Äitimyyttiä tavoittelemassa

Ennen kuin itse aloin haaveilla vauvasta käsitykseni äitiydestä oli varsin yksioikoinen. Ajattelin, että äitiys on vaan simppelisti sitä, että tarjotaan lapselle mahdollisimman hyvät edellytykset elämälle. Annetaan sille ravintoa, kun sillä on nälkä ja vaihdetaan vaippaa, kun se on tehnyt pissaa tai kakkaa. Toki toiset vauvat vaativat enemmän tietynlaista hoivaa kuin toiset, mutta vanhemmat sitten antavat sitä tarpeen mukaan. Right?

No enpä olisi voinut olla enempää väärässä. Vaikka tämä on se perusasetelma, mistä lähdetään liikkeelle, todellisuudessa äitiyteen ja etenkin hyvään äitiyteen liitetään hirvittävästi erilaisia arvolatauksia ja odotuksia. Kaiken hyvän päälle nämä odotusarvot ovat usein ristiriidassa toistensa kanssa. Otetaanpas esimerkki vaippojen maailmasta. Se ei riitä, että vaihdat vauvalle vaippaa kun se on tehnyt tarpeensa, mielenkiintoista on vain se, millaisen vaipan vaihdat. Ekologinen ja ympäristöä ajatteleva äiti käyttää luonnollisesti kestovaippoja, biohajoavat maissivaipat ovat wannabe-ekoilijoiden juttu ja tavallisia vaippojahan eivät käytä muut kuin ajattelemattomat luonnonraiskaajat. Lisäksi tavalliset vaipathat aiheuttavat lapselle vaippaihottumaa ja estävät kuivaksi oppimista, koska ne ovat niin superimukykyisiä, että vauva ei opi märän vaipan epämukavuutta kuten kestovaippojen kohdalla.

Mitä tekee nyt näitä paheksuttuja kertiksiä käyttävä äiti? Lyö otsaansa paska mutsi -leiman ja ajattelee sitten vastapainoksi olevansa parempi jollain toisella osa-alueella. Hän esimerkiksi tekee vauvalle syöttämänsä soseensa itse, toisin kuin naapurin äiti, joka ostaa kaupan valmiita Pilttejä. Onhan omat soseet nyt huomattavasti parempia, koska ne eivät sisällä kaupan ruuista tuttuja säilöntäaineita ja muitakaan epäluonnollisia ainesosia. Lisäksi lapsi oppii jo varhain kotiruoan makuun.

Naapurin äiti tuntee alemmuutta, ja lyö otsaansa jälleen paska mutsi-leiman ostaessaan lapselleen kaupan soseita, mutta hän ei yksinkertaisesti ehdi tekemään soseita itse. Hän on työssäkäyvä ihminen, jonka vapaa-aika täyttyy monenlaisista harrasteista. Mutta ainakin hän tarjoaa lapselleen parasta aktiviteettirintamalla. Hän on käynyt vauvauinneissa ja nyt uutena juttuna vauvoille tarkoitetuissa värikylvyssä, jossa hänen lapsensa pääsee osalliseksi elämyksellisestä kuvataidetoiminnasta, toisin kuin moni muu lapsi, joille nauhalta pyörivät Muumit ovat lähin kosketus taiteeseen. Ja niin edelleen.

Mutta miksi juuri äitiys ja lastenhoito nostattaa näin vahvoja tunteita ihmisissä? Kyllähän suurin osa naisista käyttää kertakäyttöisiä kuukautissuojia kuukupin sijasta tai syö kaupan valmista maksalaatikkoa, eikä jaksa alkaa tehdä jokaista ruoka-annosta itse. Samoin suuri osa meistä katsoo mieluumin kotisohvalta Idolsia kuin menee Kansallisoopperaan kokemaan taide-elämystä. Silti kukaan ei katso pahasti, tai jos katsoo, sitä pidetään elitisminä.

Miksi siis alamme katsoa toisiamme nenänvartta pitkin, kun kyse on pienokaisistamme? Äitiyteen on sisäänrakennettuna tarve tarjota omalle lapselle sitä kaikkein parasta. Koska emme kuitenkaan ole täydellisiä, hyvä äitiys on käytännössä myytti, jota kohti täydellisyyteen pyrkivät äidit kurottelevat. Samalla kuitenkin toiset äidit, ne joiden pitäisi olla äitiyden parasta vertaistukimateriaalia, muodostuvat kilpailijoiksi.

Liian usein äitiys tarkoittaa täydellisyyteen pyrkivälle jatkuvaa alemuuden tunnetta ja syyllisyyttä siitä, kuinka tuossa toisessa perheessä tuokin asia on paremmin. Tämä on omiaan luomaan kilpailuaseman, jossa äidit kilpailevat siitä, kuka on täydellisin äiti. Tätä täydellisyyttä mitataan näillä materialistisilla saavutuksilla, ja samalla unohdetaan, että se äidin tärkein funktio, hoivan antaminen, on se, jota lapsi eniten kaipaa. Normaali, terve lapsi ei välitä siitä, onko hänen soseensa kotitekoisia vai kaupasta ostettua tai onko hänen vaippansa kesto vai kertis. Hän kaipaa vanhempiensa läsnäoloa, ja hyvinvoiva, onnellinen äiti on taatusti lapselle parempi, kuin jatkuvaa alemmuutta puutteistaan kokeva, stressaantunut äiti. Eli heitänkin tässä lopuksi haasteen kaikille vanhemmille ja sellaisiksi aikoville (myös siis itselleni). Sen sijaan, että teette asioita koska niin "kuuluu" tehdä, miettikää ensin, millä motiiveilla olet liikenteessä. Onko kyseessä asia, jonka todella haluat tehdä syystä tai toisesta vai onko kyse vaan uudesta äitiprenikasta, jolla voit röyhistellä muiden äitien edessä.

Loppuun vielä disclaimer: En halua tässä tekstissä suinkaan väittää, että kaikki kestovaippailijat ja itse soseensa tekevät ovat jotenkin huonompia äitejä tai yrittävät vain kilpailla muiden äitien kanssa paremmuudesta. Tarkoituksenani oli vain huomauttaa, että näitä, kuten monia muitakaan asioita, ei pidä tehdä VAIN siitä syystä, että niin "kuuluu" tai "olisi hyvä" tehdä. Jos haluat jauhaa itse lapselle syöttämäsi vellin jauhot, niin go ahead. Muista kuitenkin, että niin ei ole pakko tehdä, vaikka joku jossain nettipalstalla onkin sanonut, että kaupan vellijauhot ovat ravintoarvoköyhiä. Ihan kelpoja muksuja niilläkin on kasvanut.