppuna käymään yökylässä kotipaikkakunnallaan hieman yllättäen, kun itse jouduin jäämään kotiin jo sovitun menon vuoksi. Minun vahva reagointini tähän yllätti itsenikin täysin. Normaalisti olisin ehkä korkeintaan hieman harmistunut siitä, että joudun muuttamaan viikonlopun suunnitelmia, mutta nyt olin täysin murheen murtama. Itkin koko perjantai-illan ja lauantai aamuna pidättelin itkua mennessäni tähän ennalta sovittuun tapaamiseen. Vasta mieheni tullessa kotiin lauantaina paha oloni alkoi laukeamaan, ja sunnuntaina olin taas oma iloinen itseni. Paitsi, että itkeskelin taas Sinkkuelämää-elokuvan loppukohtauksille.

Siis WTF?!? Millainen olen sitten jos/kun tulen raskaaksi, jos olen jo nyt näin herkällä? Toivon totisesti, että tämä on vaan pillereiden lopettamisesta johtuva hormonihäiriö, ja palaudun pian taas normaaliksi. Reaktioni sai nimittäin minut säikähtämään ja hieman myös ahdistumaan. En halua olla niin riippuvainen miehestäni, että hänen lyhyt poissaolonsa saa minut näin tolaltaan. Itseäni ahdisti eniten se, että en saanut suruuni mitään otetta, olin vaan niin masentunut että en saanut kyyneleitä loppumaan lainkaan. Jotta tämä postaus ei olisi läpeensä masentava, ajattelin laittaa tähän loppuun hieman kuvia, joita otin sunnuntaikävelyltämme. :)

Viikon resepti: Chocolate chip cookies

Kuten blogin esittelytekstistäkin käy ilmi, tykkään laittaa ruokaa ja kokeilla erilaisia reseptejä. Siksipä haluaisin jakaa myös tässä blogissani näitä reseptejä, joten päätin aloittaa tällaisen viikon resepti-tradition. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pyrin kerran viikossa laittamaan tänne jonkun ajankohtaisen reseptin. Yleensä käyttämäni reseptit ovat alunperin jonkun muun, joten linkkaan aina myös alkuperäiseen reseptiin, jos se löytyy netistä.

Juhlin viime kuussa syntymäpäiviäni, joten ensimmäiseksi reseptiksi valikoitui synttärijuhlilla tarjoamani amerikkalaiset suklaahippukeksit. Keksien alkuperäinen resepti löytyy täältä. Modifioin sitä vain hieman oman kaappini sisältöä vastaavaksi.

Chocolate Chip Cookies

170g huoneenlämpöistä voita
1,8 dl fariinisokeria
0,6 dl sokeria
1 huoneenlämpöinen kananmuna
2 tl vaniljasokeria
4 3/4 dl vehnäjauhoja
2 tl perunajauhoja
1 tl ruokasoodaa
200g  karkeaksi rouhittua tummaa leivontasuklaata

Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaaleaksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Rouhi suklaa karkeiksi paloiksi.

Vatkaa huoneenlämpöinen kananmuna voi-sokerivaahtoon.

Lisää vielä kuivat aineet sekä suklaa ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Laita taikina jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.

Muodosta levänneestä taikinasta pieniä pyöreitä palloja pellille.

Paista palloja 175 asteessa 8-10 minuuttia. Ne leviävät uunissa, joten muista jättää keksipalleroiden väliin muutama sentti tilaa. Keksit ovat valmiita, kun ne lakkaavat kiiltämästä, ja keksien reunat alkavat saada aavistuksen väriä. Huomioithan, että näiden keksien on tarkoitus jäädä hieman "sitkeiksi", joten älä paista niitä liikaa!

Keksit ovat parhaimmillaan samana päivänä tarjoiltuna, mutta ilmatiiviissä rasiassa säilytettynä säilyvät ihan hyvänä ainakin viikon verran. Nämä keksit olivat kyllä ihan superhyviä. Erityisesti pidin näiden taikinan mausta: tuli elävästi mieleen Ben&Jerry'sin Chocolate Chip Cookie Dough -jätski. Slurps!

Yritysfaktoja

Ajattelin tässä hieman avata meidän tilannetta tämän raskauden yrityksen suhteen tarkemmin. Minä olen siis 27-vuotias, mies on vuoden vanhempi. Olemme olleet yhdessä nyt 10 vuotta, joista naimisissa 2. Tähän 10 vuoteen on ehtinyt mahtua paljon ylämäkiä ja alamäkiä, mutta uskaltaisin sanoa, että olemme kaiken kokemamme ansioista hitsautuneet hyvin yhtenäiseksi tiimiksi. Vauvakuume on ollut alituinen seuralaiseni jo useamman vuoden ajan välillä voimakkaammin, välillä enemmän taka-alalla. Mies on ollut hitaammin lämpiävää sorttia, mutta olen ollut suorastaan yllättynyt siitä, kuinka "ehkä sitten joskus" on vaihtunut oikeesti innokkaaseen odottamiseen. Nykyään mies jo hymyilee vieraille lapsille, ja ottaa lapsiasiat ihan itsekin puheeksi.

