lauantai 18. lokakuuta 2014

Synnytyskertomus

Noniin. Vauva ja hänen nimiäistensä suunnittelu on vienyt mun ajan aika vahvasti viimeisen kuukauden ajalta, joten blogihommat eivät ole kauheasti olleet mielessä. Saa siis nähdä, mihin tämä blogi alkaa kehittyä nyt kun vauva on saapunut. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa synnytyksestä jotain muistiin niin itselleni kuin lukijoillekin.

Vauva tosiaan syntyi perjantaina 12.9, mutta synnytystä enteilevät oireet alkoivat jo aiemmin. Maanantai-iltana lähdin äitini neuvosta kävelylle, joka aiheuttikin inhottavat kivut. Kivut olivat kovin kuukautiskipujen tapaisia ja jatkuivat pitkin viikkoa välillä voimistuen, välillä laantuen. Välillä kipujen seassa tumtui supistuksiakin, mutta kovin selkeitä nämä eivät kuitenkaan olleet.

Perjantaina heräsin kuitenkin aamuviideltä kipeihin supistuksiin. Jäin niitä kuullostelemaan ja ne olivat kuin olivatkin säännöllisiä. En saanut enää kivuiltani nukuttua, mutta en silti pitänyt suppareita kovin kovina. Mies sitten heräsi aamulla töihinlähtöä varten ja sanoin hänelle, että varautuu lähtemään päivän aikana töistä, jos supparit yltyvät.

No, mieshän ehti olla töissä runsaan tunnin, kun soitin hänet kotiin. Supistukset alkoivat tulla hieman useammin ja olla jo aika kipeitä. Lähdettiin sitten TAYSille n. klo 11 välillä. Synnytysvastaanotolla tarkistivat kohdunsuun tilanteen ja laittoivat käyrille. Supistukset olivat mukavan napakoita ja kohdunsuu olikin sitten 4 senttiä auki. Siispä pääsin heti synnytyssaliin.

Salissa esitin toiveen synnytysjakkarasta ja pallosta, jotka mukavanoloinen kätilö kirjasi ylös ja pääsinkin kokeilemaan palloa, joka ei ollut ihan mun juttu kuitenkaan. Samalla kätilö neuvoi ilokaasun käytössä ja kysyi tarvettani epiduraaliin. Juuri sillä hetkellä supparit eivät olleet niin kovia, että olisin kokenut tarvetta epiduraalille. Sen sijaan ilokaasu hieman vaimensi supistusten loppua.

En kuitenkaan ehtinyt olla salissa varmaan tuntiakaan, kun supistukset alkoivat tiheentyä ja tulla niin kivuliaaksi, että kaipasin lisää kivunlievitystä. Siispä pyysin epiduraalin, jonka sainkin tosi nopeasti. Hetket ennen epiduraalia olivat kuitenkin tuskaisat, kun vaan hengittelin ilokaasua ja odottelin, että epiduraalia alkaa vaikuttaa. Itse epiduraalin laittaminen ei kuitenkaan sattunut.

Epiduraalin aikana tärisin hieman, mutta muuten olo oli hyvä, kun kivut olivat poissa. Supistukset hieman heikkenivät, mutta niitä tuli kuitenkin edelleen. Parin tunnin kuluttua epiduraali alkoi hälvetä ja kätilö tutki kohdunsuun tilanteen. Se olikin lähes täydet 10 senttiä auki, vaikka supistukset eivät epiduraalin auki. Kivut olivat kuitenkin niin kovat, että sain toisen annoksen puuduketta epiduraalin kautta. Tämän vuoksi latenssivaihe (avautumisvaiheen ja ponnistusvaiheen välinen odottelu) venyi lähes pariin tuntiin, kun en tuntenut niitä supistuksia lainkaan eikä muutenkaan ollut ponnistamisen tarvetta. Kun toisen epiduraalin vaikutus alkoi hälvetä, myös paine alapäässä lisääntyi. Täytyy kyllä vaan sanoa, että mitään ihan kauheaa ponnistamisen tarvetta en tuntenut missään vaiheessa.

Sitten aloin ponnistelemaan. Ponnistusvaihe oli onneksi lyhyt, kesti vain 9 minuuttia. Se oli kuitenkin synnytyksen kivuliain osuus, mutta ei siis mikään traumoja jättävä kokemus kuitenkaan. Sain toisen asteen repeämän välilihaan, joka ei kuitenkaan ulottunut peräsuoleen asti. Repeämä parani ihan kivasti ja istumakipu loppui parissa viikossa.

Tänään ja huomenna meillä vietetään pojan nimiäisiä, niistä myöhemmin lisää. Samoin pojan kehityksestä voisin kirjoittaa, kun ehdin tässä joku päivä.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Ekan vauvaviikon tuntemukset

Ehkä joku lienee jo aavistellut mun edellisen postauksen oireista, mutta meille syntyi 12.9. pieni suloinen poikavavauva. Kirjoitan myöhemmin kunnollisen synnytyskertomuksen, mutta tyydytään nyt mainitsemaan, että synnytys oli helppo, kesti hieman päälle 13 tuntia ja poika oli terve, 9 pisteen vauva. Vauvan paino oli 3520 g, pituus 50 cm ja pipo 34 cm.

Synnytin tosiaan TAYSissa ja pääsimme vauvan kanssa kyseisen sairaalan potilashotelliin, josta ei kyllä ole kuin positiivista sanottavaa. Oli ihanaa tutustua oman vauvaansa hotellihuoneen rauhassa. Myös ruoat olivat erinomaisia ja kätilön palvelut saatavilla koko ajan.

Ekasta viikosta haluan sanoa sen verran, että tämä on ollut henkisesti kyllä hirveää myllerrystä. Vasta nyt ajatukset vauvasta ja tulevasta alkavat pikku hiljaa selkiytyä. Olen itkeskellyt kovasti baby bluesin kourissa ja fiilikset omaa lasta kohtaan ovat olleet parhaimmillaankin sanottuna ristiriitaiset. Väsymys on painanut eikä varsinaisesta synnytyksen jälkeisestä euforiasta voi kyllä puhua. Kuitenkin kaikkien negatiivisten tuntemusten keskellä olen aivan hillittömän rakastunut ja kiintynyt vauvaani.

Mielestäni tulisi enemmän puhua siitä, että ekojen päivien fiilikset vauvasta eivät välttämättä ole niitä kaikken kauneimpia. On kaiketi luonnollista olla vähän sekaisin siitä, että elämä muuttuu niin totaalisesti. Vaikka toki sen on tiedostanut jo etukäteen, todellisuus iskee silti vasten kasvoja. Tunnen yhä suurta avuttomuutta vauvan kanssa toimimisen suhteen.

Meidän vauvalla alkaa jo olla jonkinlaista rytmiä (syötän häntä kolmen tunnin välein). Yöt menevät siis parilla välisyötöllä. Yleensä vauvalla on yössä yksi aktiivisempi 1-1,5 tunnin jakso, mutta muuten hän menee kyllä syöttöjen jälkeen pienen hyssyttelyn jälkeen nukkumaan. Itse vaan nukun huonosti, koska heräilen vauvan inahduksiin eikä uni ole muutenkaan kovin laadukasta. Siksi nykyisen äidillisen (lue: homssuisen) tyylinin kruunaakin komeat silmäpussit. :D

Kaiken kaikkiaan nyt kun tunnemyrskyn alta alkaa kuoriutua normaali minä, alkaa olo helpottua. Vielä kuitenkin pelkään, kuinka käy, kun mies menee reilun viikon päästä jälleen töihin. Miten pärjään yksin vauvan kanssa? Nyt mies on ollut todella kullan arvoinen niin vauvan hoidossa kuin kotitöissäkin. Olen saanut nukuttua hänen ansiostaan päiväunia ja muutenkin hän on jakanut vauvanhoitovastuuta kanssani ihanasti. <3 Uskon ja luotan kuitenkin, että me selvitään. Vauva on kuitenkin tähän mennessä osoittanut helpoksi tapaukseksi. Ihana kultapoju. Loppuun vielä kuva joka ennustaa selkeästi pojan musiikillisia mieltymyksiä.


torstai 11. syyskuuta 2014

I'm dreaming of a movie birth

Kaikki amerikkalaiseen romcomhömppään perehtyneet ovat varmaan nähneet useammankin elokuvasynnytyksen. Ne alkavat aina sillä tavoin, että äiti on täysin toimintakykyinen ihan loppuun asti, kunnes eräänä päivänä lapsivedet vaan menevät ja saman tien alkavat kivuliaat supistukset. Sitten kiirehditään pikavauhtia sairaalaan ja hupsis, muutaman tunnin päästä äidin käsivarsilla onkin täydellinen pikkukäärö.

