sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kuulumisia

Tässä ei nyt ole mitään kovin ihmeellistä tapahtunut, mutta ajattelin silti vähän kertoa, mitä tänne meille kuuluu. Pahoinvointi on jännästi muuttunut. Se ei enää ole niin pahasti ns. traditionaalista pahaa oloa, vaan nyt kuvaan ovat tulleet pikemminkin yökkäykset ja ihan äärimmilleen herkistynyt hajuaisti. Eli olo saattaa muuten olla ihan okei, mutta kaikki hajut saavat aikaan tosi helposti yökkäyksen. Tätä voisi verrata normioloissa vaikkapa kakkavaipan vaihtamiseen tai erityisen mädäntyneen biojäteroskiksen tyhjentämiseen. Olen ollut ennen päiväkodissa töissä ja lasten kakkavaippojen vaihtaminen sai minut lähes aina joko yökkäämään tai ainakin yökkäyksen partaalle. Nyt jo ajatuskin kakkavaipasta puistattaa ja en voi oikeasti kuvitella, miten vaippaikäisen muksun äidit selviävät vauvan odotuksesta ja kakkavaippojen vaihdosta yhtäaikaa. Ehkä pyykkipojan ja erityisen avuliaan miehen avustuksella?

Viime yö ei ollut kovin herkullinen, kun kärsin karmeasta yökkäysolosta ja keittiössä haisi viikonlopun tiskit. Ensi viikko pitäisi olla mun tiskiviikko (meillä tiskataan vuoroviikoin), mutta voi olla, että joudun pyytämään miestä avuksi, jos olo jatkuu yhtä kurjana.

Kohta lähdemme ostamaan kirjahyllyyn ovia ja printteriä. Tähän loppuun vielä Valekuva-haasteen toisen päivän kuva, jonka teemana on odotus. Noh, ei ollut kovin vaikea keksiä tähän aihetta, kun elämäni on tällä hetkellä täynnä odotusta. Vuorossa siis eka mahakuva, viikkoja 8+0! Ja kyllä, kärsin ihan hillittömästä ympärivuorokautisesta turvotuksesta (oikeesti, tässä tämä maha ei ole edes paha), joten kuvasta voisi odottaa, että olisin pidemälläkin raskaudessani. Tai olisin hartaasti nauttinut pullan ja sipsien syömisestä nämä viikot. Vähän kyllä hävettää laittaa tämä tänne, mutta menköön nyt.


2 kommenttia:

  1. Täällä yks äiti jolla viikot 14+1 ja taapero 1v4kk.. ja se kakkavaipan vaihto tosiaan oli aivan hirveetä ku oksensin joka päivä. Vihdoinkin helpottaa, mutta kyllä ne vaipat silti vielä nenään käyvät.. käytin semmosta uimarin nenätulppaa :D onnittelut sinulle raskaudesta, on tämä silti ihanaa aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, saisko jostain sellaisia nenän sulkemiseen tarkoitettuja juttuja, mutta jotkut uimarithan tosiaan käyttää niitä. Täytyy hommata sellainen sitten vaippakammoiselle miehelle ja itsellekin pikkukakkosen varalle. Eikä sen oman pikkuisen vaipat varmaan koskaan haise ihan niin pahalle kun vieraiden lasten. :D

      Poista