tiistai 29. lokakuuta 2013

Lapsettomuus

Kiertoni alkaa lähentyä loppuaan, eikä mitään ihmeempiä raskausoireita ole ilmennyt joten arvelen, että täti tulee kylään viikonloppuna. Tämä aihe herättää mieleeni raskauden yritykseen liittyvän pahimman pelkoni, nimittäin pelon lapsettomuudesta. Ajatus siitä, että en voisikaan saada lapsia varjostaa todella mieltäni joskus, ja haluaisin nyt purkaa tunteitani siitä täällä. Oma äitini joutui odottamaan kuusi pitkää vuotta, ennen kuin sai esikoisensa, eli minut. Minua seurasi vielä kaksi muuta lasta, mutta ajatus siitä, että joutuisin odottamaan epätietoisuudessa kuusi vuotta on ihan sietämätön. Lasten saaminen on minulle se elämän ykkösjuttu, syy miksi täällä ollaan, joten lopullinen lapsettomuus todella mullistaisi elämäni peruspilareita myöten. Pitäisi keksiä uusi syy olla, uudet elämän tavoitteet, kaikki. Luultavasti päätyisin adoptioon, jos se minulle olisi mahdollista.

Olen luonteeltani kärsimätön, ja saan yleensä kärsimättömyyden kuriin, kun asetan asioille selkeät määräpäivät. Valitettavasti vauvalle ei voi laittaa määräpäivää, eikä edes arvioitua saapumisaikaa ennen kuin raskaus on todettu(ja silloinkin on vielä paljon mutkia matkassa). Tämä epävarmuus on se, mikä todella raastaa minua kärsimättömyyteni johdosta tällä hetkellä. Jotenkin pelottaa ajatella, että saatan olla tässä vielä ensi vuonna tähän aikaan. Olen hieman herkkä ja masennukseen taipuvainen. Pelkäänkin, että yrityksen pidetessä mielialani laskee, ja masennun. Pelkään myös sitä, että yrittämisestä tulee todella työtä ja pelkään myös sitä, miten mieheni tähän kaikkeen suhtautuisi. Parisuhde on minulle tällä hetkellä elämäni tärkein asia, enkä tiedä miten sen käy, jos en saa lapsia. Tuleeko minusta sitten elämään katkeroitunut tyhjä ihmiskuori, joka ei löydä iloa mistään? Kestääkö parisuhteemme lapsettomuuden tai yrityksen venymisen vuosiksi, mahdolliset rankat hedelmöityshoidot? Vaikka olemme tällä hetkellä hyvinkin vahvalla pohjalla, näitä juttuja ei vaan voi tietää etukäteen.

Todella toivon, että pystyn löytämään elämästä iloa, vaikka se veisikin tässä asiassa rajumpia polkuja pitkin. Että oppisin arvostamaan myös muita elämän hyviä juttuja lapsen lisäksi. Ja että paristuhteemme muuttuisi vain vahvemmaksi vastoinkäymisten johdosta. Mulla on kuitenkin kaikki hyvin, hyvä parisuhde, ystäviä, tulevaisuudessa myös toivottavasti hyvä ura ja niin edelleen. Vauva saa tulla meidän elämää täydellistämään, mutta haluan, että mun elämässä on muitakin tavoitteita kuin äitiys. Tavoitteita, joihin voin sitten kiinnittyä, jos hommat ei mene kuin Strömsössä.

Tästä tuli nyt hieman synkkäsävyinen postaus, mutta hauan todella käydä näitä juttuja läpi, että mulla on sitten olemassa jonkinlaiset toimintamallit päässä, jos asiat ei mene niinkuin haluaisi. Olen vähän tällainen worst case scenario -ihminen, mutta olen myös oppinut, että kaikkeen kannattaa varautua.

7 kommenttia:

  1. Samat pelot on ollut minulla ja missäs sitä nyt ollaan: yk21 menossa eikä tietoa mistään. Toivon, ettei teillä mene pitkään, tämä ei ole yhtään toivottua tai kivaa edes millään sairaalloisella tavalla. Minä en ole yhtään taipuvainen masennukseen, mutta loppukesä-alkusyksy meni minulla todella synkissä tunnelmissa. Jos siis yritys venyy ja tiedostaa taipumuksensa masennukseen, suosittelen hoitamaan tuota henkistä puolta alusta asti todella hyvin. Varsinkin avoimuus auttaa ainakin aluksi. Toivotaan kuitenkin että teillä menisi kaikki mukavasti. :)

