Päiväkodin aloitus ja mutsin mietteet

Ensi viikolla se sitten alkaisi meilläkin. Nimittäin poikamme aloittaa päiväkodin pitkän kesän jälkeen. Tällä haavaa Vilho on päiväkodissa vain kaksi päivää viikossa, mutta on se näin äidille ja varmasti  myös pojallekin iso juttu.

Vilholla on kokemusta kyllä päiväkodista jo melkein vuoden ajalta, kun hän kulki mukana entisessä työpaikassani, jonka sattui olemaan päiväkoti. Olin siis itse päiväkodissa tekemässä osa-aikaisesti hallintotöitä ja sain Vilholle sitten hoitopaikan näille päiville. Silloinkin kävin kuitenkin itse nukuttamassa pojan päiväunille ja muutenkin moikkaamassa häntä välillä. Nyt kuitenkin alkamassa on ihan normi päiväkotiarki, kun olen isän kanssa muualla hoitopäivät. Joten kyllähän tämä jännittää.

Itseäni mietityttää eniten juuri pojan nukkuminen: kuinka poika tottuu nukkumaan päiväkodissa isojen poikien sängyssä, kun täällä kotona koisaillaan vielä pinnasängyssä. Ja entäs tutti sitten? Minun piti vieroittaa Vilho tutista nyt kesälomalla, mutta tuntui, että koko kesäloma oli hirveää hulabaloota matkasta ja tapahtumasta toiseen. Nyt sitten on taas väärä hetki vieroittaa, kun alkaa se päiväkoti ja siihen pitäisi ensin tottua. No, ehkä me ennen joulua päästään tuosta tutista eroon.

Periaatteessa luotan siihen, että poika pärjää kyllä, onhan hän hyvin sopeutuvainen tapaus ja tutustumiskäynnit menivät hienosti. Silti en voinut estää kylmäävää tunnetta, joka iski, kun ekalla päiväkotikäynnillä menimme tiloihin tutustumisen lopuksi pihalle, jossa leikki samaan aikaan varmaankin 30 lasta. Apua, tännekö meidän pieni pitäisi päästää törmäilemään muihin muksuihin? Ja kyllä vaan, sinne se meidän poika sujahti leikkimään muiden kanssa, ikään kuin sanoakseen, että chillaa mutsi, kyllä mä pärjään.

Kanttarellipiirakka heille, jotka eivät malta odottaa

Kuten kerroin jo aiemmin, viime viikonloppu oli täynnä kaikkea kivaa tapahtumaa, mutta kaikkein suurimmat sävärit sain kyllä sunnuntaina, kun eksyimme siskoni ja kälyni kanssa kanttarellimetsään. Se tunne, kun tällainen sieninoviisi löytää yhtäkkiä mestan, jossa kanttarellien perässä voi vaan hypätä mättäältä toiselle ja kori on puolillaan näitä keltaisia herkkupaloja jo puolen tunnin samoilun jälkeen. Ah. Se tunne voittaa Pokémon GO:n ihan sata nolla.

Mutta enpä tylsistytä teitä sienihekumoinnillani enempää, vaan kerron, mitä sitten tapahtui, kun olimme löytäneet tiemme metsästä ulos. No, täytyi tietenkin tehdä sienipiirakkaa ja mahdollisimman pian. Siispä kurvasin lähikaupan kautta kotiin, ostin valmista piirakkataikinaa ynnä muita aineksia ja suussa sulava herkku oli valmis muutamassa hetkessä. Tässä teille reseptiä:

Nopea kanttarellipiirakka

1 pkt valmista piirakkataikinaa suolaiseen leivontaan
1,5 litraa kanttarelleja
2 rkl voita
1 kesäsipuli
1 valkosipulin kynsi
2 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
150 gr mustaleima emmental-raastetta
suolaa
mustapippuria myllystä

Sulata valmistaikina, painele piirakkavuoan pohjalle ja esipaista 200 asteessa 8 minuuttia.
Paistele kanttarelleja voissa hienonnettujen sipulin ja valkosipulin kanssa. Kun kanttarelleista irronneet nesteet ovat haihtuneet pannulta, laita pannu sivuun ja mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Sekoita joukkoon kerma, munat ja juustoraaste, ja lisää täyteseos esipaistetun pohjan päälle. Paista 200 asteessa n. 30-40 minuuttia.

