Väriä pöksyissä

Tänään oli aamusta saakka tosi menkkainen olo, ja myöhemmin päivällä huomasin värillistä valkovuotoa alushousuissa. Eli kuukautisia edeltävä tiputteluvuoto siis alkoi. Jotenkin itse ehdin jo asennoitua tähän, ja mies otti asian jopa raskaammin kuin minä, joka oli vähän outoa. Meidän taloudessa kun minä olen se kovempi vauvakuumeilija, mutta näköjään tämä tauti on myös tarttuvaa sorttia. Vauvakuumeen tarttuvuudesta puheenollen myös toinen näistä lapsetonta tulevaisuutta suunnittelemista ystävistäni kertoi ehkä sittenkin haluavansa lapsen sitten joskus. Tuntui hyvältä kuulla, etten olekaan porukan ainoa lisääntymistä suunnitteleva. Hän tuskin alkaa yrittämään lastentekoa ihan heti, mutta hyvä tietää, että on edes joku, jolle voin puhua vauvakuumeesta ilman, että vastaukseksi saan katsella lasittuneita silmiä ja poissaolevaa katsetta.

Mielialani on nyt ihan hyvä, täytyy vaan asennoitua kohti seuraavaa kiertoa. Join ekan lasin sitä greippimehuakin nyt. Olen aina tykännyt verigreipeistä, mutta jotenkin tuo greippimehu ei ollut kyllä yhtä raikasta ja hyvänmakuista. Mietinkin, että voikohan greippimehun korvata tuoreilla verigreipeillä? Verigreippihän ei ole yhtä tymäkkää kuin tavallinen greippi, joten enpä tiedä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti toisen merkin kokeileminen, mutta meidän lähi-Prismasta en kyllä löytänyt muuta kuin Rybb&Deckersin greippimehua. Ehkä kuitenkin kestän tuota mehukuuria ainakin yhden kuukauden. Senhän näkee sitten, onko sillä mitään vaikutusta noihin limoihin.

Tästä postauksesta tuli nyt tällainen sekametelisoppa, mutta ajattelin nyt vähän kertoilla misä täällä mennään. Nyt viikonloppuna meillä on tiedossa yhdet halloweenbileet ja sain vihdoin aikaiseksi varattua kirppispöydänkin, joten sinne pitäisi viedä kamoja huomenna. Jee! Mulla on myös vähän tiedossa sumplimista noissa opintojen lopettamisissa, ja ajattelin kirjoittaa niistä ja gradusta jonkun postauksen tässä lähitulevaisuudessa myös.

Mahtavaa torstai- iltaa ja perjantaipäivää teille kaikille!

Lapsettomuus

Kiertoni alkaa lähentyä loppuaan, eikä mitään ihmeempiä raskausoireita ole ilmennyt joten arvelen, että täti tulee kylään viikonloppuna. Tämä aihe herättää mieleeni raskauden yritykseen liittyvän pahimman pelkoni, nimittäin pelon lapsettomuudesta. Ajatus siitä, että en voisikaan saada lapsia varjostaa todella mieltäni joskus, ja haluaisin nyt purkaa tunteitani siitä täällä. Oma äitini joutui odottamaan kuusi pitkää vuotta, ennen kuin sai esikoisensa, eli minut. Minua seurasi vielä kaksi muuta lasta, mutta ajatus siitä, että joutuisin odottamaan epätietoisuudessa kuusi vuotta on ihan sietämätön. Lasten saaminen on minulle se elämän ykkösjuttu, syy miksi täällä ollaan, joten lopullinen lapsettomuus todella mullistaisi elämäni peruspilareita myöten. Pitäisi keksiä uusi syy olla, uudet elämän tavoitteet, kaikki. Luultavasti päätyisin adoptioon, jos se minulle olisi mahdollista.

Olen luonteeltani kärsimätön, ja saan yleensä kärsimättömyyden kuriin, kun asetan asioille selkeät määräpäivät. Valitettavasti vauvalle ei voi laittaa määräpäivää, eikä edes arvioitua saapumisaikaa ennen kuin raskaus on todettu(ja silloinkin on vielä paljon mutkia matkassa). Tämä epävarmuus on se, mikä todella raastaa minua kärsimättömyyteni johdosta tällä hetkellä. Jotenkin pelottaa ajatella, että saatan olla tässä vielä ensi vuonna tähän aikaan. Olen hieman herkkä ja masennukseen taipuvainen. Pelkäänkin, että yrityksen pidetessä mielialani laskee, ja masennun. Pelkään myös sitä, että yrittämisestä tulee todella työtä ja pelkään myös sitä, miten mieheni tähän kaikkeen suhtautuisi. Parisuhde on minulle tällä hetkellä elämäni tärkein asia, enkä tiedä miten sen käy, jos en saa lapsia. Tuleeko minusta sitten elämään katkeroitunut tyhjä ihmiskuori, joka ei löydä iloa mistään? Kestääkö parisuhteemme lapsettomuuden tai yrityksen venymisen vuosiksi, mahdolliset rankat hedelmöityshoidot? Vaikka olemme tällä hetkellä hyvinkin vahvalla pohjalla, näitä juttuja ei vaan voi tietää etukäteen.