    VastaaPoista
  2. Mä voin omalta kohdalta sen verran lohduttaa että aina siihen yritykseen ei mee yhtä kauan kun omilla vanhemmilla (tietenkään).. Mä nimittäin pelkäsin ihan samaa asiaa kun mun vanhemmat on mua "tehneet" 3,5 vuotta ja mulla itsellä meni plussaan kaksi kuukautta vaikkakin ikää on jo yli kolmekymmentä ja elettyyn elämään kuuluu mm. tupakin polttoa kymmenen vuotta (lopetin tietenkin ennen yritystä) ja sairastettu kohdunkaulan syövän esiaste jota loop-hoidolla hoidettiin..
    Että kuvittelin tosiaan yrityksen kestävän huomattavasti kauemmin.
    Toivotan tsemppiä sydämeni pohjasta teille kaikille yrittäjille <3

    VastaaPoista
  3. Musta tuntuu, että pahinta on juuri se, että ensin pitäisi katsella toisiaan seuraavia kuukautisia vuoden verran ilman minkäänlaista tietoa tulevasta. Jotenkin ajatus siitä, että sitten kun pääsee hoitoihin, niin homma ainakin etenee jollain tavalla. Ja ehkä saa jonkinlaisen tiedon siitä, missä on vika. Mutta se on tietysti myös lohduttavaa, että tästä ei koskaan tiedä. Voinhan olla vaikka jo nyt raskaana (vaikken siihen uskokaan). Tärkeintä on kai tiedostaa omat heikkoudet, ja varautua niiden mukaan sitten näihin ei-niin-toivottuihin tapahtumiin.

    VastaaPoista
  4. Minä olen miettinyt tuota lapsettomuutta myös vaikka kuinka paljon ja lukenut varmaan kymmeniä lapsettomuusblogeja. Siskoni ja hänen miehensä eivät saaneet biologisia lapsia, siksi tämä asia on lähellä sydäntä. Heillä on nyt kaksi ihanaa adoptiolasta.
    Koska siskoni ei saanut raskautta kokea, en itsekään ole sitä koskaan pitänyt itsestäänselvyytenä. Nyt kun odotan ihan oikeasti vauvaa, on käynyt mielessä, kuinka epäreilua on että tulin parin kk seurustelun jälkeen puolivahingossa raskaaksi, ilman että jouduin jännäämään ja stressaamaan. Mutta olen minäkin keskenmenon elämässäni kokenut, ja sen takia tämä alkutaival on ollut epäilystä ja huolta täynnä.
    Mutta niin se elämä vaan menee, jokainen käy omat koettelemuksensa läpi jossain vaiheessa. En usko että äitisi vaikeus raskautua vaikuttaa sinun mahdollisuuksiisi, mutta jos teilläkin jostain syystä kestää, niin ehkä lohdutuksena se, että äitisikään ei luovuttanut ja sinä tulit lopulta maailmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näinhän se on, että jokaiselle ihmiselle tulee niitä vastoinkäymisiä ja koettelemuksia. Älä siis turhaan koe huonoa omaatuntoa omasta onnestasi, eihän se ole keneltäkään pois. Yritän myös pitää mielessä tuon, että äitini tai kenenkään muun vaikeus saada lapsia ei välttämättä tarkoita, että minulla olisi vaikeuksia. Tärkeintä on vaan pitää mieli positiivisena ja miettiä välillä muitakin juttuja kun tätä lisääntymisprojektia.

      Poista
  5. Tämä on kyllä aihe, jota luultavasti kaikki vauvaa yrittävät miettivät jossain vaiheessa. Ja kaikki toivovat, ettei se satu omalle kohdalle. Kannattaa kuitenkin muistaa, että yleensä menee useampi kuukausi ennen kuin tärppää ja ettei kannata heti vaipua masennukseen. Itsekin kyllä mietin tätä ja tulen pettymään jo varmasti ekoihin menkkoihin, jotka luultavasti tulevat yrityksen alkamisen jälkeen.

    Löysin tosiaan sinunkin blogisi nyt ja liityin lukijaksi. Jään seuraamaan sinun tietäsi. Toivottavasti tärppi olisi teillä käynyt! Käsitin, että eka kierros menossa?

    Myöskin täysi oireettomuus voi olla raskausoire, ts. pms-oireet puuttuvat ;) Meinaatko testata ennen viikonloppua tai viikonloppuna, jos menkat jäävät tulematta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä on eka kierto nyt menossa, ja tänään havaitsin kuukautisia edeltävän tiputtelun alkaneen, joten seuraavalle ollaan menossa kovaa vauhtia. Yritän itselleni hokea tuota, että harvallehan se ekasta kierrosta tärppää, mutta jotenkin on aina niin vaikea olla objektiivinen itsensä kanssa. Ne pelot ottaa niin helposti vallan. Mutta kiva saada uusi lukija, mielenkiinnolla seuraan sinunkin blogia, kun olet nyt samassa tilanteessa kun minäkin!

      Poista