Asuntomessufiilikset

Viime viikonloppu oli täynnä kaikenlaista ohjelmaa, joten ehdin vasta nyt koneelle purkamaan viikonlopun fiiliksiä. Ensin kävimme torstaina katsomassa mieheni kanssa Independence Day: Resurgencen, seuraavana päivänä piipahdimme Asuntomessuille ja lauantaina juhlimme serkkuni häitä. Leffa ei ollut kovin kaksinen mutta häät olivat onneksi ihanan romanttiset. Tulin tänne blogiin kuitenkin kertomaan tarkemmin tuosta keskimmäisestä  menosta, eli Asuntomessuista.

Asuntomessuthan järjestettiin tänä vuonna Seinäjoella ja täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt. Viime vuoden messut Vantaalla olivat itselleni hienoinen pettymys, mutta Seinäjoki nosti taas Asuntomessut tutulle tasolleen. Oli ilahduttavaa nähdä, että lähes kaikki kohteet olivat täysin kalustettuja ja messut olivat myös järjestetty hienosti. Päätin koostaa teille seitsemän kohdan luettelon sisustustrendeistä, jotka kiinnittivät huomioni messuilla, olkaahan hyvä!

1. Graafisuus ja mustavalkoisuus
Monessa kohteessa huomasin sen, että graafiset kuosit ja voimakkaat mustan ja valkoisen hallitsemat sisustukset olivat erityisen pinnalla näillä messuilla. Itsekin paljon mustaa ja valkoista käyttävänä pidin tästä, mutta kaipaan aina myös värejä mustavalkoisuuden rinnalle. Ne hiukan pehmentävät tiukan graafista linjaa ja tuovat kodinomaisuutta sisustukseen.

2. Heksagoni- eli kennolaatat
Tätä heksagonitrendiä olen havainnut jo aiemminkin messuilla esim. hyllyissä ja muussa koristuksessa, mutta erityisesti näissä messuissa silmääni pisti se, kuinka monessa kohteessa esimerkiksi wc-tiloissa oli käytetty kuusikulmiolaattaa. Itseäni viehätti erityisesti pieni kuusikulmio, jota oli käytetty mosaiikin tavoin. Virkistävää! Toinen omaa silmääni miellyttävä kuvassakin näkuvä trendi on kalanruotokuvion paluu laatoitukseen, jota sitäkin oli nähtävillä parissa asuntomessukohteessa.

3.Taide
Asuntomessuilla on perinteisesti nähty suomalaisten taiteilijoiden tekemiä tauluja kohteiden seinillä, mutta nyt kiinnitin huomiota taiteen suureen määrään näillä messuilla. Monissa kohteissa oli myös erityisesti niihin suunniteltua taidetta esillä. On kiva huomata, että kuvataidetta alkaa löytyä enemmänkin suomalaisten kodeista ja sitä käytetään myös sisustuksen suunnittelun apuna ja inspiraationa.

4.Vanhan ja uuden yhdistely
Monesti messukohteet ovat sisustettu huonekalukaupan antimilla hienoksi mutta myös ehkä hieman persoonattomaksi. Näillä messuilla oli kuitenkin muutamassakin kohteessa tuotu sisustukseen myös vanhoja huonekaluja, jotka tuovat tilaan heti uudella tavalla luonnetta ja persoonallisuutta.

5.  3D-paneelit
3D-paneeli on selkeästi tullut jäädäkseen ja sitä käytettiin tämän vuoden kohteissa yllättävän paljon. Itse olen vähän kaksijakoisilla fiiliksillä tästä trendistä: näyttäähän se hienolta, mutta miten on käytännöllisyys? Itse olen niin laiska huiskanheiluttaja, että omaan talooni en välttämättä tällaista katseenvangitsijaa haluaisi, mutta kelpaahan sitä messutaloissa katsella.