Toivottavasti kukaan ei ole ikinä kuvitellutkaan oikeita synnytyksiä tällaiseksi. Silti täytyy myöntää, että salaa toivoin, että synnytykseni edes ihan pikkuisen muistuttaisi edellä kuvattua skenaariota. Siis onhan äitejä, joiden synnytykset alkavat lapsiveden menolla tai jotka kokevat ensimmäiset kivuliaat supistuksensa silloin kun synnytys alkaa. Tai jotka saavat lapsen syliinsä alle vuorokaudessa ekasta kivuliaasta supistuksesta. Tai edes joiden supistukset alkavat heti säännöllisenä.

Ja sitten on ilmeisesti sellaisia äitejä, kuten minä, jotka kärvistelevät epäsäännöllisten, kivuliaiden supistusten kourissa päiviä ennen kuin varsinainen synnytys alkaa.

Mulla on nyt ollut maanantai-illasta saakka kivuliaita supistuksia aina välillä. Välillä ne ovat poissa jonkun aikaa, mutta palaavat aina. Tuntuu siltä, että olis kokoajan tosi kivuliaat ja kramppaavat menkat päällä. Tätä tilannetta ei yhtään siis helpota se, että tietää niiden varsinaisten synnytyspolttojen olevan vasta tuloillaan. Näiden kipujen kanssa pärjää kyllä, mutta toivoisin silti, että nämä supparit tästä voimistuisivat ja synnytys alkaisi. Ei nimittäin ole yhtään mukavaa istuskella täällä neljän seinän sisällä kun ei kuitenkaan jaksa lähteä mihinkään kipujen vuoksi. Toki olen tässä kotosalla puuhastellut kaikenlaista silloin kun supparit ovat tauolla, mutta silti. Tulisit jo, vauva.

Neuvolassa siis kävin tiistaina ja kirjoittivat sen yliaikaislähetteen (ilmeisesti se tehdään kaikille tässä vaiheessa, eli radilla ei ole merkitystä). Nyt sitten vaan odotan aikaa yliaikaiskontrolliin ensi viikolla. Toivon kuitenkin hartaasti, että tässä kohta alkaa jotain tapahtua. Muuten olis ihan ok odotella vielä, mutta näissä kivuissa en jaksaisi kauhean montaa päivää kärvistellä.

lauantai 6. syyskuuta 2014

No jokos..?

Täällä on viikkoja kasassa nyt 39+5, ja yhdessä koossa ollaan vielä. Maanantai olis siis laskettu aika, mutta sellainen tunne olis, että sen yli mennään reippaasti. Mulla on kyllä alkanut tulla jo hieman kivuliaita supistuksia, mutta vaan hieman. Eikä limatulppaa tai muuta synnytystä ennakoivaa oiretta ole ilmaantunut vielä. Sen sijaan läheiset alkavat jo olla melkoisen kärsimättömiä tämän vauvan suhteen. Tällä viikolla on jo useammastakin lähteestä tullut näitä jokos-kyselyitä. Eikä se mitään, mua ei haittaa. Päin vastoin olen ihan iloinen, että ihmisiä ylipäätään kiinnostaa. Ja kait sitä saa nyt jo alkaa odottamaan. Oma äitini sai esikoisensa (minut) viikko ennen laskettua, pikkuveljeni taas syntyi päivän yli lasketun ajan. Muutenkaan meidän äidin suvussa lapset eivät ole kauheasti yliajalle menneet, joten toiveissa olisi, että pääsisin synnyttämään ensi viikolla. Mutta kukas tietää, ehkä saadaan poitsun kanssa synttärit samalle viikolle (itse olen syntynyt siis 26. syyskuuta), mutta toivoa sopii, että ihan 42. viikon loppuun ei tarvitse odotella.

Neuvoloista sen verran, että tällä viikolla neuvolassa pissasta löytyi proteiinia, joten jouduin toimittamaan virtsanäytteen labraan. Se oli kuitenkin puhdas, paineet ovat matalat eikä mulla ole turvotusta lainkaan, joten saattoi olla ihan vaan valkovuodosta johtuvaa. Nyt alkavalla viikolla on uusi neuvola, jossa mulle ilmeisesti kirjoitetaan lähete äityspolille. En tajunnut kysellä tästä tarkemmin, mutta ilmeisesti lähete kirjoitetaan siksi, kun mulla on tuo radi-diagnoosi. Tällöin ollaan tarkempia vauvan koon arvioinnin ym. suhteen.

tiistai 26. elokuuta 2014

Paniikkia

Tässä ei ihan hirvittävän montaa viikkoa ole jäljellä tätä raskautta, joten ajatukset alkaa pikkuhiljaa kääntyä kohti synnytystä ja sitä, että pian meitä on täällä kolme. Panikoin vuorotellen lapsen kanssa jaksamisen ja vuoroin synnytyksen kanssa, joten olotilat ovat välillä todella ristiriitaiset. Viikonloppuna jopa tirautin pari kyyneltä siksi, että fiilikset lapsen tuloon liittyen ovat niin ristiriitaiset. Toisaalta sitä toki odottaa ihan tosi paljon, mutta toisaalta sitä vaan miettii, että kuinka pärjää, rakastanko minä sitä lasta, saanko synnytyksen jälkeisen masennuksen vai mitä tapahtuu? Kestänkö synnytyksen, vai onko se kamala, traumat jättävä kokemus, jonka vuoksi en enää halua toista lasta?

Tuntuu välillä siltä, että muihin juttuihin liittyvä odotus on niin paljon puhtaammin positiivista, että mussa on jotain vikaa. Muut äidit hehkuttavat blogeissaan malttavansa tuskin odottaa sitä, että pääsevät näkemään ja hellimään vihdoin omaa vauvaansa. Odotanhan minäkin, mutta siihen odotukseen liittyy vaan myös paljon huolia. En ole koskaan tykännyt siitä, jos edessä on ollut joku "suuri tuntematon", vaan olen pyrkinyt ottamaan asioista selvää niin, että tiedän, mitä tuleman pitää. No, nyt tuntuu siltä, että en vaan voi saada sitä tietoa. Synnytys kun voi olla suorastaan upea, voimaannuttava tapahtuma. Tai sitten se voi olla ihmisen kauhein kokemus. Samalla tavoin vauva voi olla tyytyväinen pikku päivänpaiste tai vanhempansa unettomuuden ja masennuksen alhoon vievä tapaus. Luin jopa eräästä naisesta, joka kahden rankkaa koliikkia sairastaneen lapsen jälkeen koki fyysistä pahoinvointia nähdessään pieniä vauvanvaatteita. Sen verran huonot kokemukset hänellä liittyi tuohon aikaan lastensa elämässä.

Yritän ajatella, että tulee mitä tulee, niin kyllä siitä selvitään. En kuitenkaan pääse yli enkä ympäri siitä, että kyllähän tämä vanhemmuuteen valmistautuminen on hitsin pelottavaa.

Primrose & Papuusi 38+1

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Täysiaikaisuus ja valmennusten aloitus

Tänä maanantaina meidän pikkuinen saavutti täysiaikaisuuden! Nyt viikkoja on siis kasassa 37+2. Vauva saa kyllä vielä viihtyä mahassa vaikka äitiä alkaakin pikkuhiljaa ahdistaa. Monesti tulee tarve kaaristaa selkää taaksepäin tai mennä kyljelleen, ettei vauvan potkut ja liikkeet tuntuis niin pahalta suolistossa, ylävatsassa ja virtsarakossa. Mulle on alkanut tulla seistessä ja kävellessä ikäviä vihlaisuja, jotka tuntuvat tuolla virtsaputken ja emättimen tuntumassa. Ne eivät kuitenkaan tunnut miltään orastavalta VTI:ltä, joten uskon, että ne johtuvat vaan vauvan liikkeistä ja kohdun painamisesta.

