perjantai 4. huhtikuuta 2014

Liikkeitä?

Takana on kohta ihan hullun kiireinen viikko, joten enpä ole kauheasti ehtinyt miettiä raskautta tai tätä blogia sen puoleen. On aika jännää, kun ensin yksi sovittu juttu on se viikon kohokohta ja sitten yhtäkkiä koko viikko on täynnä sovittuja tapaamisia ja koulutusta ym. härdelliä. Mulla alkoi siis tällä viikolla se työkkärin koulutus, mutta sain myös alkuviikosta tietää, että sain kuin sainkin määräaikaisia töitä tähän raskauden loppuajalle. Jee! Työt alkavat parin viikon päästä, mutta jostain syystä työkkäri haluaa pitää minua silti tässä koulutuksessa töiden alkuun saakka. Siispä kirjoitan tätäkin nyt täältä koulutuksesta, kun muut miettivät omia harjoitustöitään (jota en siis itse pääse töiden takia tekemään).

Anyways, syy miksi nyt ajattelin tulla kirjoittamaan, on jännät fiilikset kohdussa. Nämä ovat nyt lisääntyneet selvästi, kun ennen tunsin niitä vain mahallani maatessa. Esim. nyt tuntuu, että oikea puoli kohdusta on jotenkin jännittynyt. Tai ehkä niin, että kohtu on nyt enemmän oikealla puolella. Samoin välillä vaan tunnen esim. kohdun yläreunan tai alareunan tosi selkeästi. Mietin, voiko tämä olla jo vauvan puskemista tai muuta liikehdintää? Vai onko kyseessä kenties jotkut harjoitussupparit?

Muutoin raskaus on sujunut ihan hyvin. Nyt on ollut jopa pari yötä, jotka olen pystynyt nukkumaan alusta loppuun ja saanut vielä syötyä aamupalakin ilman nälästä johtuvaa pahaa oloa, joka on yleensä ajanut sängystä jos joskus kuuden aikoihin.

Hieman kuitenkin arveluttaa tämä mahan kasvu. Se on jo aikamoinen röllykkä, tuo mieleen ehkä normaalin raskausmahan viikolta 24 tai jotain. Kun katselee monien muiden kuvia, on raskaus tällä viikolla nähtävissä ehkä pienenä kumpuna alavatsalla, jos sitäkään. Joka päivä on kuitenkin sellainen pakko syödä jotain tosi tukevaa -fiilis, eikä tuo laihduttaminen tai kalorimäärän vähentäminen oikein tunnu onnistuvan (ainakaan ilman pahoinvointia). Onneksi itsensä nälässä pitäminen ei kuitenkaan tuota mulle normaalioloissa ongelmaa, eli saan luultavasti tiputettua painoa raskauden jälkeen, mutta ei silti olis kiva lihoa mitään 30 kiloakaan.

4 kommenttia:

  1. Tottahan toki voit tuntea jo vauvan :) itse tunsin esikoisen kohdalla selviä liikkeitä jo rv 14.

    Onnea työpaikan saamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että nyt vois jo tuntea jotain liikkeitä, mutta kun noi ei ole olleet kovin selkeitä, vaan pikemminkin sellaista outoa vaihtelevaa painetta, niin mietin, voiko se olla se vauva siellä. Mutta se olis kiva, että se olis vauva, mikä siellä möyryää, niin ei tavitsisi olla niin huolissaan pienen hyvinvoinnista. :)

      Poista
  2. Heippa! Haluaisitko lisätä joko tuonne sivulle jonnekkin näkyviin LAn tai tickerin tai sitten mainita teksteissäsi millä raskausviikolla olet menossa? :) Koska nyt sitä tietoa ei nää nopeasti ja joutuu selata vanhoja postauksia pitkällekkin ennenkuin löytää jostain ne viikot.. Kiitos :) Ja ihanaa että tunsit mahdollisesti jo potkut! (tämä oli se syy miksi etsin viikkoja, mietin että milläs viikolla ne alkaa tuntumaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä! Olen ollut tuon LA:n suhteen hieman kahden vaiheilla, kun itse tykkään seurata raskautta sen mukaan, miten tiedän sen oikeasti alkaneen. Tällöin LA olisi 14.9. Kuitenkin neuvolassa lasketaan kuukautisista, ja heidän mukaansa ja kaikkien virallisten papereiden mukaan LA olisi 8.9. Mutta ehkä laitan tuon oman veikkaukseni tuonne oikeaan palkkiin, niin ihmiset sen sieltä pystyvät näkemään. Pidän sitä kuitenkin luotettavampana kuin tuota neuvolan virallista kantaa (myös nt-ultrassa sikiö oli muutamaa päivää pienempi kuin sen olisi pitänyt olla, mutta jostain syystä eivät muuttaneet tuota virallista LA:ta).

      Poista