sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Pahoinvointia aiheuttava Papuusi

Tänään pyörähti käyntiin omien laskujen mukaan kahdeksas raskausviikko, neuvolan mukaan taas huomenna paukahtaa jo 8+0. Kovin tahmeaa tämä eteneminen on kuitenkin ollut. Vieläkin on pidempi matka turvallisiin 12+ alkaviin raskauviikkoihin kuin plussaamiseen. Pahoinvointi on tosiaan palannut ja nyt pitää syödä entistä useammin. Viime yönä heräsin pariinkin otteeseen pahoinvoinnin takia syömään, kun jätin iltapalan liian ohkaiseksi. Tissit ovat myös kasvaneet! Ne myös tuntuvat pinkeiltä, joten saa nähdä millaiset dollypartonit mulla on sitten kun tämä raskaus on lopussa.

Kuten varmaan pystytte huomaamaan otsikosta, olen myös keksinyt tälle meidän pikkuiselle jo työnimenkin. Monethan kutsuvat masuasukkiaan nimellä papu, ja tämä on minuakin miellyttävä nimitys (toisin kuin tuo masuasukki). Intiaanivauvoja kutsutaan kuitenkin joskus papuuseiksi, joten päätin hieman jatkaa tuota papu-nimeä, joten mun kohdussa asustaa nyt meidän Papuusi. <3

Oon hieman kyllästynyt tähän jatkuvaan mumeltamiseen, eikä se tunnu suolistossakaan hyvältä. Normaalisti tykkään pitää selkeät ruoka-ajat, enkä syödä kokoajan, sillä koen, että ruoansulatus toimii parhaiten sillä tavalla. Silti vatsa tahtoo vähän väliä täytettä ja syömisen balanssointi on tosi herkkää, sillä sekään ei ole hyvä, että syö liian usein tai liian raskaasti. Huh. Odotan vaan sitä, että voin sitten jossain vaiheessa taas syödä normaalisti. Kuitenkin tärkeintä on se, että Papuusilla on kaikki hyvin. Neuvolaan on aikaa enää reilu viikko! Ja ultraan vielä vajaat viisi viikkoa... Aina joskus lukee siitä, kuinka odottavat äidit kokevat ajan suorastaan kiitävän ja hups vaan ollaankin jo 30+ alkavilla viikoilla. Ehkä tämä ajan kuluminen siis jossain vaiheessa nopeutuu. Toivottavasti.

Primrose & Papuusi 7+0 (7+6)


6 kommenttia:

  1. Alku menee hitaasti, toinen kolmannes suht nopeasti, ja kolmaskin siihen asti kunnes laskettuaika alkaa olla lähellä. Sitten aika hidastuu hidastumistaan ja jos sattuu menemään yli lasketun ajan, tuntuu että aika pysähtyy kokonaan! :D Sitten kun se vauva on niin sitten kyllä kiitää... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä vaan odotan sitä toista kolmannesta! :) Tässä on niin paljon juttuja, mitä odottaa, joten ehkä siksi tuntuu, että kaikki menee niin hitaasti. Toisaalta toivon, että voi taas syödä normaalisti, toisaalta taas sitä, että keskenmenoriski pienenisi ja toisaalta taas sitä, että näkis pienen ultrassa. Ja kaikki nämä tapahtuu joskus hamassa tulevaisuudessa. Noh, kyllä se maaliskuu sieltä väistämättä joskus tulee. :D

      Poista
  2. Voihan huono olo. Tuttu tunne ollut myös täällä jo monta päivää... Tuntuu, että päivä päivältä mennään huonompaan suuntaan ja tällä hetkellä mietin miten jaksan töissä. Voi olla, että joudun jo raskauden paljastamaan, jos ei ala olossa tapahtuun helpotusta. Ja totta... Aika matelee. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tsemppiä olojen kanssa. Toisaalta voit lohduttautua sillä, että voimakkaat oireet yleensä tarkoittavat sitä, että vauva siellä kasvaa ja kehittyy. Toivottavasti oireet ei kovin pahoiksi kuitenkaan ylly. <3

      Poista
  3. Oi onnea <3 Tuo plussan saaminen on jotenkin niin mahtava tunne! Kaipaan sitä jo, vaikka kuopus vasta 3kk ikäinen :D Kaikkea hyvää alkuraskauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Se on hassua, miten aina kaipaa sitä, mitä itsellä ei ole. Esimerkiksi mitä kaipaan jo ihan hulluna sitä pientä kääröä tuohon tuhisemaan, vaikka pitäisi ensin nauttia tästä raskaudestakin. :D

      Poista