Eilen alkoivat myös perhevalmennukset. Eka valmennus ei ollut kovin kummoinen. Kyseisen valmennuksen aiheena oli synnytys, eikä siellä näytetty edes synnytysvideota, jonka ajattelin etukäteen olevan valmennuksen hyödyllisintä antia. Niinhän siinä sitten kävi, että mitään uutta tietoa itse synnytyksestä en tuosta saanut. Ainoat tähdelliset uudet tiedot liittyivät synnytyssairaalani TAYSin vierailukäytäntöihin ja sairaalaan saapumiseen.

Meidän perhevalmennus on ns. intensiivikurssi, koska heinäkuussa (jolloin mulla olis varmaan oikeasti kuulunut olla valmennuksia) valmennuksia ei järjestetty. Siksi seuraava kerta on jo huomenna ja ensi viikolla on myös kaksi kertaa. Seuraava kerta käsittelee imetystä ja ensi viikolla on vuorossa vauvanhoito ja parisuhdevanhemmuus. Toivottavasti nuo ovat informatiivisempia, en kuitenkaan uskalla jättää yhtään kertaa käymättä, kun tässä nyt kuitenkin ollaan ekaa kertaa tulossa vanhemmiksi.

perjantai 15. elokuuta 2014

Isyyspakkaus

Sain tänään vihdoin valmiiksi ja annettua miehelleni isyyspakkauksen! Isyyspakkauksen kokoaminen on jäänyt vähän viimetinkaan, koska mulla on ollut sen kokoamiselle niin vähän aikaa ja jaksamista. Nyt miehen loman loputtua päätin kuitenkin ottaa itseä niskasta kiinni ja koota tulevalle isukille pakkauksen. Tämä viikko onkin sitten mennyt lähinnä kaupoissa kiertelyssä ja tarvikkeiden metsästyksessä. Mies oli kuin olikin oikein otettu saamastaan pakkauksesta, vaikka monet niistä jutuista olisi tullut ostettua ihan muuten vaankin vauvalle.



Väkersin pakkausta varten myös Kela-kirjeen, jonka annoin miehelle. Hän ei meinannut aluksi tajuta ollenkaan, että minä olen koostanut pakkauksen, eikä Kela. :D

Tässä siis kuvia pakkauksen sisällöstä:


Tuo Isin poika-body on muuten (kuten varmaan huomaa) itse tehty. Yökkärin huomasin sattumalta H&M:llä ja olihan se pakko ostaa tähän pakkaukseen kun yöpukuja on meillä muutenkin aika vähän tullut hommattua.








Isin selviytymispakkauksesta tulee hyvin esille meidän isännän mieltymykset: tummapaahtoinen kahvi, viski ja salmiakki. :D

Kääräisin tavarat seuraavanlaisiin paketteihin, joihin laitoin vielä erikseen tekstit siitä, mihin käyttötarkoitukset tavarat ovat.


Koko komeuden pakkasin muutosta ylijääneeseen laatikkoon.


Paketissa oli mukana myös Vapaudu vaipanvaihdosta-, Vapaailta- ja Hieronta-lahjakortit jotka unohdin kuvata.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Raskausfiiliksiä juuri nyt

Ajattelin vähän kirjoittaa siitä, millaisia fiiliksiä (niin henkisiä kuin fyysisiä) mulla on tästä raskaudesta juuri nyt.

Viikkoja on kasassa tänään 36+2. Nyt se aika tuntuu etenevän nopeasti! Jotenkin tähän asti jokainen viikko on tullut samaa hidasta tahtiaan, mutta nyt alkaa tajuta, että tässähän on laskettuun aikaan jäljellä alle 4 viikkoa. Siis tajuttoman vähän aikaa! Vauvan tuleminen pelottaa monella tavalla. Toisaalta mietin synnytystä ja sen aiheuttamaa kipua ja uupumusta. Kuinka hyvin mä jaksan ja jääkö tästä jotkut ikuiset traumat, etten uskalla yrittää pikkusisarusta tälle pienokaiselle? Olin tässä yhtenä päivänä kaupassa ja jouduin kävelemään kohtalaisen pituiset portaat ylös kaupan toiseen kerrokseen. Se otti kunnon päälle niin, että mun tuli hieman huono olo, huippausta ja sydän löi kuin viimeistä päivää. Mietin, että jos en jaksa yksiä portaita kiivetä ylös, kuinka jaksan synnyttää?



Lisäksi pelkään tietysti sitä, kuinka osaan hoitaa lasta, masennunko, kuinka selviän tulevista unettomista öistä jne. Meillä on siis valmennukset alkamassa vasta ensi viikolla, joten vauvan hoidon opiskelu on jäänyt aika lailla omalle kontolle. Olen toki tietoinen siitä, että vauvalle pitää ostaa D-vitamiinitippoja ja napatynkä pitää puhdistaa huolellisesti ynnä muista yleisesti hyväksytyistä. hoito-ohjeista. Mutta silti aina välillä tulee tunne, että olenko nyt kaikesta olennaisesta perillä. Jouduin esim. yhtenä päivänä paniikissa tarkistamaan jostain YouTubesta, kuinka lasta imetetään kyljiltään. Mulla kun on sen verran upottava sänky, että alin rinta ja sen nänni tuntuu painuvat kohti sitä patjaa kylkiasennossa, niin en tiedä saanko sitä nostettua niin, että se menisi kivuttomasti vauvan suuhun. Aikamoiset first world problemit mullakin on, mutta näitä asioita tulee vaan mietittyä, kun pohdisklee kaikenlaisia vauvanhoitoon liittyviä käytännön asioita.

En osaa olla nyt masentunut, kun meille on vihdoin tulossa se vauva, jota olen odottanut jo vuosikausia. Silti hieman pelottaa se "Mitäs nyt"-fiilis, joka mut helposti valtaa kaikenlaisten projektien jälkeen. Kun olen saavuttanut jonkun näinkin ison asian, osaanko vaan nauttia lopputuloksesta ja keskittyä sen lapsen kasvun seuraamiseen, vai alanko haikailla jotain muuta? Olen yrittänyt miettiä, että lapseen ja vanhemmuuteen ei voi suhtautua kuin projektiin, jonka saa joskus päätökseen. Tämä on mun elämää nyt. Pysyvä elämänmuutos joka ei lopukaan muutaman vuoden kuluttua ja jota ei vaan voi lopettaa kesken, jos tuntuu, ettei tämä olekaan mun juttu. Ehkä se on tässä kaikkein pelottavinta. Ja samalla kutkuttavinta. Kun toisaalta tiedän, että äitiys on sitä, mitä mä kaikkein eniten haluan, mutta silti se jännittää. Olen yrittänyt varautua kaiken maailman worst case scenarioihin, mutta eihän niihin pysty oikeasti varautumaan, ennen kuin se tilanne on kohdalla. Pitäisi vaan pystyä heittätymään ja luottaa siihen, että kaikki sujuu kyllä jotenkin. Vaikka en olisikaan täydellinen äiti, olen kuitenkin paras äiti omalle lapselleni. Right?



Ja sitten niitä fyysisiä oloja. Kuten jo mainittu, kunto ei todellakaan ole paras mahdollinen tässä vaiheessa. Esimerkkinä mainittakoon, että asumme toisessa kerroksessa ja käytän nykyään hissiä joka kerta kun menen jonnekin *nolostuu*. Kävely on hillitöntä vaappumista, ja jaksan hyvin suurin piirtein kauppareissussa tarvittavan kävelynh, sitten alkaa askel painaa ja supisteluista sadella. Niitä tulee tosiaan aika paljon nykyään, mutta onneksi eivät ole enää niin pelottavan tuntuisia kuin vielä muuton aikana. Olo on nyt virkeämpi, koska saan nukuttua kunnon yöunet, eikä tarvitse enää väkisin vääntää muuttoa, vaan saa puuhastella kaikenlaista pientä oman jaksamisen mukaan. Olen esimerkiksi pessyt nyt paljon vauvan pyykkiä ja leiponut ja laittanut ruokaa. Liitoskivut vaivaavat myös kovasti ja saan välillä ihmeellisiä tuikkaisuja tuonne alakertaan.