6. Puun käyttö ja näkyvyys
Tämä trendi on oikeastaan ollut pinnalla jo hetken aikaa, mutta näkyvän puun määrä pisti silmään taas näilläkin messuilla. Ehkä tämä johtui myös honkatalojen suuresta määrästä. Mieheni on erityisen ihastunut honkaan rakennusmateriaalina, mutta itse taas vähän vierastan sitä puun pintaa seinämateriaalina. Onneksi nuo saa kyllä sitten tarvittaessa petsattua vaikka kokonaan piiloon ja tuohan ainakin osittain näkyvä puun syy seinäpintaan tiettyä orgaanisuutta ja lämpöä.

7. Epäsuora valaistus ja osittain laskettu katto
Muistan, kun joku pari-kolme vuotta sitten näimme messuilla ekaa kertaa katon, joka oli sivuilta laskettu ja se mahdollisti epäsuoran valaistuksen käytön pääasiallisena valonlähteenä. Ihastelin tuota valaistusratkaisua jo silloin ja nyt tämä trendi tuntuu levinneen useampaankin messukohteeseen. Erityisesti tykkäsin noista kuvassa näkyvän Villa Tangon katoista, joissa keskipaneelin oli tehty hienoja kattomaalauksia.

Huh, tulipahan taas kirjoitettua maraton-postaus, mutta ihan hauskahan näitä on sitten tulevina vuosinakin muistella ja seurata, miten trendit kehittyy. Oma sisustustyylini on toki hieman pysyvämpi, mutta on hauska poimia ne trendit myös omaan sisustukseen, jotka sinne luontevasti istuu.

Kehysten tuunausta

Kävin viime viikolla Tampereen Sorsapuistossa järjestetyssä pihakirppiksessä kääntymässä ja tein muutamia löytöjä. Vinkiksi siis tamperelaisille, että kyseinen pihakirppis järjestetään aina kesäsunnuntaisin sään salliessa ja sinne voi tosiaan ilman erillistä varaamista tulla myymään omiakin tavaroita. Itse ajattelin käyttää tämän tilaisuuden hyväksi vielä elokuussa jos vaan säät ja aikataulut sen sallivat.

Mutta siis asiaan: löysin kirppikseltä kolme kymppikuvalle sopivaa kehystä yhteishintaan 50 senttiä. Ei paha, ajattelin, ja niinhän ne kehykset tarttuivat matkaan. Kehykset olivat puun värisiä, joten päätin kunnostaa ne enemmän meille sopivaan ulkoasuun. Eka kehys on nyt valmis ja ajattelin jakaa sen teidän kanssanne, sillä tykkäsin kovasti lopputuloksesta.

Maalasin siis kehyksen pariin kertaan valkoisella akryylimaalilla ja lopuksi kerroksella Chalky Vintage-Look- maalia. Tykkään kovasti tuosta Chalky Vintage-Lookin jäljestä ja olen sillä maalannut myös muun muassa keittiömme lamput.

Maalausjäljen ei tarvitse olla kovin tasaista, sillä tämä look viimeistellään hiomalla hiekkapaperilla tuota kehyksen pintaa niin, että valkoinen maali alkaa näkyä läpi. Myöskään hiomisjäljellä ei ole niin kauheasti väliä: minusta autenttisempi look tulee nimenomaan niin, että pinta on hiottu epätasaisesti ja joistain kohtaa valkoinen kuultaa enemmän läpi.

Hiomapaperina käytin vesihiomapaperia karkeudella p600. Vesihiomapaperin ideahan on siis se, että sitä käytetään kosteana ja mielestäni se toimi tässä hyvin, joskin tavallinenkin hiomapaperi ajaisi varmasti asiansa.

Hiomapaperia ja pensseleitä saa ihan tavallisesta rautakaupasta ja maalit olen ostanut Sinellistä.

Meillä tähän  kehykseen pääsi poikamme tarhakuva viime vuodelta. Tuunattuani loputkin kehykset täytyy keksiä, mitä niihin laittaa. Ehkä teen mustavalkoisen kollaasin perheemme jäsenistä, tai sitten keksin jotain ihan muuta. Meillä on huomenna vuorossa asuntomessut, joten niistä tunnelmointia tiedossa sitten ensi viikolla. Hauskaa heinäkuun viimeistä viikonloppua!