Todella toivon, että pystyn löytämään elämästä iloa, vaikka se veisikin tässä asiassa rajumpia polkuja pitkin. Että oppisin arvostamaan myös muita elämän hyviä juttuja lapsen lisäksi. Ja että paristuhteemme muuttuisi vain vahvemmaksi vastoinkäymisten johdosta. Mulla on kuitenkin kaikki hyvin, hyvä parisuhde, ystäviä, tulevaisuudessa myös toivottavasti hyvä ura ja niin edelleen. Vauva saa tulla meidän elämää täydellistämään, mutta haluan, että mun elämässä on muitakin tavoitteita kuin äitiys. Tavoitteita, joihin voin sitten kiinnittyä, jos hommat ei mene kuin Strömsössä.

Tästä tuli nyt hieman synkkäsävyinen postaus, mutta hauan todella käydä näitä juttuja läpi, että mulla on sitten olemassa jonkinlaiset toimintamallit päässä, jos asiat ei mene niinkuin haluaisi. Olen vähän tällainen worst case scenario -ihminen, mutta olen myös oppinut, että kaikkeen kannattaa varautua.

Things I Love: My favourite albums

Vaikka tuossa edellisessä postauksessa julistin, että haluan olla anonyymi, se ei tarkoita, ettenkö kertoisi itsestäni mitään näiden vauvantekopäivitysten välissä. Päätinkin aloittaa tällaisen Things I Love-postaussarjan, jossa kerron asioista, joista minä tykkään.. noin niinkuin vauvojen ohella. Ensimmäiseksi aiheeksi valikoitui levykokoelmani lempparit. Tästä postauksesta saatte siis hieman käsitystä siitä millaisesta musiikista tämä blogisti tykkää.

Levylempparini top 5

Amorphis: Skyforger
Amorphis on tällä hetkellä varmaan lempparibändini, ja tämä on mielestäni heidän paras levynsä. Tykkään lähestulkoon kaikesta Amorphiksen tuotannosta, vain ihan eka levy Karelian Isthmus ei oikeen tipu. Tämä ei ollut rakkautta ensi kuulemalta, mutta jossain vaiheessa se vaan kolahti. Olen tosin jo soittanut tätä levyä niin paljon, että puhkikulumisen pelossa kuuntelen nykyisin Amojen tuoreempia (ja vanhempia) julkaisuita, kuten uusin Circle, huomattavasti tätä enemmän. Lempparibiisi tältä levyltä on ehdottomasti Sky Is Mine.

Sonata Arctica: Unia
Sonata on tuorein musiikkirakkauteni, ja arvoinkin pitkään tämän levyn ja Winterhearts Guildin välillä, joka on myös erinomainen. Joku tässä levyssä vaan kolahtaa minuun, vaikka monien mielestä tämä on se surkein Sonata Arctican levy. Ehkä tykkäämiseni johtuu tämän levyn ilmeisistä Queen-vaikutteista, jotka tuovat jotain uutta ehkä jo hieman kuluneeseen power metal-genreen. Lempparibiisini tältä levyltä on Caleb.

Nightwish: Once
Nightwish on se bändi, jonka kautta tutustuin muuhunkin metallimusiikkiin, ja tätä bändiä onkin tullut fanitettua jostain 2000-luvun alkuhämäristä saakka. Once on mun suosikkialbumi Nightwishiltä, varmaan osittain siksi, että siihen liittyy niin paljon erilaisia muistoja ja tunteita. Oncehan on viimeinen Tarjan aikainen Nightwish levy, ja jotenkin itselle tässä on Nightwish parhaimmillaan. Innolla odotan, millaisen levyn he saavat pykättyä ulos nyt uuden laulajan, Floorin kanssa. Tältä levyltä ehdoton biisisuosikkini on Ghost Love Score.

Rammstein: Mutter
Rammsteinin kanssa matka on kulkenut vähintään yhtä pitkään kuin Nightwishin kanssa. Muista, kun yläasteella pojat kuuntelivat innoissaan tämän levyn edeltäjää, Sehnsuchtia, joka sekin on loistava levy. Tämän levyn ostin sen ilmestyttä, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämä on myös monen kriitikon mielestä Rammsteinin paras levy, eikä suotta. Mutter on täynnä huippubiisejä, eikä Rammsteinin taso ole ollut tämän jälkeen enää yhtä kova, vaikka uusin, Liebe ist für alle da, onkin jo aika hyvää tasoa. Lempparini tältä levyltä on Mein herz brennt.

Westlife: Coast to Coast
Hieman metallipainotteisesta listastani poiketen laitoin tähän loppuun teinirakkauteni Westlifen levyn. Tämä on ihka eka itse ostamani levy, ja voi että kun silloin tykkäsin tästä! Eniten tykkäsin Mark Feehilystä, joka oli mielestäni Westlifen paras laulaja. Vakiopäiväuniini kuuluikin tuolloin se, että pääsisin Markin kanssa naimisiin. Onneksi sain vasta vuosien päästä, teinirakkauden jo laimettua, kuulla, että Mark onkin homoseksuaali. Muuten olisin varmaan surrut päiväkausia. Yhä edelleen tykkään silloin tällöin kuunnella näitä Westlifen ekoja levyjä ja muistella niitä fiiliksiä, joita koin silloin. Mun lempparibiisini tältä levyltä on aloitusraita My love.