Muuten olo on fyysisesti hyvä, eikä kyllä ole sellainen tunne, että lapsi olisi ihan heti tulossa maailmaan. Turvallisin mielin siis uskaltaa olla. Vauva potkii kovasti ja iltaisin mulla on yleensä ylävatsa ja kylkiluut hellänä vauvan käsittelyn jäljiltä. Äidin pikku potkijapoika. <3 Ja olen erittäin onnellinen, että nämä helteet tuntuvat olevan pikkuhiljaa ohi, ei meinaan ole läheskään niin tukala olo, kun meidänkin asunnon lämpötila on laskenut sellaisen 3 astetta. Tervetuloa syksy, siis!

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Babyshower-kutsut

Nyt on muutto saatu suurin piirtein kasaan ja tavaratkin ovat löytäneet paikkansa, vaikka välillä tulikin vähän epätoivoinen olo noiden kanssa. Eilen mulla oli parhaiden ystävien järkkäämät Babyshower-kutsut! Vaikka paikalle ei päässytkään kuin puolet kutsutuista, meillä oli silti hauskaa, ja mun hyvä ystävä oli kehittänyt myös hauskaa ohjelmaa kutsuille. Tässä niistä muutamia kuvia:


Juhlajuomana oli tietysti poikateemaan sopivasti sinistä mustikkalimpparia. Toi maistui yllättävän hyvälle, vaikka alkutuoksut olivatkin hieman imelät.


Juhlissa tarjottiin suolaisina kinkku-paprikapiirakkaa ja sipsejä sekä makeina pätkismuffinsseja ja sinisellä (tietysti) kiilteellä varustettua valkosuklaajuustokakkua. Ja toki myös karkkeja, namnam! Neuvolan diabetesohjeet voisivat olla toista mieltä, mutta jos sitä joskus pitää poikkeuspäivän, niin eipä se vauvaa vie turmion teille (toivottavasti).


Pääsin myös maistelemaan vauvanruokia. Onneksi babyshowereiden järjestäjät olivat ottaneet juhlakalun makuaistin huomioon ja tarjosivat vain siedettävän makuisia hedelmä ja marjasoseita.


Lopuksi vielä vauvan saamat lahjat. Yksi ystäväni oli jopa tilannut jostain ulkomailta vauvalle oikealla näkyvän Totoro-aiheisen bodyn, kun olin juuri etinyt harmitella, että lapsille suunnattua Totoro-kamaa ei oikein täältä saa.

Juhlat olivat siis kivat, vaikka pieni sokeriähky ehtikin iskeä. Juhlien ohjelmassa kirjoitettiin muun muassa vauvalle kortit, jotka hän saa 18-vuotiaana. Saa nähdä osaanko pitää nuo tallessa niin pitkään. Ja muistanko antaa ne sitten kun on sen aika. :D

Ystäväni kirjoittivat minulle myös Babyshower ystäväkirjasivut, jotka ajattelin laittaa albumiin, jonka kokoan tästä odotuksesta. Kaiken kaikkiaan oli kiva, kun kaverini järjestivät mun kotona juhlat niin, että itse ei tarvinnut stressata järjestelyistä tms. jutuista. Seuraavat juhlat ovatkin sitten varmaankin tuparit, jos ehdimme ne järjestää ennen kuin vauva tulee.

Sen verran muuten yleisistä kuulumisista, että perjantaina oli tosiaan se neuvolalääkäri ja mitään ei ilmeisesti ollut tapahtunut kohdunsuulla. Eli eiköhän tässä aika turvassa olla vielä. Vauva on kumminkin nyt jo aika alhaalla, joten ihan 40. viikon loppuun ei välttämättä päästä. Aika huisia!

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Valivali

Aika eri fiiliksissä mennään nyt, kuin edellisessä postauksessa. Jos siis sallitte hieman negatiivisuutta tässä blogissa, niin täältä pesee. Viime viikolla muutimme tosiaan uuteen kämppään. Kuten varmaan voitte arvata rv35 + jatkuva helle + muutto ei ole mikään kovin hedelmällinen kombo. Siispä koko viikko meni kovin raskaissa tunnelmissa, vaikka en tietenkään mitään painavaa itse kanniskellutkaan. Raskainta tässä prosessissa on ollut se, että ei ole kyennyt tekemään asioita, joita halusin tehdä. Ajattelin, että pystyisin hienosti purkamaan laatikoita, vaikka muut ne kanniskelisivat. Noh, jo ihan muuttoa edeltävästä sunnuntaista lähtien olen kärsinyt jokailtaisista napakoista supistuksista, jotka välillä äityivät kipeiksikin. Lisäksi olen ollut ihan kuolemanväsynyt, enkä oikeasti ole edes jaksanut tehdä tavaroiden purkamista siinä määrin, kun olisin halunnut. On siis pitänyt himmailla ja katsoa, kun toinen tekee vieressä. Ei kovin helppoa, vaikka aina joskus laiskaksi itseäni tituleeraankin.

Mietiskelin, että normaaleissa lämpöiloissa olisin jaksanut muuttaa paljon paremmin, joten uskon, helteiden aiheuttaneen pahimmat ongelmat. Mulla on kaveri, jonka sisko on raskaana suurin piirtein samoissa vaiheissa kuin minäkin. Hän ei kuulemma ole viime päivinä jaksanut tehdä muuta kuin lillua järvessä. Olisipa minullakin samat mahdollisuudet. Noh, nyt vaan toivon hartaasti, että saadaan vihdoin se peruselokuinen korkeintaan +15 ja sadetta, niin jaksan laittaa vauvalle paikat kuntoon ennen kuin hän päättää ulostautua.

Asiat ovat nimittäin sillä tolalla lievästi sanottuna huonosti. Sänkyä ei ole laitettu kuntoon, vaunut ja turvakaukalo onneksi löytyvät, mutta turvakaukalokaan ei ole vielä päätynyt autoon ja vaunutkin ovat vielä väliaikaissäilytyksessä vanhemmillani. Kaikki vauvan vaatteet ja lakanat ovat pesemättä ja osa tavaroista vielä ostamatta. Meiltä ei esimerkiksi löydy vielä vaippoja, sitteriä, hoitopöytää tms. tasoa, jolla vauvaa voisi hoitaa yms. muuta tarpeellista ja pientä. Tiedän, että nämä ovat asioita, jotka ehtii hommata vaikka vasta vauvan synnyttyä, mutta haluaisin silti olla varustautunut. Ja viikkojen perusteella minulla pitäisi vielä olla hyvin aikaakin. Jotenkin nämä pahenevat menkkakiputuntemukset ja supistelut ovat kuitenkin saaneet aikaiseksi pienen hädän tämän tulevan äidin puseroon. Ehditäänkö me? Onneksi tuo mieskin pystyy kyllä hätätapauksessa laittamaan täällä kamat kuntoon. Ajattelin tehdä vielä postausta puuttuvista kamoista, mutta saa nähdä miten tässä ehdin.

Meillä on joka tapauksessa tänään miehen kanssa 3-vuotishääpäivä, joten mennään syömään ja mies on luvannut ostaa mulle jonkun kivan korun lahjaksi. <3 Hän on kyllä ihanan kultainen ja jaksanut tehdä tässä muutossa sitä munkin osuutta ihan riittämiin. Nyt en enää muuta toivo kun sitä, että säät kylmenevät ja vauva jaksaisi vielä pysyä kohdussa muutaman viikon. Laskettu aikahan häämöttää noin kuukauden päässä, joten hieman alkaa jännittää myös tuo tuleva synnytys. Neuvolalääkäri on ylihuomenna ja ihan mielenkiinnolla odotan sitä, ovatko nämä supparit ja kivut aiheuttaneet mitään muutosta tuolla alakerrassa. Valmennukset sitten alkavatkin vasta 16.8, joten täytyy toivoa, että päästään vielä nekin kokemaan.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Murphyn lain vastakohta

Kaikkihan tietävät sen fiiliksen, kun tuntuu siltä, että kaikki, mikä vaan voi mennä pieleen, menee pieleen. Noh, meidän lomajärjestelyissä tapahtui juuri tämän vastakohta. Mietiskelin jo alkukesänä, että kuinkahan mökkilomamme käy, kun on niin surkeat kesäkelit. Nyt kuitenkin sattui niin, että kesän ainakin tähän saakka kovimmat helteet osuivat juuri tälle viikolle, kun olimme vuokranneet mökin. Helteet voivat kuitenkin olla tukalia raskaana oleville. Voitte siis kuvitella, että olen ollut aika kiitollinen siitä, että vuokraamassamme mökissä sattui olemaan viilentävän järvenrannan lisäksi myös ilmalämpöpumppu. Kun siis tänäänkin ulkomittari on varjossa huidellut pahimmillaan 32 asteen lämpötiloissa, on sisällä ollut numerot toisinpäin. Ihanaa!