Back to business

Olen jo pitkään halunnut herättää blogini henkiin 1,5 vuoden (!) hiljaiselon jälkeen, mutta en ole oikein löytänyt oikeanlaista kulmaa kirjoittamiselle. Lapsiarjesta kirjoittaminen ei ole tuntunut luontevalta, koska haluan suojella lapseni identiteettiä sosiaalisessa mediassa ainakin niin pitkään kunnes hän itse on kykeneväinen päättämään osallistumisestaan. Koin, että anonyymeihin juttuihin lapsen kehityksestä ei vaan saa tarpeeksi nitä persoonallisuutta, jota kaipaan omaan blogiini. Viime aikoina olen kuitenkin viritellyt mielessäni ajatusta enemmän lifestyleen taipuvasta blogista, jonka pääpaino olisikin resepteissä, diy-ohjeissa ja arjen menossa. Toki olen yhä myös pienen lapsen äiti, joten myös tämä tulee näkymään sisällöissä.

Jos tämän blogin vanhoista lukijoista on enää kukaan kuulolla, toivotan teidät takaisin mukaan matkaan ja toivottavasti siis tällainen suunnanmuutos on muutos parempaan päin. Lähipäivinä siis luvassa postausta ainakin diy-kehysten tuunaamisesta, meidän perheen kesämeiningeistä ynnä muuta mukavaa. Pysykäähän siis kuulolla!

Sohvan hankintaa

Kävimme tänään koko perheen voimalla hieman katselemassa löytyisikö meille kenties uutta sohvaa. Vanha sohva on jo erittäin aikansa elänyt ja kertaalleen ritsahtanut käsinojan ja ja istuinosan taitteesta. Kaipaamme siis todellakin uutta olohuoneen täyttäjää. Sohvalle meillä on muutama kriteeri. Ensinnäkin sen pitää olla sellaista kangasta, että pienet puklut ja tahrat eivät kovin helposti näy. Lisäksi pinnan tulisi olla helposti puhdistettava. Tykkään kuitenkin imettää ja joskus syödäkin sohvalla, joten sohva on kaikenlaisten tahrojen danger zonessa.

Toisekseen olemme ostamassa nimenomaan vuodesohvaa. Meillä käy välillä yövieraita, ja olisi kiva saada heidät majoitettua jotenkin muutenkin kuin lattialle. Nykyiselle sohvallemme mahtuu nukkumaan hienosti yksi leveämpikin ihminen, mutta pariskunnalle tulee ahdasta.

Käväisimme siis tänään Askon myymälässä, ja uskoisin, että voittaja on löytynyt. Meille kotiutuu siis kuvassa oleva Askon Carolina-vuodesohva.

Kankaaksi valitsin sellaisen vaaleanharmaan kitinvärisen kankaan (en siis kuvassa olevaa kangasta). Tuolla kankaalla on eläväinen pinta ja se vaikutti myös helppohoitoiselta. Täydellinen pukluntorjuntaan siis. Kyseessä on myös erittäin pitkään Askon valikoimissa ollut sohva, joten tyytyväisiä asiakaskokemuksiakin tuntuu löytyvän.

Alun perin en ollut kovin innoissani noista irtotyynyistä selkänojassa ja istuimessa, mutta tällä kertaa käytännöllisyys ajaa ulkonäön edelle; kiinteitä kankaita kun ei niin vaan puhdistetakaan pesukoneessa.

Mitäs mieltä olette? Onko jollain lukijallani mahdollisesti kokemuksia Carolinasta?

Vauvavuosi, tuo naisten armeijako?

Meidän poika, ei tällä hetkellä nuku öitään kovin hyvin. Meillä heräillään monta kertaa yössä; esimerkkinä sanottakoon, että viime yö oli hyvä, koska heräsimme vain viisi kertaa. Tästä johtuen olen ajatellut pitää pojalle unikoulun jahka puolivuotissynttärit koittavat. Etsinkin tässä eräänä päivänä tietoa puolivuotiaiden unikoulukokemuksista ja törmäsin kommenttiin, joka sai ajattelemaan tätä vauvan äitiyttä hieman syvemmin. Kommentissa eräs äiti kyseenalaisti toisen äidin päätöksen pitää unikoulu jo puolivuotiaalle. Mielipidettään hän ryyditti sanomalla, että "ei äitiyden kuulukaan olla helppoa". Jäin pohtimaan tätä lausetta. Pitäisikö sen sitten olla vaikeaa?