Anonyymi vauva

Kun lähdin tätä blogia kirjoittamaan, minulle oli päivänselvää se, että tekisin sen ainakin näin alussa anonyymina. Onhan  raskauden yrittäminen sellainen asia, minkä ihmiset haluavat yleensä usein ongelmienkin pelossa salata puolitutuilta. Ei ole mukavaa hehkuttaa yritystään kaikille vain havaitakseen, ettei vielä vuodenkaan päästä ole piirtynyt toista viivaa tikkuun.

Minun tai ainakin mahdollisen tulevan lapseni anonyymius jatkuu kuitenkin luultavasti myös mahdollisen raskautumisen jälkeen. Syy tähän johtuu yllättäen paremmasta puoliskostani. Mieheni suhtautuu joskus mielestäni jopa turhankin vainoharhaisesti internetin tietoturvaongelmiin, eikä häntä löydä vielä tänä päivänäkään esim. Facebookista tai muustakaan sosiaalisen median sovelluksista. Hän ei tykkää, että laitan Facebookiin kuvia, joissa hän näkyy eikä hän myöskään mielellään rekisteröidy omalla nimellään mihinkään palveluihin, jos se ei ole ihan välttämätöntä. Tähän saakka tämä asia on ollut minulle kohtalaisen yhdentekevää, saahan hän päättää itse, mitä haluaa internetissä tehdä ja mitä ei. Nyt olemme kuitenkin tekemässä lasta yhdessä, ja hänellä on toisena vanhempana sananvaltaa myös tulevan lapsemme näkymiseen internetissä.

Mieheni haluaa, että en laita lapseni kuvia tänne blogiin tai Facebookiini. Hänen mielestään lapsi saa isoksi kasvettuaan sitten itse päättää näkyvyydestään internetissä. Monet  muut ihmiset laittavat surutta lastensa kuvia blogeihin ja Facebookiin. Itse ymmärrän molemmat näkökulmat. Jokainen vanhempi ja huoltaja tekee itse valinnan lapsensa tekemisistä. Jos vanhempi haluaa laittaa lapsen kuvan nettiin, se hänelle sallittakoon. Kyseessä ei kuitenkaan ole lasta vahingoittava teko.

Ymmärrän kuitenkin myös mieheni kannan tähän asiaan. Entä jos lapseni ei haluakaan isoksi kasvettuaan, että hänen vauvakuviaan on netti väärällään? Jo se taas on hänestä mukavaa, voi hän itse julkaista haluamiaan lapsuuskuvia netissä. Itse tykkään kovasti katsella muiden vauvakuvia blogeista, mutta aion kunnoittaa mieheni toivetta tässä asiassa. Ehkä itse joskus raotan omalta osaltani tuntemattomuuden verhoa, mutta lapseni kasvokuvia ei tässä blogissa luultavasti nähdä koskaan.

Loppuun vielä pikaisesti kuulumisia. Olemme tänä viikonloppuna anoppilassa ja omilla vanhemmillani käymässä, jee! Vielä ei ole kummoisiakaan oireita ollut, mutta vastahan tässä ollaan dpo 6 tai jotain sinnepäin. Tämä odottelu on kyllä ihan tuskaa. Mutta enää viikko ja yksi päivä jäljellä testipäivään!!

Mahtavaa viikonloppua teille!

Viikon resepti: Korvapuustit

Yleisön pyynnöstä laitan nyt niiden edellisviikkoisten pullien resepin tänne. En tosiaan ole mikään pullataituri, edellisen kerran pullia tein joskus vuosikausia sitten, mutta nämä onnistuivat silti hyvin, johtuen mahtavasta reseptistä, jonka löysin Kinuskikissan sivuilta. Näiden korvapuustien taika piilee fariinisokerissa, joka antaa täytteelle ihanan mehevän maun. Muokkasin reseptiä hieman omanlaisekseni, joten minun reseptini tulee tässä:

Korvapuustit

Pullataikina:
5 dl kevytmaitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1,5 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 gr pehmeää voita tai margariinia
n. 14 dl jauhoja

Täyte:
150-175 gr pehmeää voita tai margariinia
2 dl fariinisokeria
runsaasti kanelia

Päälle:
1 muna voiteluun
halutessasi raesokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, ja murusta joukkoon hiiva. Sekoittele, kunnes hiiva on lähestulkoon luennut nesteeseen. Sekoita joukkoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Ala sekoitella joukkoon jauhoja vähittäin lisäten. Kun n. litra jauhoja on lisätty, sekoita joukkoon pehmeä rasva. Jos rasva on kovin kylmää, voit lämmittää sitä hieman mikrossa, mutta älä annan mennä sulaksi asti. Huomioithan, että jauhojen määrä voi vaihdella riippuen siitä, miten tiiviisti se on pakkautunut mittaan. Parasta siis mennä jauhon kanssa ns. näppituntumalla. Pullataikinan tulisi olla pehmeää ja jäädä pinnasta hieman tahmeaksi, älä siis lisää jauhoja liikaa! Kohota valmista taikinaa n. 45 min vedottomassa paikassa.