Ensi viikolla onkin tiedossa muuttohommia, joten toivotaan, ettei helteet jatku ihan näin intensiivisenä. Onneksi saimme kuitenkin kuulla, että saamme halutessamme pitää vanhan kämppämme avaimia muutaman päivän yliaikaa, kun seuraavat vuokralaiset ovat tulossa siihen vasta syyskuun alusta. Siispä muutolle on ruhtinaallisesti aikaa, ja saan levätä tarpeen mukaan. Muutoin voisin kuvitella, että muutto, heinäkuun helteet ja 35. raskausviikko eivät olisi se kaikkein otollisin yhdistelmä.

Olo on siis ollut varsin siedettävä tällä viikolla, ottaen huomioon vallitsevat sääolosuhteet. Uiminen on ollut tosi virkistävää ja juuri sopivaa liikuntaa tässä vaiheessa. Valitettavasti raskausdiabetesdieetti on kokenut hieman takapakkia kaiken maailman mökkiherkkujen vuoksi, mutta aion vakaasti ryhdistäytyä jälleen elokuun koittaessa. Tämä breikki tähän väliin oli kyllä tosi hyvä juttu, sillä viime viikon muuttopakkauksissa väsyin kyllä aika pahasti, joten on nyt hyvä, että heti perään ei tarvinnut tehdä itse varsinaista muuttoa. Nyt, kun akut on taas ladattu, niin on energiaa sitten muuttaakin.

Palaan siis asiaan jälleen muuton jälkeen, varmaankin ensi viikonloppuna. Nyt toivottelen hyvää viikonloppua kaikille. Itsellä on tiedossa vielä viimeinen ilta täällä mökillä ja viikonloppuna vielä muuttopakkauksen viimeistelyt ja serkkujen treffailua.

Loppuun vielä kuva söpöstä sorsaperheestä, joka tuli auringonottoamme sulostuttamaan.
 

Mökkiterveisin,
Primrose & Papuusi 33+3

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Blogimorkkis ja kesäfiiliksiä

Koen hirveää blogimorkkista, koska en ole kauheasti ehtinyt tänne päivittelemään kuulumisiani. Nyt maanantaina on kuitenkin mun vika työpäivä, joten ehkä tämä blogi tästä piristyy. Kovasti on kuitenkin tapahtunut, ja niistä tässä pikainen katsaus:

1. Me saatiin uusi kämppä! Olemme siis aikamme metsästäneet uutta asuntoa, johon tuleva kolmas perheenjäsenemme mahtuisi paremmin uusien kamojensa kanssa. Nyt löysimme vihdoin sopivan kolmion, johon muutamme tämän kuun lopussa. Olen supertäpinöissäni siitä, että vihdoin pääsen oikeasti laittamaan lapselle huonetta kuntoon! Ja uusi asunto tuo myös tullessaan yhden erittäin toivotun uuden kodinkoneen, nimittäin astianpesukoneen. I'm so happy! :D

2. Edellisessä neuvolassa (30.6) sf-mitta, eli kohdunpohjan korkeus, ei ollut mittauksen perusteella kasvanut tarpeeksi. Mun kohtu on kasvanut jo muutenkin alakäyrän tuntumassa, joten huolestuttavan mittaustuloksen vuoksi, mulle annettiin  hieman aikaisempin aika kuin olisi tarvinnut. Normaalisti meidän neuvolassa näillä viikoilla (30-36) käydään vaan kolmen viikon välein neuvolassa, mutta nyt mulle varattiin aika jo vajaan kahden viikon päähän. Kävin siis neuvolassa tänään, ja kohtu oli kuin olikin pompsahtanut takaisin omalle tutulle käyrälleen. Luultavasti kyseessä oli siis mittavirhe. Vauva on hyvin aktiivinen ja nytkin vaihteli asentoa paljon hoitajan kopeloidessa mahaa. Joten tuon luotettavan sf-mitan ottaminen ei aina ole kovin helppoa, kun vauvat on eri asennoissa riippuen mittahetkestä.

3. Mun työt tuolla toisella paikkakunnalla loppuvat nyt ensi viikon maanantaina ja sitten pääsen vihdoin kesän viettoon. Mulle jää 3 viikkoa työttömyyttä tähän väliin, ennen kun äitiysloma alkaa, mutta eipä se haittaa. Sen verran huonosti on ajatukset enää työnteossa, että jään mielelläni kotiin valmistautumaan lapsen tuloon, etenkin kun sitä valmistautumista on ehtinyt tehdä erittäin huonosti. Tuntuu, että kaikki viikonloput on vaan mennyt erilaisten asioiden järjetelyssä, eikä vauvan tuloon ole ehtinyt valmistautua yhtään (en esim. ole ehtinyt pestä yhtään vauvan vaatteita tai miettiä mitä kaikkea muuta pientä tarviketta ynnä muuta me mahdetaan tarvita sitten kun vauva tulee). Tosin, onhan tässä vielä aikaa vajaat pari kuukautta siihen laskettuun aikaan, mutta olishan se kiva olla ajoissa näiden asioiden kanssa, kun vauvan syntymähetkestä tai omasta loppuviikkojen voinnista ei voi olla koskaan varma.

4. Kesän suunnitelmista sen verran, että tämä viikonloppu sujuu leppoisasti kesäkaupunki Naantalissa. Ehkä jopa uskaltaudun heittämään talviturkin mereen. Hrrrr. Ensi viikolla sitten pakkaillaan tiiviisti ja sitten lähdetäänkin viikoksi mökkeilemään. Onneksi vuokraamamme mökki on tässä vaan muutaman kymmenen kilometrin päässä, eli kovin pitkää ajomatkaa ei ole tiedossa ja hätätapauksessa pääsee helposti käymään kotona tai sairaalassa. (Toivotaan kuitenkin ettei tällaista tarvetta tule.) Sen jälkeen vielä viimeiset pakkailut ja muutto! 1.8. pitäisi sitten olla uusi koti jo jokseenkin kunnossa ja vanha luovutettu. Saa siis nähdä, kuinka paljon tässä ehdin blogia päivitellä, mutta viimneistään elokuussa sitten vilkastuu. Postausideoita olisi kyllä, mutta aina tuntuu olevan jotain (muka) tärkeämpää tekemistä.

5. Loppuun vielä masukuva. Tämänkin piti tulla jo joskus kauan aikaa sitten, mutta sain aikaiseksi ottaa tämän vasta viime viikonloppuna. Enkä sitten kuitenkaan saanut sitä julkaistua heti -.- Noh, parempi myöhään kun ei milloinkaan! Eli tässä raskausmasu rv 30+5 kera parin muuttolaatikon ja tyhjän kirjahyllyn:

Tämän möhömahakuvan myötä hyvää viikonloppua kaikille lukijoille!

Primrose & Papuusi 31+4

torstai 19. kesäkuuta 2014

Ekat fiilikset Teutonia Cosmoista



Tässä nyt pikainen katsaus ostamiimme vaunuihin, eli Teutonian Cosmoihin.

Kyseessä ovat siis tuollaiset kääntyvillä etupyörillä varustetut kohtalaisen kapoiset cityrattaat, jotka kuitenkin ovat suhteellisen vankkarakenteiset mielestäni. Väri on mielestäni tylsästi musta harmain koristein, mutta saimme nuo nyt alennuksella, joten siksi päädyttiin noihin, kun väri ei ollut kuitenkaan se ykkösjuttu. Vaunujen mitat ovat siis kasassa: P 88 cm - L 57 cm - K 28 cm ja koottuna: P 102 cm - L 57 cm - K 103 cm. Vaunut painavat 13,5 kiloa.