Viimeisen e-pillerin otin jo 2.9.2013, ja nyt siis meneillään ekat luomumenkat. Tuo välissä oleva jakso mentiin perinteisellä coitus interruptuksella, eli keskeytetyllä yhdynnällä. Miksi, saattaa joku nyt kysyä. Tähän on syynä rakkaan ystäväni häät, joka sattuu olemaan ensi vuoden kesäkuun puolessa välissä. Jos olisin tullut tuosta ensimmäisestä kierrosta raskaaksi, olisi laskettu aikani kuukautiskierron mukaan osunut häistä seuraavalle päivälle. Koska olen ystäväni häissä kaasona, haluaisin kuitenkin olla silloin toimintakunnossa, enkä esim. synnytyslaitoksella tai viimeisillään olevan liikuntakyvyttömän valaan tilassa. Siispä siirsimme aloitusta kuukaudella. Eihän näistä raskauksista koskaan tiedä, mutta ainakin mahdollisuudet sille, että pääsen nauttimaan noista juhlista, ovat huomattavasti paremmat.

Yritin jo viime kierrossa bongata ovista, ja uskonkin havainneeni jotain ovisliman tyylistä n. puolessa välissä kiertoa. Mutta nyt siis pitää malttaa odottaa nämä menkat loppuun, vaikka tuntuu siltä, että ei millään malttaisi odottaa. Mulla on sellaiset tuntemukset, että tulevien yrityskiertojen piinapäivät tulevat todella olemaan nimensä veroiset. :D Ai niin, annoin teille ekassa postauksessa virheellistä tietoa. Kierto ei tosiaan alkanutkaan silloin, vaikka ekasta punaisesta tuhrusta näin päättelinkin. Olin unohtanut, että luonnollisessa kuukautiskierrossa kärsin aina alkuunsa parin päivän tiputteluvuodosta, toisin kuin pillereiden kanssa. Varsinainen kuukautisvuoto alkoi siis viime sunnuntaina, eli nyt on yk1 kp3.

Nostalgiafiiliksiä

Kävimme tänä viikonloppuna vanhalla kotipaikkakunnallamme moikkaamassa minun ja mieheni vanhempia. Miehen vanhemmilla on tapana säästellä kaikenlaisia juttuja, ja löysinkin mm. vanhoja Suosikkeja ja Soundeja. Mulla on kanssa hassu taipumus aina välillä nostalgisoitua kaikista lapsuuden ja nuoruuden jutuista, ja nytkin vaivuin muistelemaan kuinka ihana Leonardo DiCaprio olikaan silloin vuonna 1998 :D. Löysin myös todellisen kultakimpaleen, nimittäin huhtikuun 1997 Soundin, jossa on Nightwish-nimisen yhtyeen demoarvostelu. Minulle Nightwish on ollut teinivuosilta saakka the-number-one-bändi, joten tuon arvostelun löytyminen toi kyllä hymyn huulille. Arvostelun mukaan Nightwishillä ei kuulemma ole juurikaan mahdollisuuksia herättää levy-yhtiöiden kiinnostusta. Hauskinta oli se, että jo muutaman kuukauden kuluttua Nightwishin esikoista mainostettiin samaisessa julkaisussa.

Tämä nostalgia-intoni näkyy myös siinä, että olen tulevaisuutta silmällä pitäen hankkinut jo muutamia lapsuuteni ajan satukirjoja uudelleen itselle. Toisaalta tykkään lueskella niitä ihan itsekin, mutta rakastan ajatusta siitä, että tulevaisuudessa oma lapseni tulisi lukemaan samoja kirjoja kuin minäkin. Muutama kuukausi sitten katselin YouTubesta myös niitä lastenohjelmia, joita telkkarista tuli silloin, kun olin pieni. Kestosuosikkini Muumien lisäksi tykkäsin esim. Kaukametsän pakolaisista, Alfred J. Kwakista ja Peukaloisen retkistä. Musta olis ihanaa, jos näitä tulis televisiosta vielä silloinkin, kun minulla on lapsi, joka osaisi nauttia niistä. Mutta jos ei tule, niin ainahan näitä voi näyttää lapselle sitten vaikka sieltä tubesta.

Vaikka olenkin kova nostalgisoimaan, ja haluaisin tarjota lapselleni palasen vanhaa, tiedostan kuitenkin sen, että menneeseen ei voi jäädä vellomaan, ja usein myös aika kultaa muistot. Eli ei ne asiat aina olleet ennen paremmin. Elämää on siis parasta elää nykyajassa, mutta kukaanhan ei kiellä maustamasta sitä ripauksella nostalgiaa. Something old, something new, as they say.