Miltä nyt tuntuu?

Edellisen postauksen aikana olin vasta testin tehneen naisen innolla liikenteessä. Parin tunnin päästä kuitenkin iski huono olo, ja tunnetila vaihtui yltiöonnellisesta huolestuneeksi. Voi olla, että tämä tuntuu jostain ihmisistä itsekkäältä, mutta minun pahin pelkoni raskaudessa liittyy pahoinvointiin. Inhoan ja pelkään oksentamista, joskus olen jopa kärsinyt emetofobiasta, joka on siis suomennettuna oksentamiskammo. Vanhemmiten pelkoni ja inhoni on kuitenkin siirtynyt kohti huonoa oloa. Jos joku sanoisi, että oksentamalla joka aamu voisin säästyä pahoinvoinnilta koko päivän aikana, niin oksentaisin ilomielin. Ongelmana on kuitenkin se, että minulla ei ole kovin herkkä oksennusrefleksi. Olen viimeksi oksentanut joskus lukiossa, vaikka kärsin säännöllisesti pahasta olosta erilaisten vatsapöpöjen ja krapuloiden seurauksena. Hammasharjan tai sormen käyttäminen apuna ei tuota kuin yökkäyksen, joka ei paranna oloa yhtään.

Raskauspahoinvoinnissa ja oikeastaan raskaudessa yleensä pelkään sen ennalta-arvaamattomuutta. Toiset oksentavat koko raskauden, toiset kärsivät vain ajoittaisesta etomisen tunteesta ja sama koskee muitakin oireita. Minulla on sellainen tunne, kuin olisin erittäin pitkän, pimeän käytävän alussa ja haparoisin pimeässä hitaasti eteenpäin tietämättä yhtään, mitkä vaarat ja uhkat edessäpäin odottavat. Olen koittanut toitottaa itselleni, että varmaankin 80-90% naisista käyvät tämän läpi elämänsä aikana, suurin osa vielä useamman kerran. Raskaus ei siis ole mitään ylitsepääsemätöntä, muutkin ovat tämän kestäneet, miksi en siis minäkin? Samalla ajattelen, että se vauva on kaiken tämän arvoista. Eli kun saan sen käärön syliini, niin kaikki tämä tuntuu sen arvoiselta.

Omat oloni ovat tällä hetkellä varsin krapulaiset. Kuten jo edellisessä postauksessa totesinkin, vatsa on ollut sekaisin viime viikonlopusta saakka. Kärsin tästä oireesta siis myös krapulassa, joten se sopii kuvaan. Ylävatsa on hieman kipeä ja vähän närästää. Tämän lisäksi kärsin ajoittaisista pahoinvointikohtauksista, jotka liittyvät ilmeisesti liian pitkään syömisväliin. Päivisin aika klo 11-14 tuntuu olevan pahin tuon kuvotuksen suhteen.

Huomenna on eka työpäivä tuon plussan jälkeen, ja voin sanoa, että hieman jännittää. Valitettavasti tuo pahoinvointihuippu tuntuu osuvan juuri siihen kohtaan, kun olen töissä. Työni on ns. aktiivista asiakaspalvelua. Olen siis osa-aikatöissä palvelevassa vaatekaupassa, jolloin työtehtäviin kuuluu potentiaalisten vaatteiden etsiminen asiakkaan soviteltavaksi. Muutenkin työssä ollaan asiakkaiden kanssa paljon enemmän tekemisissä kuin vaikkapa H&M:llä. Siksi pelkään vähän sitä, miten pystyn olemaan asiakkaiden kanssa ja keskittymään heidän palvelemiseensa, jos on kokoajan oksennus kurkussa. Oksentanut en siis ole vielä, eikä se ole ollut edes lähellä, mutta jatkuva kuvotuksen tunne on silti inhottavaa. Lisäksi pelkään, että tämä aikainen startti tässä pahoinvoinnissa on vasta alkusoittoa paljon pahemmille oloille. Mutta yritän lohduttautua sillä, että maaliskuun alkuun on vain vajaa kaksi kuukautta, ja silloin alkaa toinen kolmannes. Keskenmenoa en jotenkaan osaa pelätä, vaikka se on varsin mahdollistakin vielä näin aikaisessa vaiheessa. Ehkä tämä johtuu siitä, että oireet ovat näin selvät.

Huh. Tästä tuli nyt tällainen huolipostaus, mutta nämä asiat nyt vaan pyörivät sattuneesta syystä mielessä. Lisäksi uutena oireena olen tämän ja eilisen päivän aikana havainnut kasvaneen itkuherkkyyden. Jostain syystä kaikki vähänkään herkemmät jutut telkkarissa ja muutenkin tuovat kyyneleet silmiin. Sen sijaan en ole kärsinyt väsymyksestä tippaakaan enkä myöskään rintojen arkuudesta tai turpoamisesta. Noh, ehkä nämäkin oireet ovat tuloillaan. Olen kuitenkin kaiken huolen keskellä tavattoman onnellinen ja kiitollinen tästä sisälläni kasvavasta elämästä. Toivottavasti se jaksaa hengailla tuolla alakerrassa vielä täydet 9 kuukautta. <3