Kyseisissä vaunuissa ei ole heittoaisaa, mutta istuinosan saa käännettyä erittäin helposti kun vain painaa alas lukitusklipsit rattaiden kummaltakin puolen ja nostaa istuimen. Me ostimme noihin vielä lisäksi adapterin turvakaukaloa varten. Kaukaloksi meille tulee siis Britaxin Baby Safe + SHR. Koppana meillä on ihan tavallinen pehmeä kantokoppa ja lisäosaksi ostimme vielä kiinteät etupyörät. Vaunujen mukaan tuli vielä sadesuoja ja aurinkosuoja

Testasimme siis vaunuja eilen anoppilan viereisellä hiekkatiellä, röykkyisellä nurmikolla ja jopa viereisen leikkipaikan irtohiekkaisella leikkialustalla. Kaikista näistä selvittiin, vaikka toki kovin kuoppainen nurmi ja etenkin irtohiekka eivät olleet mitään maailman parhaita työntöalustoja näille rattaille. En sitten tiedä olisivatko kiinteät etupyörät helpottaneet asiaa, mutta joudumme tuollaisille alustoille kuitenkin niin harvoin, että loppujen lopuksi asialla ei ole kummoistakaan merkitystä. Tavallisella hiekkatiellä vaunut kulkivat ihan yhtä hienosti kuin asfaltillakin. Vaunujen vakaus oli myöskin ok, eikä missään vaiheessa tullut sellainen olo, että vaunut olisivat kippaamassa, vaikka välillä menimmekin aikamoisista kuopista.

Painona testissä oli siis muutama tietosanakirja, joten ihan tyhjiä rattaita emme lykkineet. Saa sitten nähdä kuinka oikea vauva tulee vaikuttamaan vaunujen työntökeveyteen. Alkutuntuma on siis positiivinen. Kirjoitan vielä lopullisen arvostelun vaunuista, kun näitä on käytetty muutama kuukausi. Ja loppuun vielä kuva meidän menopeleistä (pahoittelut kuvan kännykkälaadusta):

 

Ja ainiin, mahtavaa juhannusta kaikille!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Raskausdiabeetikon murheet



On taas vierähtänyt tovi siitä, kun viimeksi tänne kirjoitin. Monenlaista on kuitenkin ehtinyt tapahtua, ja tästä niistä nyt pikakertaus:

Ensinnäkin, unohtakaa kaikki mitä tuossa aikaisemmin sanoin sokerirasitukseen valmentautumisesta. Ainakaan jos haluatte hyvät tulokset testistä. Mun sokeriarvoista kaksi jälkimmäistä ylitti sallitut rajat ja mulla on nyt diagnosoitu raskausdiabetes. Paastoarvo oli ihan ok 5.0, mutta keskimmäinen, tunti sokeriliemen juomisen jälkeen otettu näyte oli 10.3, kun saisi olla maksimissaan 10,0. Kolmas, kaksi tuntia juomisen jälkeen otettu arvo olikin sitten 12,0 kun tuon verensokerin olis pitänyt tippua arvoon 8,6.

Nyt maanantaina käväisin siis neuvolassa hakemassa verensokerimittarin ja mittailen arvojani nyt neljä kertaa päivässä kuuden viikon ajan. Tähän saakka arvot ovat olleet kotimittauksessa ok ja täytyy toivoa, että tämä linja jatkuu. Hieman huolettaa jo etukäteen nuo juhannuksen notkuvat pöydät, mutta eiköhän niistäkin selvitä.

Jäin miettimään, edesauttiko vääränlainen valmistautuminen huonon tuloksen saamista tuossa sokeritestissä? Tankkasin tosiaan koko testiä edeltävän viikon kaikenlaista hiilaripitoista ja vedin vielä edellisenä iltana ison pizzan huiviini. Tästä johtuen en edes ollut kovin nälkäinen testiin mennessäni. Mietin sitten, että voiko tämä aiheuttaa sen, että haima ei eritä tarpeeksi sokeria kun elimistö ei sitä kyseisellä hetkellä tarvitsekaan? Olen nimittäin havainnut, että verensokerini on sitä matalampi tunti syömisen jälkeen, mitä nälkäisempi olen ollut ennen syömistä. Eli elimistö ilmeisesti ottaa sokerit talteen aika hanakasti verestä, jos kokee niitä tarvitsevansa. Noh, enpä tiedä, nämä ovat tällaisen maallikon pohdintoja, voi olla, että olen täysin väärässäkin näissä.

Joka tapauksessa, nyt ollaan sitten dieetillä ja nälkä on jokapäiväinen kumppanini. :D RaDi-ruokavalioon kuuluu siis olennaisena osana nopeiden hiilareiden välttäminen, usein syöminen ja raskaiden aterioiden välttäminen. Leivistä saisi syödä mielellään tummaa kokojyväleipää ja vähentää pitäisi pastan, riisin ja perunan määrää (n. 1 desi/ateria). Ajattelin postailla tänne muutamia vähähiilarisia ruokavaihtoehtoja, joita itse olen maistellut. Tässä on jonkin verran itsellekin opettelemista, sillä olen kyllä normaalioloissa varsinainen hiilarihiiri. ja näiden sopivien annosmäärien kanssa olen joutunut kyllä lujille. Päivän haastavin sokerimittaus on nimenomaan aamupalan jälkeinen mittaus, se kun tuppaa nousemaan helposti lähelle noita rajoja, kun syö pelkkää leipää. Olenkin miettinyt, että alkaisin tekemään jotain munakasta tms. proteiinipitoisempaa, joka hieman tasapainottaisi tuota verensokeria aamuisin.

Muuta lähiaikoina tapahtunutta:

Ostettiin tosiaan vaunuiksi ne Teutonian Cosmot. Niistä tulossa tänne blogiin myös jonkinlaista etukäteisfiilistelyä jahka saan testattua niitä vielä anoppilan maastossa. Ajattelin kylmästi ulkoiluttaa muutamaa tietosanakirjaa testiksi, joten toivottavasti kukaan tuttu ei tule vastaan ja halua vilkaista vaunujen kyytiläistä. :D

Kaverin häät, joissa siis olin kaasona, sujuvat hienosti. Sain ostettua niihin huimaa viikkoa etukäteen sellaisen sopivan mekon ihan tavallisesta juhlapukuliikkeestä. Raskaana olevalle sopivan tuosta mekosta teki selässä ollut joustorypytys ja empirelinjainen malli. Ehkäpä siitäkin on vielä joskus kuvaa tulossa. Itse hääjuhla oli morsiamen puolesta niin hyvin suunniteltu, että minun ei onneksi tarvinnut isommin stressailla. Jossain vaiheessa iltaa huomasin kuitenkin, että ei sitä jaksa näin raskaana ollessa juhlia ja säntäillä ihan entiseen tapaan kuitenkaan. Onneksi mulla oli apulaisia esim. täyttelemässä juomatiskiä yms. Ja jaksoin jopa tanssia muutaman biisin, vaikka jossain vaiheessa korkkareissa puristuneet jalat kyllä huusivatkin hoosiannaa niin, että loppuilta sujui korrektisti paljain jaloin.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Vaunuahdistus vol. 2 ja sokerirasituskokemuksia

Ajattelin nyt tähän postaukseen ympätä kaksi asiaa, nimittäin lupaamani kokemukset sokerirasitustestistä ja sitten tänään syntyneet vaunuaiheiset ajatukseni.

Eilen siis tosiaan menin sokerirasituskokeeseen edellisenä iltana vetämäni pizzan voimin. Olin koko tämän viikon syönyt suhteellisen raskaasti juuri siksi, että tuo 12 tunnin syömättömyys ei muodostaisi ongelmaa. Olen nimittäin huomannut, että nälkää kestää paljon paremmin, kun takana on ns. hyvinsyötyjä päiviä. Noh, vedin pizzaa niin antaumuksella, että minkäänlainen iltapala ei kyllä edes käynyt mielessä ja nälkäkin tuli vasta hieman ennen tuota koetta, joten taktiikkani oli selkeästi onnistunut. Kokeessa ehdottomasti vaikeinta oli sen sokerilitkun juominen. Litku ei siis maistunut mitenkään erityisen pahalle (meidän labrassa se oli ihan perus vesi-sokeriliuosta ilman mitään makuaineista), vaan ongelman tuotti lähinnä se puhdas sokerin määrä. Ehkä sellainen ihminen, joka kykenee vetämään karkkipussin illassa ei koe mitään ongelmaa tuon 75g sokerimäärän kanssa.  Itselle kuitenkin jo pari palaa suklaatakin riittää hyvin hillitsemään makeannälän ja tuollaisen sokerimäärän vetäminen noin kertarysäyksellä on kyllä työn ja tuskan takana.

