sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Asiaa rooiboksesta ja tilannepäivitys

Ajattelin nyt joutilaan sunnuntai-illan ratoksia kirjoittaa hieman tänne, vaikka mitään ihmeempää tiedotettavaa ei olekaan. Menkat loistavat edelleen poissaolollaan, ja oireita ei ole enää juuri nimeksikään. Pohdin sitä, että oliko ovikseni sittenkin 22. päivä joulukuuta, sillä silloin olin jotenkin poikkeuksellisen himokkaalla tuulella. En kuitenkaan kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, sillä oletin oviksen olleen silloin reilua viikkoa aiemmin, jolloin oireet olivat kyllä harvinaisen selkeät. Noh, testiä uudelleen sitten ylihuomenna, jos tämä ei tästä mihinkään muutu.

Ennen tuon perjantaisen testin tekemistä päätin raskausinto piukkana selvittää, mitä Suomessa oikeastaan saa ja ei saa syödä silloin kun odottaa lasta. Luin tätä listaa, ja suurin osa kielletyistä ravintoaineista olikin minulle tuttuja juttuja. Kuitenkin jossain kohtaa olin vetää aamuteet väärään kurkkuun. Nimittäin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan rooibos-teetä pitäisi välttää raskauden aikana. He perustelevat rooiboksen kieltämistä seuraavasti:

Teen lehdistä (musta, vihreä, valkoinen, keltainen), marjoista ja hedelmistä tehdyt juomat käyvät. Muut ovat yrttijuomia (myös rooibos), eikä niitä suositella. Yrttijuomien turvallisuutta ja mahdollisia luontaisia haitta-aineita ei ole tutkittu. Yrttejä voi käyttää mausteenomaisesti.

Itse satun tietämään, että rooibos, suomeksi siis punapensastee, on hyvin suosittua, etenkin raskaana oleville suositeltua, juomaa Afrikassa, josta kyseinen kasvikin on peräisin. Siispä googlasin hieman hakusanoilla rooibos ja pregnancy. Jaksoin kahlata ensimmäisen sivun linkit, eikä niistän yksikään ohjeistanut välttämään rooibosta, vaan päin vastoin, sitä suositeltiin haitallisempana pidettyjen ns. tavallisten teelaatujen (musta, vihreä, valkoinen) tilalle. Tuntuu myös siltä, että Yhdysvalloissa ollaan paljon tarkempia kofeiinin saannin suhteen, eikä tavallista teetä tai kahvia suositella siellä nautittavaksi lainkaan tai korkeintaan kuppi päivässä.

Siksi vähän jäi kaivertamaan se, miksi rooibos on nyt yhtäkkiä kiellettyjen listalla täällä Suomessa. Tein vielä lisää suomenkielisiä Google-hakuja, ja minulle selvisi, että rooibos on siis lisätty tähän THL:n listaan ihan vastikään. Eli sen juominen on ollut sallittua vielä esimerkiksi pari vuotta sitten. Itse olen kova rooiboksen ystävä ja aion tulevaisuudessakin sitä kohtuudella juoda, vaikka se nyt tuolla listalla komeileekin.

Toinen listalta löytyvä yllätys oli inkivääri, joka kuulemma sisältää kemiallisia ainesosia, jotka ovat haitallisia sikiön kehitykselle. Kuitenkin esimerkiksi Yhdysvalloissa suositellaan edelleen inkivääriteetä esimerkiksi raskauspahoinvoinnin hoitoon. En nyt tietenkään ryhdy syömään raakaa inkivääriä ihan vaan noita listoja uhmatakseni, mutta olen kyllä sitä mieltä, että monesti kohtuus on se paras ohje noissa ruoka-ainerajoituksissakin. Toki on syytä välttää nämä selkeät listeriavaaran sisältävät ruoat ja korkean A-vitamiinipitoisuuden omaavat ruoat, jotka selkeästi ja todistetusti voivat aiheuttaa ongelmia sikiölle. En kuitenkaan täysin ymmärrä tällaista totaalikieltämistä "varmuuden vuoksi". Parempi olisi tiedottaa selkeästi kielletyt ruoka-aineet ja kohtuudella nautittavat erikseen. Liian usein tällaisella listauksella saadaan vain hämmennystä ja epätietoisuutta aikaiseksi jo muutenkin herkissä odottavissa äideissä.

