Ekan vauvaviikon tuntemukset

Ehkä joku lienee jo aavistellut mun edellisen postauksen oireista, mutta meille syntyi 12.9. pieni suloinen poikavavauva. Kirjoitan myöhemmin kunnollisen synnytyskertomuksen, mutta tyydytään nyt mainitsemaan, että synnytys oli helppo, kesti hieman päälle 13 tuntia ja poika oli terve, 9 pisteen vauva. Vauvan paino oli 3520 g, pituus 50 cm ja pipo 34 cm.

Synnytin tosiaan TAYSissa ja pääsimme vauvan kanssa kyseisen sairaalan potilashotelliin, josta ei kyllä ole kuin positiivista sanottavaa. Oli ihanaa tutustua oman vauvaansa hotellihuoneen rauhassa. Myös ruoat olivat erinomaisia ja kätilön palvelut saatavilla koko ajan.

Ekasta viikosta haluan sanoa sen verran, että tämä on ollut henkisesti kyllä hirveää myllerrystä. Vasta nyt ajatukset vauvasta ja tulevasta alkavat pikku hiljaa selkiytyä. Olen itkeskellyt kovasti baby bluesin kourissa ja fiilikset omaa lasta kohtaan ovat olleet parhaimmillaankin sanottuna ristiriitaiset. Väsymys on painanut eikä varsinaisesta synnytyksen jälkeisestä euforiasta voi kyllä puhua. Kuitenkin kaikkien negatiivisten tuntemusten keskellä olen aivan hillittömän rakastunut ja kiintynyt vauvaani.

Mielestäni tulisi enemmän puhua siitä, että ekojen päivien fiilikset vauvasta eivät välttämättä ole niitä kaikken kauneimpia. On kaiketi luonnollista olla vähän sekaisin siitä, että elämä muuttuu niin totaalisesti. Vaikka toki sen on tiedostanut jo etukäteen, todellisuus iskee silti vasten kasvoja. Tunnen yhä suurta avuttomuutta vauvan kanssa toimimisen suhteen.

Meidän vauvalla alkaa jo olla jonkinlaista rytmiä (syötän häntä kolmen tunnin välein). Yöt menevät siis parilla välisyötöllä. Yleensä vauvalla on yössä yksi aktiivisempi 1-1,5 tunnin jakso, mutta muuten hän menee kyllä syöttöjen jälkeen pienen hyssyttelyn jälkeen nukkumaan. Itse vaan nukun huonosti, koska heräilen vauvan inahduksiin eikä uni ole muutenkaan kovin laadukasta. Siksi nykyisen äidillisen (lue: homssuisen) tyylinin kruunaakin komeat silmäpussit. :D

Kaiken kaikkiaan nyt kun tunnemyrskyn alta alkaa kuoriutua normaali minä, alkaa olo helpottua. Vielä kuitenkin pelkään, kuinka käy, kun mies menee reilun viikon päästä jälleen töihin. Miten pärjään yksin vauvan kanssa? Nyt mies on ollut todella kullan arvoinen niin vauvan hoidossa kuin kotitöissäkin. Olen saanut nukuttua hänen ansiostaan päiväunia ja muutenkin hän on jakanut vauvanhoitovastuuta kanssani ihanasti. <3 Uskon ja luotan kuitenkin, että me selvitään. Vauva on kuitenkin tähän mennessä osoittanut helpoksi tapaukseksi. Ihana kultapoju. Loppuun vielä kuva joka ennustaa selkeästi pojan musiikillisia mieltymyksiä.