Onneksi sain kuitenkin litkun alas ja pääsin istuskelemaan. Hieman tuo vielä karvasteli kurkussa, mutta loppuaika meni ihan mainiosti. Vasta ihan kokeen lopulla huomasin tosin pieniä verensokerin laskemisen oireita, mutta ei siis edes mitään heikotusta tai muuta vastaavaa. Vauva sen sijaan sai tuosta sokeriannoksesta sellaiset boostit, että mahassa kävi melkoinen myllerrys n. puoli tuntia sokeriliemen juomisen jälkeen. Siitä riitti itsellekin jotain huvia muuten melko tylsässä parin tunnin odottelussa. Jonkun verran olo oli nuutunut koko loppupäivän, mutta muita oireita ei sitten ollutkaan. Paitsi että skippasin kyllä jäätelönsyömisen ja muut makeat herkut kyseiseltä päivältä jostain syystä kokonaan. :D

Mutta nyt siis tähän ajankohtaiseen ongelmaan. Päätimme tänään sitten vihdoin ottaa miehen kanssa härkää sarvista ja mennä katselemaan niitä vaunuja. Päädyimme miehen kanssa kuitenkin ostamaan vaunut uusina, sillä niillä on kuitenkin kohtalainen jälleenmyyntiarvo ja juuri sopivien käytettyjen löytäminen voi muodostua ongelmalliseksi. Ekassa kaupassa myyjä sai mut ihan vakuuttuneiksi Gessleinin f6-mallista, vaikka kyseisten vaunujen hinta olisikin suhteellisen suolainen 1035 euroa pehmeällä kantokassilla.  Siinä kuitenkin oli kaikki ominaisuudet, joita olin toivonutkin pienenä miinuksena ainoastaan käsijarru, jonka kanssa joillain on ilmeisesti ollut ongelmia ja hieman kookas koko.

Sitten menimme seuraavaan kauppaan, jossa ryhdyttiin kauppaamaan meille Teutoniaa. Heillä sattui olemaan myös vanhempia malleja myynnissä, josta tietysti innostuimme, sillä myös Teutoniat tulisivat maksamaan sen 1000 euroa ja ylikin uusimpana mallina. Noh, miehenihän ihastui päätäpahkaa tähän vanhempaan Teutonian Cosmoon. Täytyy myöntää, että itsekin vakuutuin vaunujen erittäin kätevästä kokoamismekanismista ja pienen tilan vievistä mitoista. Mutta. Kyseessä on kuitenkin ns. cityvaunu ja aloin sitten miettiä sen käytännöllisyyttä esim. talvella, jota vasten vauvamme syntymä sattuu osumaan. Ovatko Teutonian Cosmot miten hyvät talvikäytössä? Ajattelimme kyllä ostaa lisäosana saatavat kiinteät etupyörät noihin, mutta mietin siltikin niiden liikkumista lumella. Lisäksi jäi mietityttämään kyseisten vaunujen jousitus. Jos siis tulisi mentyä vähän hiekkaisemmalla tiellä, niin ovatko nuo vaunut ihan hirvittävän täristävät?

Olemme nyt siis päätymässä hetken pohdinnan jälkeen noihin Cosmoihin (saamme ne siis lähes samaan hintaan Britaxin Baby Safe SHR:n ja ja telakan kanssa kuin mitä nuo Gessleinit olisivat tulleet maksamaan yksinään). Hieman vaan häiritsi se, että kyseisistä vaunuista ei paljonkaan netissä puhuta, joten jos jollain on mitään kokemusta tai tietoa ko. vaunuista, olisin todella onnellinen, jos viitsisitte antaa vinkkejä. Vaunuja on siis todellakin tarkoitus lykkiä lähinnä kaupungissa, mutta satunnaisesti myös hiekkateillä, joidenka varressa vanhempamme asustavat.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Raskaus ja juhlat, mahdoton yhtälö?

Tahtoisin taas purnata yhdestä asiasta, joka on minua kovasti viimeaikoina häirinnyt: nimittäin äitiysjuhlavaatteiden puute. Olen kaasona ystäväni häissä, jotka pidetään reilun viikon päästä. Olen säästellyt juhlamekon ostamista tänne viimetippaan, koska en oman mahan kasvusta ole ollut lainkaan varma ja halusin löytää kerralla istuvan mekon. Enkä suinkaan ajatellut koko homman olevan näin vaikeaa.

Alkuperäisenä tarkoituksenani oli löytää sopiva mekko ulkomaanreissun yhteydessä. Valitettavasti ne kaupat, missä kävimme eivät kuitenkaan juuri myyneet häiden väriteemaan sopivia mekkoja (ihan oikeasti, kuinka out kirkkaanpunainen tai musta polkadot voikaan näin kesäisin olla?!?) ja ajattelinkin sitten säästää ostokset Suomeen, ajattelinhan täällä olevan kuitenkin paljon juhlavaateliikkeitä ja myös äitiysvaateliikkeitä, joiden sijainneista vieraissa kaupungeissa ei niin ottanut reissussa selkoa.

Paluu Suomeen ei kuitenkaan osoittautunut kovin hyödylliseksi. Äitiysvaatteita myyvien kauppojen valikoimat tulivat pian koluttua ja etenkin yksi asia pisti silmääni: en ole nähnyt näillä ostosreissuillani vielä yhtään oikeasti juhlavaa raskaana olevalle tarkoitettua mekkoa. En siis minkään väristä tai näköistä. Kaikki raskausmekot tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän arkisia yltäen siisteydessään korkeintaan asiallisen toimistokäytön tasolle. Ihmettelenkin siis sitä, mihin raskaana olevat juhlijat oikein pukeutuvat? Olen kutenkin nähnyt ihan juhlaviin mekkoihin puettuja raskaana olevia juhlavieraita ennenkin, mutta näköjään itse en näitä mekkoja vaan löydä. Muutoinhan voisin käyttää tavallisellekin kropalle tarkoitettuja mekkoja, mutta tuntuu, että kaikki tehdään nykyään niin tyköistuvin leikkauksin, että mahalle ei yksinkertaisesti jää tilaa. Tai sitten vaihtoehtona on joku telttaa muistuttava ratkaisu. Mistä esim. Krista Kososelle saatiin niin upean näköinen raskausjuhlamekko hääjuhlaan sarjassa Toisen kanssa?

Noh, ehkä tämä taas on näitä ensimmäisen maailman ongelmia, mutta pakko päästä purkautumaan nyt tästä, kun alkaa tosiaan pikkuhiljaa ahdistamaan tämä ongelma, kun häät ovat ihan kohta ja mekkoa ei vaan löydy. Jos olisin ollut fiksumpi, olisin toki tilannut mekon jo aikoja sitten vaikka teetettynä (kuulin juuri, että niitäkin saa yllättävän edullisesti nykyään tilattua netin kautta). Mutta ei auta, nyt viikonloppuna meikäläisen voi löytää Tampereelta harhailemassa epätoivoisen näköisenä erilaisista juhlapukuja myyvistä putiikeista. Tai sitten pukeudun samaan mekkoon, johon pukeuduin serkkuni häissä. Se saa minut näyttämään lähinnä mustavalkoiselta kärpässieneltä. Not quite the maid-of-honour-style I had in mind.