Kun taikina on kohonnut, voit kumota sen työtasolle. Jaa taikina kahteen osaan, ja laita toinen vielä sivuun tässä vaiheessa. Vaivaa toisesta puolikkaasta kevyesti ilmakuplat pois, ja kaulitse se n. vajaan metrin mittaiseksi suorakulmioksi. Itse tykkään pullista, joissa on monta kierrosta, joten kaulin taikinan aika ohueksi. Seuraavaksi levitä taikinalevyn päälle puolet pehmeästä rasvasta. Tämän jälkeen ripottele päälle vielä desilitra fariinisokeria ja kanelia oman maun mukaan. Itse tykkään aika kanelisista pullista, joten ripottelin sitä runsaasti. Sitten rullaa taikinalevy rullaksi pitkän sivun mukaisesti. Edessäsi pitäisi nyt olla seuraavan oloinen taikinakäärme:

Nyt voit leikata rullasta haluamasi muotoisia pullia. Itse leikkasin perinteisen viuhkan mallisia, mutta myös suoralla leikkauksella aikaansaadun rullat onnistuvat ihan yhtälailla. Pellillä pullat näyttivät tältä:

Kuten pullien ulkonäöstä voi huomata, en siis ole mikään professionaalin tasoinen pullamaakari. Nyt pullia voi kohottaa vielä 10 minuuttia, ennen kuin ne voitelee munalla ja paistaa 200 asteessa. Paistoaika riippuu vähän uunista, mutta n. 8-10 minuuttia pitäisi riittää. Seuraa kuitenkin pullia, jos ne ovat alhaalta kovin vaaleita, ne eivät ole vielä valmiita. Kypsät tekeleeni näyttivät tältä:

Ja sitten eikun pullakahveilemaan! Minä pakastin suurimman osan noista pullista, joten nyt on ollut kiva syödä kotona tehtyä kahvipullaa useampanakin päivänä.

Tilannekatsaus

Blogaan nyt vaan pikaisesti ennen töihinlähtöä tästä yrityksen etenemisestä. Nythän on siis yk1 kp 17. Ovulaatio oli viime viikonloppuna (näin ainakin olettaisin), ja saatiin se kohtalaisen hyvin käytettyä hyväksi. Nyt sitten vaan jännätään kuinka kävi. Luin jostain, että ekoja oireita on alkanut tulemaan ihmisille n. viikko hedelmöittymisestä, joten kohta minäkin varmaan luulotautisena kuvittelen kaiken maailman oireet, mutta vielä olo on ollut ihan tyyni. Tissit, tai tarkemmin sanottuna nännit ovat hieman kipeet, mutta niin ne olivat viime kierrossakin oviksen jälkeen.

Ostin tänään vihdoin foolihappoa ja sitä greippimehua varastoon. Aion nyt ruveta juomaan sitä sitten ensi kierrosta. Musta greippimehu on ihan hyvän makuista, ja mietin, että eihän sen juominen mitään haittaakaan tee, eli voisin hyvin kokeilla sitä jo nyt, josko se toisi jotain selvyyttä noihin ovulaatiolimoihin. Nytkin ovulaation tunnistin lähinnä kasvaneista haluista ja seksin aikana lisääntyneestä liukkaudesta, mutta noin muuten valkovuotoni ei kyllä muistuttanut raakaa kananmunanvalkuaista, kuten sen ovulaation aikaan pitäisi muistuttaa.

Mieliala on kuitenkin ylhäällä, ja jännityksellä odotan pyhäinpäivää. Silloin on nimittäin minulla tiedossa yhdet halloweenbileet, ja jos kuukautiset eivät siihen mennessä ole alkaneet, niin testaan silloin, että tiedän voinko juoda alkoholia noissa pippaloissa vai en. Jännää!

Ystävät + vauva = mahdoton yhtälö?

Monesti kuulee vauvakuumeessa kärvistelevien ihmisten valittavan siitä, kun Facebook täyttyy vauvauutisista ja kaikki ympärillä tuntuvat lisääntyvän. Minulla ei ole tätä ongelmaa. Omien kokemuksieni perusteella tuntuu siltä, että yliopistossa opiskelevat ihmiset ovat taipuvaisempia lykkäämään lasten hankkimista yli maagisen kolmenkympin tai sitten jättävät ne kokonaan hankkimatta. Esimerkiksi omista opiskelukavereistani ei vielä yhdelläkään ole lapsia. Ja tuntuu, että lapset eivät muutenkaan ole kovin ajankohtaisia omassa lähipiirissäni. Omaan esimerkiksi yhteensä 5 koko- ja puolisisarta, jotka ovat kaikki aikuisia. Heistä vain yhdellä on lapsia, ja nekin ovat jo aikuisia. Samoin minulla on huikeat 13 serkkua, joista vain neljällä on lapsia. Näistä lapsista vain 1 on alle 10 vuotias. Minun lähipiirissäni ei ole yhden yhtä vauvaa tai edes taaperoa. Viimeaikaiset Facebookin kautta korviini tulleet tuttujen vauvauutiset ovat kaikki liittyneet ihmisiin, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä vuosikausiin, joten heidän vauvauutisensa ovat suurinpiirtein yhtä merkityksellisiä minulle kuin se, että prinsessa Madeleine odottaa vauvaa. Eli kiva kuulla, mutta that's it. Ymmärtänette siis tässä tilanteessa voimakkaan tarpeeni tutustua lapsellisiin ihmisiin, ja saada ystäviä ihmisistä, jotka joko haluavat saada lapsia, tai joilta sellaisia löytyy.

Kuva täältä.

