lauantai 14. joulukuuta 2013

Vuoristorataa ylöspäin

Ai että, oon niin iloinen tuosta eilisestä selkeästä oviksesta ja siitä, että saatiin se vielä käytettyä hyväksi. Mulla oli eilen valmistujaiset, joten iltapuuhiksi meni. Mutta silti, nyt on ihan oikea mahdollisuus tulla raskaaksi ja olen siitä iloinen. Viime kuu meni yrityksen osalta harakoille, joten silloin en miettinyt mitään oireita tms. mutta nythän tämä piina taas alkaa. Viime kuussa kirjoitin siitä, kuinka pyrin suojelemaan itseäni sillä, etten niin kauheasti ajattele vauvoja tai raskausjuttuja. Nyt tämäkin on heittänyt häränpyllyä, ja havaitsin tänäänkin herääväni aamulla viideltä mietiskelemään sitä, että ehkäpä juuri nyt sisälläni tapahtuu hedelmöittyminen, josta saa alkunsa meidän esikoinen.

Minä niin tiedän, että näin ei saa ajatella. Mulle on jostain syystä iskostunut jostain lapsuudesta sellainen ajatus, että jos miettii liikaa jotain ihania juttuja, mitä toivoisi tapahtuvan, niin sitten ne ei tapahdukaan tai jotain muuta pahaa tapahtuu. Esimerkiksi kun tykkäsin jostain pojasta, luonnollisesti päiväunelmoin siitä, millaista olisi jos tuo poikakin tykkäisi minusta. Sitten jos se poika sanoi jotain ilkeää tai typerää tai jätti minut jotenkin huomiotta, niin pidin tätä universumin rangaistuksena siitä, että olin typerästi päiväunelmoinut jostakin, mihin minulla ei koskaan ole mahdollisuutta. Tämähän on harvinaisen typerästi ajateltu, mutta ehkä jälleen osoitus ylikasvaneesta itsesuojeluvaistostani.

Tässä on nyt vähän sama tilanne: toisaalta mieleni haluaisi matkustaa päiväunilandiaan, mutta tiedän, että sieltä putoaminen sattuu ja universumi rankaisee koviten niitä, jotka uskaltavat irtautua kauimmaksi maan pinnasta. Ehkä yritän siis tehdä tässä kompromissin, nauttia jonkin verran tästä "ihanasta" tiedottomuuden ajasta ja samalla pitää unelmat jotenkin kontrollissa. Kiivetä sitä tunteiden vuoristorataa ylös siis hieman loivemmin, jotta se tiputus ei olisi aivan niin paha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti