En tiedä johtuuko tämä siitä, että olen oikeasti näin ailahtelevainen vai heitteleekö hormonit vielä ehkäisyn lopettamisen seurauksena, mutta tuntuu kuin mielialani eläisivät ihan omaa elämäänsä. Yhtenä päivänä saatan olla masennuksen alhossa ja toisena päivänä kaikki on enemmän kuin hyvin. Sitten kolmantena päivänä itken Titanicin mainokselle ja tunnen itseni samaan aikaan hyvin himokkaaksi (oikeasti, suru ja himo ovat tunneskaalassani jännästi usein hyvin lähekkäin). Tuntuu, että tunteillani ei ole päätä eikä häntää, mutta ne ovat silti hyvinkin aitoja. Kun tunnen itseni masentuneeksi tiedostan, että oikeasti kaikki on hyvin, eikä minulla ole mitään syytä tuntea näin, mutta silti en pysty karistamaan sitä alakuloa ja ahdistusta, joka valtaa mielen.
Mietin, että osasyyllisenä tähän tunnetilojen vaihteluun voi olla tämä lapsenyrittämisprojekti. Siihen kun liittyy paljon sekä toivoa että pettymyksiä. Samoin olen aina ollut hieman taipuvainen kaamosmasennukseen, ja tämä aika vuodesta on aina ollut minulle se kaikkein raskain kestää. Sitten taas toisaalta minulle suunnatonta riemua aiheuttaa se, että olen saanut gradun valmiiksi ja valmistun joulukuun vaihteessa (Wuppiduu!!), mutta ilman oman alan työpaikkaa tai toivetta sellaisen saamisesta (Nyyh..) Eli oikeastikin on syytä riemuun ja masennukseen, mutta toivottavasti nämä tunnetilat tästä kohta rauhottuu. Sietäisin tämän kyllä ilomielin jos tietäisin, että kyse on raskauden aiheuttamista mielialan vaihteluista. Mutta kun en ole raskaana.
Toisen yrityskierron hedelmälliset päivät alkavat olla lähellä, joten ehkä jo viikon päästä pääsen taas arvailemaan enemmän tai vähemmän kuviteltujen oireiden alkuperää. Jee!
Hemmetti... Hiirikäsi lipesi ja poistin sun äskettäin jätetyn kommentin tuolta omasta blogistani! Eli jos jaksat/viitsit, niin käy ihmeessä kommentoimassa uusiksi. :) En ehtinyt edes lukea sitä kahta sanaa enempää...
VastaaPoistaTiedätkös, musta tuntuu, että mulla on ihan samoin kun sulla. Pillereiden aikaan olin aina hyvin tasainen, muistaakseni, mutta viimeiset puolitoista vuotta ilman pillereitä on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa, juurikin noita asioita, joita mainitsit. Se on aika raskasta. Ei jaksaisi koko ajan sitä. Tunteiden vaihtelut laittaa jotenkin itsenikin hämilleen.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, tämä on raskasta paitsi itselle niin myös lähipiirille. Toivottavasti mulla nämä hiukan tästä tasoittuisivat. Mulla on ollut ennenkin pillerittömiä jaksoja, eikä mulla mielestäni ole ollut aiemmin tällaista mielialojen vaihtelua, joten uskon, että tällä vauvaprojektilla on ainakin osittain näppinsä pelissä tässä asiassa. Kauheeta ajatella, että tämä on nyt vasta yk 2 ja toivon jo nyt, että tämä yrittämisvaihe olis pian ohi. Tuntuu kuitenkin, että edessä on vielä pitkä ja kivinen tie, vaikka eihän näistä koskaan tiedä.
Poista