Minä en ole kovin hyvä saamaan uusia ystäviä. Olen aika ujo, ja osaan avautua kunnolla vain sellaisille ihmisille, kenet tunnen jo valmiiksi. Siksi tämä lapsellisten ystävien puute painaa tosiaan mieltäni. Minulla on kaksi erittäin läheistä ystävää, joiden kanssa vietän paljon aikaa. Haluaisin jakaa tämän yrityksen heidän kanssaan. Olisi kiva, kun olisi joku muukin kuin oma mies, kenelle purkaa näitä juttuja. Valitettavasti nämä ystäväni eivät kuitenkaan ole kovin innoissaan vauvoista tai lapsista sen puoleen muutenkaan. Molemmat ovat päättäneet olla koskaan tekemättä lapsia, ja muiden lapset aiheuttavat heissä lähinnä inhotusta. Nämä ystäväni tietävät kyllä, että haluan lapsia ja varmaankin sen, että alamme piakkoin yrittämään raskautta. Silti tämä negatiivinen ennakkoasenne vaivaa minua. Pelkään, että ajaudun näistä ystävistä erilleen, kun saan lapsen. Lisäksi pelkään, että en uskalla puhua mahdollisista tulevista lapsistani, raskaudestani tai tästä yrityksestä mitään, koska kyseinen aihe ei heitä kiinnosta. Vaikka ystävyytemme säilyisi, koen silti, että se tulee muuttumaan mahdollisen lapsen myötä. Haluaisin saada myös jonkun sellaisen ystävän, jonka kanssa voisin jakaa tämän uuden vaiheen elämässäni. Onneksi minulla on tämä blogi, jonka kautta voin näitä juttujani purkaa, ja jo muutama lukijakin. Kiitos teistä! <3

Kävikö pahasti?

Luin tänä aamuna normaaliin tapaani blogeja, ja törmäsin kampanjaan, jonka minäkin haluan laittaa eteenpäin. Kaikillahan meistä on kokemusta tästä asiasta: kadulla kävellessäsi huomaat pientareella makaavan humalaisen, mutta et ehkä pelon vuoksi uskalla mennä tarkistamaan, onko hänellä kaikki hyvin. Mutta ei hätää, kadulla on myös muita kävelijöitä, joku muu varmaan on jo soittanut ambulanssin ja tarkastanut, että kaikki on ok. Tai näet vanhuksen liukastuvan ihmisiä kuhisevalla kävelykadulla, mutta itselläsi on kovin kiire töihin. Mutta ei hätää, joku muu varmaan auttaa häntä, kun et itse ehdi. Vai onko näin?

Sosiaalipsykologiassa tunnetaan ilmiö, jonka englanninkielinen nimi on bystander effect. Sillä viitataan tilanteisiin, joissa ohikulkijat eivät auta loukkaantunutta, jos paikalla on myös muita ihmisiä. Auttamisen vastuu ulkoistetaan siis muille. Ongelmaksi tämä muodostuu silloin, kun kaikki muutkin ulkoistavat sen avun antamisen, ja lopulta kukaan ei auta. Lentoaskeleita-blogin Rosanna törmäsi tällaiseen tilanteeseen, kun hän bussimatkalla todisti vanhuksen kaatumista. Bussillinen ihmisiä katsoi vierestä, kun hän yksin yritti saada nostettua vanhuksen ylös. Lopulta, pyynnön jälkeen, eräs bussissa ollut nuorimies nousi auttamaan. Tämän tapahtumaketjun seurauksena hän päätti perustaa Kävikö pahasti?-kampanjan.

Kävikö pahasti?-kampanjassa on kysymys tämän bystander effectin kumoamisesta, inhimillisen välittämisen osoittamisesta. Se, että paikalla on myös muita, ei estä juuri minua auttamaan avun tarpeessa olevaa. Seuraavassa lainaan suoraan Rosannan tekstiä, joka tiivistää tämän kampanjan ajatuksen paremmin, kuin mihin itse kykenen:

Eli aloitetaan yhdessä taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. Kampanjan sanomana on välittää viestiä, että me yhä avaamme ovet pyörätuolissa istuvalle tai rattaiden kanssa kulkevalle, autamme kaatuneen pystyyn ja keräämme tämän tavarat maasta, kysymme kävikö pahasti. Soitamme ambulanssin jos yhtään epäilemme jonkun sitä tarvitsevan, ja jäämme odottamaan että se löytää perille. Tämän kampanjan tarkoituksena on leivittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdia ajatus. 

Täältä löydät Kävikö pahasti-kampanjan:

Lentoaskeleita-blogin kampanjasivu

Kampanjan Facebook-sivu

Viikon resepti: Kasvissosekeitto

Mietin laitanko tämän viikon reseptiksi eilen leipomani pullat vaiko kenties toissapäiväisen sosekeiton, joka onnistui paremmin kuin koskaan ennen. Ja päädyin sosekeittoon, koska täältä voin käydä vaklaamassa, miten tein sen viimeksi. :P Sosekeittojen reseptejähän löytyy netistä pilvin pimein, joten päädyin nyt soveltamaan itse noiden määrien ja ainesten kanssa, ja tällä kertaa soveltaminen tuotti hyvän tuloksen.