Ainiin. Huomenna on se sokerirasitus. Jaiks! Palailen sitten rasituksen jälkitunnelmissa ja toivottavasti sen mahakuvan kanssa.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Back from holiday

Olemme siis palanneet tuolta jännältä Euroopan-turneelta ja oli kyllä mukava reissu! Näimme paljon kaikenlaista, mutta täytyy sanoa, että loppureissusta väsymys alkoi ottaa selkeästä valtaa tästä odottajasta. Reissussa oli monta melko aktiivista ja paljon kävelyä vaativaa päivää ja suoriuduin niistä kunnialla, joten voin olla tyytyväinen. Vain parina päivänä tunsin, ekaa kertaa btw, harjoitussuppareita pitkän päivän jälkeen. Näistä hieman huolestuneena en sitten uskaltautunut reissussa kovin kummoisiin portaidennousu- tai muihinkaan urheilusuorituksiin. Onneksi supparit ovat pysyneet poissa ja reissusta selvittiin muutenkin ilman ongelmia. Reissun kruunasi toissapäivänä vietetyt serkkuni häät, joihin osallistuimme miehen vanhemmilla nukutun hieman vajaaksi jäädyn yön jälkeen. Voin siis sanoa, että nämä pari kotipäivää ovat tulleet tarpeeseen.

Tänään kävin neuvolassa ja syy tuohon reissussa ilmenneeseen uupumukseenkin selvisi: hemoglobiinini on edelleen vain 104. Join siis tuossa edellisen neuvolan jälkeen Kräuterblut-Saftia, joka mielestäni auttoi väsymykseen ja raudanpuutteeseen varsin hyvin. Oloni parani jo parissa viikossa huomattavasti. Tuo pieni pullollinen ehti kuitenkin loppua ennen reissua, enkä ehtinyt ostaa uutta reissulle mukaan. Myös tuon lääkkeen säilyttäminen reissussa olisi muodostunut ongelmalliseksi, sillä sitä tulisi säilyttää jääkaapissa, eikä meillä automatkalaisina ollut aina käytössämme kylmiä tiloja. Noh, kuten sanoin, väsymys hiipi jäseniin pikkuhiljaa tuon reissun aikana ja ilmeisesti kohonneet hempat sitten rytisivät vauhdilla alas. Nyt eilen aloitettu toinen pullo toivottavasti nostaa nuo hemoglobiinit takaisin yhtä nopeasti kuin ensimmäinenkin. Ja näyttää siltä, että joudun tuota juomaan ehkäpä loppuraskauden ajan. 

Tämän viikon perjantaina minulla on tiedossa pahamaineinen sokerirasitus. Reissu antoi kuitenkin tähänkin asiaan toiveikkuutta, sillä matkalla monesti venyneet ruokailuvälit eivät aiheuttaneet mitään erityisiä ongelmia, vaan kestin ne mielestäni varsin hyvin. Ja torstaina on siis tiedossa kunnon pizzansyönti-iltamat, joten eiköhän niillä kaloreilla selvitä seuraavaan aamuun. :D

Vauvan osalta kaikki on hienosti. Poika on kerännyt potkuihinsa jo ruutia sen verran, että mieskin tunsi ne helposti reissussa. Lisäksi ne tuntuvat myös itsestäni jo varsin puhdikkailta. Pelottaa jo valmiiksi kylkiluiden puolesta, jos potkut tästä vielä paljon vahvistuvat. Meillä tuo Papuusi-nimitys on muuten vaihtunut hieman mielikuvituksettomammaksi Pojaksi. Pojan varsinainen nimi on kuitenkin edelleen hämärän peitossa. Meidän sukunimessämme on paljon kovia konsonantteja ja mieheni mielestä niitä pitäisi siis löytyä myös pojan nimestä. Itse taas olen viehtynyt täysin päinvastaisiin nimiin, eivätkä ne omaan korvaan kuullosta ollenkaan huonoilta meidän sukunimen kanssa. Saa siis nähdä millainen vääntö tästä nimiasiasta nyt vielä tuleekaan.

Muuten elämä jatkuu taas radallaan: nyt vuorossa olisi uuden asunnon hankinta ja ensi viikonloppuna ajattelimme lähteä katsastamaan lähikauppojen vaunutarjontaa. Katselin kuitenkin, että esim. tori.fistä löytyy jatkuvasti paljon uusia ilmoituksia, joten eiköhän ne meidänkin vaunut sieltä löydy, jahka olen selvittänyt hieman omia preferenssejäni noiden vaunujen suhteen.

Kirjoittelen taas ensi viikonloppuna lisää ja ajattelin postata myös masukuvan, sen verran railakkaasti tuo etuosasto on taas kasvanut edellisestä kuvasta. Nyt kuitenkin vielä hetki aikaa miehen kanssa ennen kuin täytyy taas huomenna lähteä pariksi yöksi muualle nukkumaan töiden takia. Ai että mä olen onnellinen, kun tämä seuraavat 1,5 kuukautta ovat ohi ja saan nukkua taas omassa (maailman parhaassa) sängyssä ja oman kullan vieressä kaikki yöt.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Matkajännitystä ja kiirettä

Haluan ihan ensiksi pahoitella tätä järkyttävän pitkää postaustaukoa! Minulla on töissä tällä hetkellä aivan järkyttävä kiire osittain siksi, että jään nyt 1,5 viikon lomalle, jonka aikana teemme reissun Keski-Eurooppaan. Jee! Nyt on siis ollut kiirettä niin töissä kuin yksityiselämässä, joten blogi on jäänyt vähän vähemmille ajatuksille. Uskoisin, että tästä kuitenkin vielä vilkastutaan.

Lähtö matkaan on siis huomenna ja kaikki järjestelyt ovat jääneet hieman viimetippaan. Perus hotellit ja lennot olen toki varannut jo aikaisemmin, mutta itse reissun suunnittelu on ollut vähän huonoimmilla kantimilla kuin yleensä. Minähän siis olen normaalisti juuri sellainen täyden aikataulun suunnittelija, joka on loman jälkeen väsyneempi kuin ennen lomaa. :D Ehkä nyt kuitenkin on ollut syytäkin ottaa tuon loman kanssa vähän iisimmin ja yrittää myös ihan oikeasti rentoutua ja nauttia maisemista.

Vauva on voinut ihan hyvin ja sen liikkeitä tuntee jo myös muualla kuin tuolla virtsarakon päällä. Vielä mies ei ole niitä kuitenkaan tuntenut. Epäilen, että istukka kuitenkin vaimentaa ihon läpi tulevia iskuja niin, että vain minä sisälläni tunnen ne. Toivottavasti kuitenkin hänkin pääsee pian kokemaan noi liikkeet.

Pahin raskauteen liittyvä ongelma tällä hetkellä on minun vasemman jalan iskiashermoni. Kuten olen maininnutkin, asun siis vanhemmillani nyt viikot töiden takia. Joudun heillä nukkumaan ihan perus vaahtomuovipatjalla kovan sängyn päällä. Voin sanoa, että tämä ei suinkaan ole mikään paras mahdollinen järjestely tämän selän kannalta. Olin viime viikonlopun kotona, ja kuin ihmeen kaupalla selkä- ja lonkkakivut olivat ihan minimaalisia. Nyt kun olen taas pari yötä nukkunut tuolla kovan onnen vuoteella, on oloni selän ja ja jalan osalta kurjempi kuin koskaan. Viime yönä melkein huusin tuskasta, kun täytyi nousta yöllä pissalle, enkä pystynyt kunnolla nukkumaan vasemmalla kyljellä. Pelkään sitä, että en enää oikeasti pysty nukkumaan tuolla sängyllä raskauden loppuvaiheessa. Ja asiaa ei myöskään helpota nämä ylipitkät työpäivät, joita nyt olen joutunut tekemään. Onneksi myös appivanhempani asuvat samalla paikkakunnalla, joten pääsen tarvittaessa myös heidän joustinpatjalla varustetun vierassänkynsä huomaan. Ei se ihan oman kodin vyöhykejousitettua sänkyä korvaa, mutta on aika paljon parempi vaihtoehto kuin tuo vaahtomuovi. Onneksi vielä päivisin pärjään tämän jalan kanssa ihan hyvin, mutta olisi se ihan kiva saada nukuttuakin ilman, että joka kyljenkääntö tuottaa tuskan parahduksen.

Huomenna aamulla siis lähtee kone kohti Frankfurtia, can't wait! Ja mahtavaa toukokuun loppuolta kaikille, lupaan palata asiaan taas kesäkuun alussa, kun on seuraava neuvola ja on kotiuduttu tuolta reissusta.