Synnytyskertomus

Noniin. Vauva ja hänen nimiäistensä suunnittelu on vienyt mun ajan aika vahvasti viimeisen kuukauden ajalta, joten blogihommat eivät ole kauheasti olleet mielessä. Saa siis nähdä, mihin tämä blogi alkaa kehittyä nyt kun vauva on saapunut. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa synnytyksestä jotain muistiin niin itselleni kuin lukijoillekin.

Vauva tosiaan syntyi perjantaina 12.9, mutta synnytystä enteilevät oireet alkoivat jo aiemmin. Maanantai-iltana lähdin äitini neuvosta kävelylle, joka aiheuttikin inhottavat kivut. Kivut olivat kovin kuukautiskipujen tapaisia ja jatkuivat pitkin viikkoa välillä voimistuen, välillä laantuen. Välillä kipujen seassa tumtui supistuksiakin, mutta kovin selkeitä nämä eivät kuitenkaan olleet.

Perjantaina heräsin kuitenkin aamuviideltä kipeihin supistuksiin. Jäin niitä kuullostelemaan ja ne olivat kuin olivatkin säännöllisiä. En saanut enää kivuiltani nukuttua, mutta en silti pitänyt suppareita kovin kovina. Mies sitten heräsi aamulla töihinlähtöä varten ja sanoin hänelle, että varautuu lähtemään päivän aikana töistä, jos supparit yltyvät.

No, mieshän ehti olla töissä runsaan tunnin, kun soitin hänet kotiin. Supistukset alkoivat tulla hieman useammin ja olla jo aika kipeitä. Lähdettiin sitten TAYSille n. klo 11 välillä. Synnytysvastaanotolla tarkistivat kohdunsuun tilanteen ja laittoivat käyrille. Supistukset olivat mukavan napakoita ja kohdunsuu olikin sitten 4 senttiä auki. Siispä pääsin heti synnytyssaliin.

Salissa esitin toiveen synnytysjakkarasta ja pallosta, jotka mukavanoloinen kätilö kirjasi ylös ja pääsinkin kokeilemaan palloa, joka ei ollut ihan mun juttu kuitenkaan. Samalla kätilö neuvoi ilokaasun käytössä ja kysyi tarvettani epiduraaliin. Juuri sillä hetkellä supparit eivät olleet niin kovia, että olisin kokenut tarvetta epiduraalille. Sen sijaan ilokaasu hieman vaimensi supistusten loppua.

En kuitenkaan ehtinyt olla salissa varmaan tuntiakaan, kun supistukset alkoivat tiheentyä ja tulla niin kivuliaaksi, että kaipasin lisää kivunlievitystä. Siispä pyysin epiduraalin, jonka sainkin tosi nopeasti. Hetket ennen epiduraalia olivat kuitenkin tuskaisat, kun vaan hengittelin ilokaasua ja odottelin, että epiduraalia alkaa vaikuttaa. Itse epiduraalin laittaminen ei kuitenkaan sattunut.

Epiduraalin aikana tärisin hieman, mutta muuten olo oli hyvä, kun kivut olivat poissa. Supistukset hieman heikkenivät, mutta niitä tuli kuitenkin edelleen. Parin tunnin kuluttua epiduraali alkoi hälvetä ja kätilö tutki kohdunsuun tilanteen. Se olikin lähes täydet 10 senttiä auki, vaikka supistukset eivät epiduraalin auki. Kivut olivat kuitenkin niin kovat, että sain toisen annoksen puuduketta epiduraalin kautta. Tämän vuoksi latenssivaihe (avautumisvaiheen ja ponnistusvaiheen välinen odottelu) venyi lähes pariin tuntiin, kun en tuntenut niitä supistuksia lainkaan eikä muutenkaan ollut ponnistamisen tarvetta. Kun toisen epiduraalin vaikutus alkoi hälvetä, myös paine alapäässä lisääntyi. Täytyy kyllä vaan sanoa, että mitään ihan kauheaa ponnistamisen tarvetta en tuntenut missään vaiheessa.

Sitten aloin ponnistelemaan. Ponnistusvaihe oli onneksi lyhyt, kesti vain 9 minuuttia. Se oli kuitenkin synnytyksen kivuliain osuus, mutta ei siis mikään traumoja jättävä kokemus kuitenkaan. Sain toisen asteen repeämän välilihaan, joka ei kuitenkaan ulottunut peräsuoleen asti. Repeämä parani ihan kivasti ja istumakipu loppui parissa viikossa.

Tänään ja huomenna meillä vietetään pojan nimiäisiä, niistä myöhemmin lisää. Samoin pojan kehityksestä voisin kirjoittaa, kun ehdin tässä joku päivä.