Juuressosekeitto (2 annosta)

500 gr juureksia (minulla tällä kertaa 200 gr perunaa ja 300 gr porkkanaa)
1 pieni sipuli
loraus oliiviöljyä
1 kasvisliemikuutio
1,5 dl ruokakermaa
1 tl persiljaa

Kuori ja pilko juurekset ja silppua sipuli.
Kuullota sipulia oliiviöljyssä, kunnes sipuli muuttuu läpikuultavaksi.
Lisää juurekset ja freesaa hetken.
Lisää juuresten päälle vettä niin, että ne peittyvät reilusti. Lisää kasvisliemikuutio.
Keitä, kunnes juurekset on kypsiä.
Jos vettä on kattilassa paljon, ota hieman talteen, mutta muuten heitä koko keitto blenderiin ja sekoita tasaiseksi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös sauvasekoitinta. HUOM! Jos käytät blenderiä, pidä sekoittamisen ajan kannesta TIUKASTI kiinni. Ei ole nimittäin edes yksi kerta, kun keittiöni on ollut ihanissa sosekeittotahroissa, kun en ole epähuomiossa muistanut puiristaa kantta tarpeeksi tiukasti kiinni.
Kun keitto on sekaisin, lisää mukaan kerma sekä persilja, ja kiehauta.
Tarjoa haluamiesi lisukkeiden kanssa. Tässä kohtaa voi olla luova, itseltä löytyi creme fraichen jämät, joten käytin sitä ja paahdettua sipulia. Tähän sopii myös esim. paahdetut pinjansiemenet, krutongit, smetana.. You name it!

Ovulaatio ja limat

Olen lukenut monesta paikasta naisista, jotka pystyvät tunnistamaan ovulaationsa oireista. Tämähän on superhienoa, koska silloin ei tarvitse tuhlata omaisuuksia ovulaatiotesteihin, jotka voivat kalleutensa lisäksi olla hyvinkin helposti monitulkintaisia. Olen päättänyt, että jos vuodenvaihteeseen mennessä en ole saanut omin avuin tulosta aikaiseksi, niin aloitan noiden ovulaatiotestien käyttämisen, josko niillä oikeaan hetkeen osuminen olisi helpompaa.

Yritin jo viime kierrosta tarkkailla ovulaatiota, ja löysinkin sen luultavasti, koska kuukautiset alkoivat sitten kahden viikon kuluttua tästä. Tätä ovulaation bongausta edelsi kuitenkin myös eräs toinen kipuilu, jota luulin ovulaatioksi. Päätinkin jatkoissa luottaa näihin ns. ovulaatiolimoihin, joiden perusteella monet pystyvät määrittelemään hedelmälliset päivänsä. Nyt minua vaan hämmentää se, että limani tuntuvat elämän ihan omaa elämäänsä, eivätkä ne käyttäydy lainkaan niinkuin niiden pitäisi esim. tämän ohjeistuksen mukaan. Suurimpana ongelmana on se, että vuoto tuntuu elävän elämäänsä lähinnä seksikertojen mukaan. Eli, silloin kun seksiä (yhdyntää) on harrastettu, vuoto tyrehtyy lähes kokonaan pariksi päiväksi, sitten se voimistuu, ja saavuttaa "normaalitilan" vasta ehkä kolmen päivän jälkeen. Koska seksiä tulisi harrastaa parin-kolmen päivän välein hedelmälliseen aikaan, on tämä limojen tarkkailu siis suht mahdotonta kohdallani. Mietin, auttaisiko kuuluisa greippimehu tähän? Olen kuullut, että se vahvistaa ovulaatioliman koostumusta niin, että se olisi helpommin tunnistettavissa. Onkohan kukaan tätä tekstiä lukevista juonut greippimehua, ja miten se on vaikuttanut limoihin?

Anteeksi nyt tämä ällö aihe, mutta mua kiinnostaa kovasti tietää, miten tämä homma toimii, ettei tarvitsisi ostaa niitä ovistikkuja, kun ovat niin hitsin kalliitakin pitemmän päälle.

Fiiliksiä

Mun on pakko nyt avautua täällä tunnetilojen vaihteluista, joista olen saanut kärsiä viime päivinä. Usein sanotaan, että e-pillerit aiheuttavat kaikenlaisia tunnetilojen heittelyitä. Toisista tulee itkuisia, toiset taas muuttuvat raivottariksi. Minulle e-pillerit eivät aiheuttaneet mitään isompia ongelmia tunnetilojen suhteen. Sen sijaan ne hävittivät libidoni lähes täysin. En enää osannut nauttia seksistä samoin, kuin ilman pillereitä, eikä kroppani toiminut samoin kuin ennen. Nyt, kun e-pillereiden lopettamisesta on jo yli kuukausi aikaa, olen huomannut, että libidoni on palannut. Oikeastaan entistä vahvempana, ja se on ollut oikein ihanaa. Sen lisäksi e-pillereiden lopettaminen on kuitenkin saanut aikaan heilahduksen myös tunnetiloissani. Olen nykyään paljon itkuherkempi, ehkä jopa masentuneempi. Mieheni lähti viime viikonloppuna käymään yökylässä kotipaikkakunnallaan hieman yllättäen, kun itse jouduin jäämään kotiin jo sovitun menon vuoksi. Minun vahva reagointini tähän yllätti itsenikin täysin. Normaalisti olisin ehkä korkeintaan hieman harmistunut siitä, että joudun muuttamaan viikonlopun suunnitelmia, mutta nyt olin täysin murheen murtama. Itkin koko perjantai-illan ja lauantai aamuna pidättelin itkua mennessäni tähän ennalta sovittuun tapaamiseen. Vasta mieheni tullessa kotiin lauantaina paha oloni alkoi laukeamaan, ja sunnuntaina olin taas oma iloinen itseni. Paitsi, että itkeskelin taas Sinkkuelämää-elokuvan loppukohtauksille.