Nettien keskustelupalstoilla pyöriessä minusta on alkanut tuntua, että ainut oikea äitiys on sitä, joka kestää ja kärsii kaiken. Infernaalisia synnytyskipuja, koliikkisen vauvan itkua ja yöheräämisiä pitäisi kestää loputtomiin koska lopussa sitten kiitos seisoo. Sitten voi vertailla muiden äitien kanssa sitä, kuinka zombina sitä silloin joskus kulkikaan, kun vauva ei nukkunut kuukausikaupalla kuin tunnin pätkissä. Jos taas sattuu omaamaan helpon vauvan ja positiivisen synnytyskokemuksen, pitää olla jotain muuta, minkä avulla äitiyden orjantappurakruunua voi kiillottaa. Vähintään pitää tehdä itse soseet ja käyttää kestovaippoja. Muutoin jää hyvä äiti -vertailussa automaattisesti hännille.

Itselle tällaisesta tulee mieleen elävästi miesten armeijajutut. Mitä kyisemmät leirit ja ärsyttävimmät joukkueenjohtajat, sitä kivempi niitä on muistella. Ja parhaat muistelot on heillä, ketkä ovat edenneet armeijaurallaan kaikkein pisimmälle. Mitä arvostetumpi koulutus, sitä enemmän myös simputusta, vai miten se menee? Tuntuu, että äideillä on vähän sama juttu. Myös äideistä parhaita ovat he, ketkä ovat saaneet kestää eniten.

Kukaan ei koskaan kuitenkaan pysähdy miettimään sitä, miksi ajattelemme näin. Miksi äitiyden on oltava niin hemmetin vaikeaa ollaksensa arvokasta ja hyvää? Monet näistä ns. marttyyriäideistä kokevat, että tämä kärsimys tekee heistä hyviä äitejä, mutta pystähtyvätkö he miettimään miltä siitä lapsesta mahtaa tuntua? Lapsi ei tiedä sitä, onko äiti kärsinyt paljon vai vähän hänen vuokseen. Hänelle äiti on läsnä tässä hetkessä ihmisenä, joka voi olla esimerkiksi iloinen, surullinen, täynnä energiaa tai väsynyt. Sanomattakin taitaa olla selvää, että lapsi haluaisi mielummin sen energisen äidin, joka jaksaa hassutella ja leikkiä kuin sen, joka päivä toisensa jälkeen itkee väsymyksen kyyneleitä ja hoitaa tehtävänsä äitinä, mutta ei saa siitä mitään iloa kun on niin väsynyt.

Aina emme voi ongelmille mitään. Joskus lapsen vaativuudelle ei vaan voi mitään ja äidin on jaksettava esimerkiksi lapsen sairauden vuoksi tavallista enemmän. Isossa osassa tapauksia näin ei kuitenkaan ole. Terveen lapsen uniongelmat ovat yksi näistä asioista. Erilaiset unikoulut ovat tutkimus tutkimuksen jälkeen todettu täysin turvallisiksi, mutta silti monet karsastavat niitä.

Ymmärrän, että jokainen tekee itse päätöksensä siitä, miten lapsensa hoitaa. Esimerkiksi unikoulut eivät välttämättä ole kaikkien juttu ja toiset tekevät vauvojensa soseet ihan ilomielin alusta saakka itse. Toivoisin kuitenkin, että äidit tajuaisivat jättää turhan marttyyriuden sivuun ja uskaltaa auttaa itseään ja ottaa apua vastaan silloin, kun sitä tarvitsee. Ja ennen kaikkea olla syyllistämättä heitä, ketkä siihen apuun tarttuvat. Turha kärsiminen ei nimittäin tee meistä hyviä äitejä, vaikka näin ajattelisimmekin.

 

 Kuva: http://parentinghub.co.za/2015/02/03/i-am-just-so-tired/