maanantai 5. toukokuuta 2014

Neuvolakuulumisia ja muita kuulumisia

Tänään oli jälleen neuvola ja tällä kertaa sain muun muassa todistuksen raskaudesta Kelaa vartenja lähetimme esitietolomakkeeni sairaalalle. Samalla varasimme meille valmennusryhmät. Ne ovat nyt elokuun loppupuolella, joten hieman jännittää kuinka finaalissa olen siinä vaiheessa. Toivottavasti ehdin kuitenkin käydä noi valmennukset ennen synnytystä! Muista tiedoista sen verran, että sf-mitta oli 17, mikä on hieman normaalikäyrän alla näillä viikoilla. Vauvan syke oli 140 ja tällä kertaa se onneksi kuului heti, ettei tarvinnut alkaa panikoimaan.

Hemoglobiini oli harmittavasti tippunut 123:sta 105:n, joten tiedossa on ostosreissu apteekkiin ostamaan Kräuterblut-Saftia. Jouduin nimittäin teininä syömään rautaa runsaiden kuukautisten vuoksi ja voin sanoa, että omalla kohdallani puheet esim. Obsidanin vastaystävällisyydestä osoittautuivat vääriksi, kuten jokaisen muunkin rautavalmisteen kohdalla. Ainut, joka on koskaan toiminut ilman kammottavia vatsanväänteitä on tuo Kräuterblut-Saft, joten sitä tulen käyttämään nytkin. Painoa oli tullut edellisestä neuvolasta vain 500 grammaa. Neuvolantäti kutsui painonnousua maltilliseksi, mutta ei vielä huolestuttavaksi. Itse olin ihan onnessani. Pahoinvoinnin loppuminen alkaa vihdoin näkyä myös painonkehityksessä! Juhlistin tätä Mars-jäätelöllä, joten voi olla, että iloni loppuu lyhyeen. :D

Sain myös kehoituksen mennä sokerirasitukseen 27:llä raskausviikolla. En ottanut tätä uutista ilolla vastaan, mutta meidän neuvolassa kaikki yli 25-vuotiaat odottajat passitetaan noihin testeihin, joten alistuin kohtalooni. Onneksi nälkä ei enää aiheuta pahoinvointia, joten varaan ajan luottavaisin mielin.

Muista kuulumisista sen verran, että olen ollut viime aikoina todella väsynyt ja stressaantunut. Minulla on työprojektini suhteen toukokuussa todella kiire ja tähän kuukauteen mahtuu vielä ystäväni polttarit, joiden järjestelyistä vastaan. Loppukuusta lähdemme automatkalle Eurooppaan, joten ehdin olla tässä kuussa tasan yhden viikonlopun himassa, ja tästäkin viikonlopusta toinen päivä kuluu noissa polttareissa. Asun siis kaiken päälle viikot vanhemmillani, joten oman kodin seinät eivät ainakaan tule liian tutuiksi, toisin kuin vielä pari kuukautta sitten. Onneksi kesäkuu on menojen ja töidenkin suhteen iisimpi, joten jos sinne lomaan saakka jaksaisi joten vaikka tuon rautalisän voimin mennä. Sitten voisi keskittyä noihin isompiin hankintoihin, jotka ovat meillä btw vielä täysin tekemättä. Toisaalta, eipä tuo haittaa mitään, koska emme odota vauvaa saapuvaksi vielä useampaan kuukauteen. Mutta niistä hankinnoista lisää myöhemmin, nyt käperryn vielä miehen kainaloon illaksi, ennen kuin täytyy taas huomenna suunnata reippaana kohti työpaikkaa.

Primrose ja Papuusi vk 22+0

3 kommenttia:

  1. Lukemassa kuulumisianne :) Hurjaa miten aika kuluu niin nopeasti!

    VastaaPoista
  2. Oi, Mars-jäätelöä... Kiitos, arvaa tekeekö mieli? :-) Lidlin kautta kotiin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Aika kyllä menee hurjaa vauhtia, kun on kiire niin töissä kuin yksityiselämänkin puolella. Toivottavasti kesän aikana ehtii vähän rauhoittua. Ja Mars-jäätelö on kyllä parasta herkutteluun. :P

    VastaaPoista