Siis WTF?!? Millainen olen sitten jos/kun tulen raskaaksi, jos olen jo nyt näin herkällä? Toivon totisesti, että tämä on vaan pillereiden lopettamisesta johtuva hormonihäiriö, ja palaudun pian taas normaaliksi. Reaktioni sai nimittäin minut säikähtämään ja hieman myös ahdistumaan. En halua olla niin riippuvainen miehestäni, että hänen lyhyt poissaolonsa saa minut näin tolaltaan. Itseäni ahdisti eniten se, että en saanut suruuni mitään otetta, olin vaan niin masentunut että en saanut kyyneleitä loppumaan lainkaan. Jotta tämä postaus ei olisi läpeensä masentava, ajattelin laittaa tähän loppuun hieman kuvia, joita otin sunnuntaikävelyltämme. :)

Viikon resepti: Chocolate chip cookies

Kuten blogin esittelytekstistäkin käy ilmi, tykkään laittaa ruokaa ja kokeilla erilaisia reseptejä. Siksipä haluaisin jakaa myös tässä blogissani näitä reseptejä, joten päätin aloittaa tällaisen viikon resepti-tradition. Tämä tarkoittaa siis sitä, että pyrin kerran viikossa laittamaan tänne jonkun ajankohtaisen reseptin. Yleensä käyttämäni reseptit ovat alunperin jonkun muun, joten linkkaan aina myös alkuperäiseen reseptiin, jos se löytyy netistä.

Juhlin viime kuussa syntymäpäiviäni, joten ensimmäiseksi reseptiksi valikoitui synttärijuhlilla tarjoamani amerikkalaiset suklaahippukeksit. Keksien alkuperäinen resepti löytyy täältä. Modifioin sitä vain hieman oman kaappini sisältöä vastaavaksi.

Chocolate Chip Cookies

170g huoneenlämpöistä voita
1,8 dl fariinisokeria
0,6 dl sokeria
1 huoneenlämpöinen kananmuna
2 tl vaniljasokeria
4 3/4 dl vehnäjauhoja
2 tl perunajauhoja
1 tl ruokasoodaa
200g  karkeaksi rouhittua tummaa leivontasuklaata

Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaaleaksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Rouhi suklaa karkeiksi paloiksi.

Vatkaa huoneenlämpöinen kananmuna voi-sokerivaahtoon.

Lisää vielä kuivat aineet sekä suklaa ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Laita taikina jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.

Muodosta levänneestä taikinasta pieniä pyöreitä palloja pellille.

Paista palloja 175 asteessa 8-10 minuuttia. Ne leviävät uunissa, joten muista jättää keksipalleroiden väliin muutama sentti tilaa. Keksit ovat valmiita, kun ne lakkaavat kiiltämästä, ja keksien reunat alkavat saada aavistuksen väriä. Huomioithan, että näiden keksien on tarkoitus jäädä hieman "sitkeiksi", joten älä paista niitä liikaa!

Keksit ovat parhaimmillaan samana päivänä tarjoiltuna, mutta ilmatiiviissä rasiassa säilytettynä säilyvät ihan hyvänä ainakin viikon verran. Nämä keksit olivat kyllä ihan superhyviä. Erityisesti pidin näiden taikinan mausta: tuli elävästi mieleen Ben&Jerry'sin Chocolate Chip Cookie Dough -jätski. Slurps!

Yritysfaktoja

Ajattelin tässä hieman avata meidän tilannetta tämän raskauden yrityksen suhteen tarkemmin. Minä olen siis 27-vuotias, mies on vuoden vanhempi. Olemme olleet yhdessä nyt 10 vuotta, joista naimisissa 2. Tähän 10 vuoteen on ehtinyt mahtua paljon ylämäkiä ja alamäkiä, mutta uskaltaisin sanoa, että olemme kaiken kokemamme ansioista hitsautuneet hyvin yhtenäiseksi tiimiksi. Vauvakuume on ollut alituinen seuralaiseni jo useamman vuoden ajan välillä voimakkaammin, välillä enemmän taka-alalla. Mies on ollut hitaammin lämpiävää sorttia, mutta olen ollut suorastaan yllättynyt siitä, kuinka "ehkä sitten joskus" on vaihtunut oikeesti innokkaaseen odottamiseen. Nykyään mies jo hymyilee vieraille lapsille, ja ottaa lapsiasiat ihan itsekin puheeksi.

Viimeisen e-pillerin otin jo 2.9.2013, ja nyt siis meneillään ekat luomumenkat. Tuo välissä oleva jakso mentiin perinteisellä coitus interruptuksella, eli keskeytetyllä yhdynnällä. Miksi, saattaa joku nyt kysyä. Tähän on syynä rakkaan ystäväni häät, joka sattuu olemaan ensi vuoden kesäkuun puolessa välissä. Jos olisin tullut tuosta ensimmäisestä kierrosta raskaaksi, olisi laskettu aikani kuukautiskierron mukaan osunut häistä seuraavalle päivälle. Koska olen ystäväni häissä kaasona, haluaisin kuitenkin olla silloin toimintakunnossa, enkä esim. synnytyslaitoksella tai viimeisillään olevan liikuntakyvyttömän valaan tilassa. Siispä siirsimme aloitusta kuukaudella. Eihän näistä raskauksista koskaan tiedä, mutta ainakin mahdollisuudet sille, että pääsen nauttimaan noista juhlista, ovat huomattavasti paremmat.