Vai kuinka moni odottava äiti on esimerkiksi tajunnut välttää tänä jouluna joulupipareita, -laatikoita tai glögiä, jotka usein sisältävät tätä pahamaineista inkivääriä?

6 kommenttia:

  1. Noi on niin hurjia noi kaikki kiellot ja listat. Itse ainakaan en ole vieläkään ihan perillä tästä juustoasiasta. Siis pääpiirteittäin juu, kovat ok, pehmeet ei yms. Mutta mistä ihmeestä aina tiedän mikä on suomalaista ja pastoroitua ja mikä ei ja onko kaikki fetat, aamupala- ja raejuustotkin laskettuna kiellettyihin.

    Tää sun pointti tietty vähän eri asiaa. Suomessa kun tuntuu, että kielletään ihan kieltämisen ilosta, ennen suurempaa taustatyötä. Omaa järkeä painotetaan, mutta aika sekaisin näillä silti pään saa!

    P.S. Plussatuulia! *puuuuh*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin olen ymmärtänyt tuon juustojutun niin, että suomalaiset fetat, sulatejuustot, raejuustot ym. juustot olis ok, mutta sitten jotkut pastöroimattomasta maidosta tehdyt ulkomaiset pehmeät juustot ei olis. Ja sitten homejuustot on aina kiellettyjä, koska niitä ei pastöroida. Mutta luulisin, että noissa juustoissa sanotaan, jos ne on pastöroituja, joten sen pystyis sitten selvittämään sitä kautta. Mutta itse olen kyllä sellainen juustojen ystävä, että jos noi kaikki pehmeät juustot olis kiellettyä, niin olis aika vaikeeta. :D

      Poista
  2. Meillä myös äiti ja isä ovat ihan ihmeissään listasta, kun siinä on niin paljon sellaista kiellettyä, mikä ennen oli jopa suositeltavaa raskausaikana. Muistan itsekin, kun äiti odotti pikkuveljeäni, että häntä oli patistettu neuvolan taholta syömään maksalaatikkoa ja verilättyjä rauta-arvojen nostamiseksi. :D Kahvia myös meni äidillä miltei yhtä paljon, kuin normisitikin eli yli kolme kuppia päivässä. Ei tuollaista listaa kuulemma ollut tai hän ei ainakaan siitä tiennyt. Silloin (reippaasti yli 10 v sitten) ei myöskään oltu patisettu syömään raskausvitamiineja tai omegoita.

    Ehkä jonnin verran hätävarjelun liioittelua listassa on, mutta vältän itse listan aineita, koska sellainen lista on.... Inkivääri tosiaan ihmetyttää. Olen syönyt montaa ruokaa, josta olen maistanut inkiväärin jossain vaiheessa (esim. kiinalaista) mutta en kyllä ole ruokaa roskiin heittänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen kanssa itse sillä linjalla, että en ehdoin tahdoin syö esim. maksaa, koska sitä suositellaan välttämään, mutta en aio olla hysteerinen tämän asian kanssa. Eli maalaisjärjellä tulen menemään tämänkin jutun kanssa.

      Poista
  3. Komppaan tuota hätävarjelun liioittelua. On hyvä, että on tietynlaiset rajat, mikä on selkeästi hyväksi tai selvästi todettu huonoksi, mutta tuo rooibos... "Koska me ei tiedetä, ni kielletään". Siltä se vähän kuulostaa. On erikoista, kuinks ristiriitaisia suosituksia löytyy pelkästään länsimaisten hyvinvointikulttuureiden sisältä. Tervettä maalaisjärkeä saisi painottaa vielä aika paljon kovemmin :D

    Ps. Seuraavaa testiä odotellessa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tämä, "koska ei ole tehty tarpeeksi tutkimuksia"-syy hämäsi minuakin. Ymmärtäisin, jos olisi kyse jostain uudesta muotivillityksestä, jonka vaikutuksia raskaudelle ei voida ennustaa, mutta kyseessä on kuitenkin ihan tuttu ruoka-aine, joka on vaan yhtäkkiä päätetty nostaa tuolle listalle.

      Itseänikin tuo huominen testi hiukkasen jännittää... Mutta siitä lisää huomenna! :D

      Poista