Yritin jo viime kierrossa bongata ovista, ja uskonkin havainneeni jotain ovisliman tyylistä n. puolessa välissä kiertoa. Mutta nyt siis pitää malttaa odottaa nämä menkat loppuun, vaikka tuntuu siltä, että ei millään malttaisi odottaa. Mulla on sellaiset tuntemukset, että tulevien yrityskiertojen piinapäivät tulevat todella olemaan nimensä veroiset. :D Ai niin, annoin teille ekassa postauksessa virheellistä tietoa. Kierto ei tosiaan alkanutkaan silloin, vaikka ekasta punaisesta tuhrusta näin päättelinkin. Olin unohtanut, että luonnollisessa kuukautiskierrossa kärsin aina alkuunsa parin päivän tiputteluvuodosta, toisin kuin pillereiden kanssa. Varsinainen kuukautisvuoto alkoi siis viime sunnuntaina, eli nyt on yk1 kp3.

Nostalgiafiiliksiä

Kävimme tänä viikonloppuna vanhalla kotipaikkakunnallamme moikkaamassa minun ja mieheni vanhempia. Miehen vanhemmilla on tapana säästellä kaikenlaisia juttuja, ja löysinkin mm. vanhoja Suosikkeja ja Soundeja. Mulla on kanssa hassu taipumus aina välillä nostalgisoitua kaikista lapsuuden ja nuoruuden jutuista, ja nytkin vaivuin muistelemaan kuinka ihana Leonardo DiCaprio olikaan silloin vuonna 1998 :D. Löysin myös todellisen kultakimpaleen, nimittäin huhtikuun 1997 Soundin, jossa on Nightwish-nimisen yhtyeen demoarvostelu. Minulle Nightwish on ollut teinivuosilta saakka the-number-one-bändi, joten tuon arvostelun löytyminen toi kyllä hymyn huulille. Arvostelun mukaan Nightwishillä ei kuulemma ole juurikaan mahdollisuuksia herättää levy-yhtiöiden kiinnostusta. Hauskinta oli se, että jo muutaman kuukauden kuluttua Nightwishin esikoista mainostettiin samaisessa julkaisussa.

Tämä nostalgia-intoni näkyy myös siinä, että olen tulevaisuutta silmällä pitäen hankkinut jo muutamia lapsuuteni ajan satukirjoja uudelleen itselle. Toisaalta tykkään lueskella niitä ihan itsekin, mutta rakastan ajatusta siitä, että tulevaisuudessa oma lapseni tulisi lukemaan samoja kirjoja kuin minäkin. Muutama kuukausi sitten katselin YouTubesta myös niitä lastenohjelmia, joita telkkarista tuli silloin, kun olin pieni. Kestosuosikkini Muumien lisäksi tykkäsin esim. Kaukametsän pakolaisista, Alfred J. Kwakista ja Peukaloisen retkistä. Musta olis ihanaa, jos näitä tulis televisiosta vielä silloinkin, kun minulla on lapsi, joka osaisi nauttia niistä. Mutta jos ei tule, niin ainahan näitä voi näyttää lapselle sitten vaikka sieltä tubesta.

Vaikka olenkin kova nostalgisoimaan, ja haluaisin tarjota lapselleni palasen vanhaa, tiedostan kuitenkin sen, että menneeseen ei voi jäädä vellomaan, ja usein myös aika kultaa muistot. Eli ei ne asiat aina olleet ennen paremmin. Elämää on siis parasta elää nykyajassa, mutta kukaanhan ei kiellä maustamasta sitä ripauksella nostalgiaa. Something old, something new, as they say.

Tästä se lähtee

En tiedä, minkä ihmeen pakonomaisen tarpeen saattelemana perustan nyt tämän blogin, mutta koen tarvetta purkaa tuntojani jonnekin, tallettaa tuntojani, jotta voisin sitten näitä myöhemminkin lukea. Olen elämässäni siinä tilanteessa, missä ihmisen valtaa selittämätön tarve saada jälkikasvua. Tai olen siis ollut jo (lievästi sanottuna) hetken aikaa. Nyt tämä jälkikasvun tarpeen realisoituminen on lähempänä kuin koskaan, sillä voin virallisesti sanoa yrityskierron nro. 1 alkaneeksi ah, niin ihanien menkkavaivojen saattelemana! Tähän blogiin on nyt tarkoitus siis tallettaa tämä vauvantekoprosessi ja kenties myös sen jälkeiset ajat. Etukäteen en tietenkään voi tietään napsahtaako meille plussa kuukauden, kolmen kuukauden, vuoden vai viiden vuoden päästä. Tai sitten ei koskaan. Sehän tästä prosessista niin kauhean tekeekin. Kun ei vaan voi tietää. Haluan joka tapauksessa jakaa tätä ahdistusta myös teidän minulle tuntemattomien lukijoiden kanssa (joita toivottavasti siunaantuu edes muutama), tarjota vertaistukea ja toivottavasti myös saada sitä. Joten näiden alkusanojen saattelemana haluan lopettaa tämän kuvaan, johon dokumentoin viimeisen e-pillerini (joo, tykkään vähän hassusti dokumentoida näitä ei-niin-traditionaalisiakin juttuja).

So, here it begins. Iiiiiiiiih!