Synnytyskertomus

Noniin. Vauva ja hänen nimiäistensä suunnittelu on vienyt mun ajan aika vahvasti viimeisen kuukauden ajalta, joten blogihommat eivät ole kauheasti olleet mielessä. Saa siis nähdä, mihin tämä blogi alkaa kehittyä nyt kun vauva on saapunut. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa synnytyksestä jotain muistiin niin itselleni kuin lukijoillekin.

Vauva tosiaan syntyi perjantaina 12.9, mutta synnytystä enteilevät oireet alkoivat jo aiemmin. Maanantai-iltana lähdin äitini neuvosta kävelylle, joka aiheuttikin inhottavat kivut. Kivut olivat kovin kuukautiskipujen tapaisia ja jatkuivat pitkin viikkoa välillä voimistuen, välillä laantuen. Välillä kipujen seassa tumtui supistuksiakin, mutta kovin selkeitä nämä eivät kuitenkaan olleet.

Perjantaina heräsin kuitenkin aamuviideltä kipeihin supistuksiin. Jäin niitä kuullostelemaan ja ne olivat kuin olivatkin säännöllisiä. En saanut enää kivuiltani nukuttua, mutta en silti pitänyt suppareita kovin kovina. Mies sitten heräsi aamulla töihinlähtöä varten ja sanoin hänelle, että varautuu lähtemään päivän aikana töistä, jos supparit yltyvät.

No, mieshän ehti olla töissä runsaan tunnin, kun soitin hänet kotiin. Supistukset alkoivat tulla hieman useammin ja olla jo aika kipeitä. Lähdettiin sitten TAYSille n. klo 11 välillä. Synnytysvastaanotolla tarkistivat kohdunsuun tilanteen ja laittoivat käyrille. Supistukset olivat mukavan napakoita ja kohdunsuu olikin sitten 4 senttiä auki. Siispä pääsin heti synnytyssaliin.

Salissa esitin toiveen synnytysjakkarasta ja pallosta, jotka mukavanoloinen kätilö kirjasi ylös ja pääsinkin kokeilemaan palloa, joka ei ollut ihan mun juttu kuitenkaan. Samalla kätilö neuvoi ilokaasun käytössä ja kysyi tarvettani epiduraaliin. Juuri sillä hetkellä supparit eivät olleet niin kovia, että olisin kokenut tarvetta epiduraalille. Sen sijaan ilokaasu hieman vaimensi supistusten loppua.

En kuitenkaan ehtinyt olla salissa varmaan tuntiakaan, kun supistukset alkoivat tiheentyä ja tulla niin kivuliaaksi, että kaipasin lisää kivunlievitystä. Siispä pyysin epiduraalin, jonka sainkin tosi nopeasti. Hetket ennen epiduraalia olivat kuitenkin tuskaisat, kun vaan hengittelin ilokaasua ja odottelin, että epiduraalia alkaa vaikuttaa. Itse epiduraalin laittaminen ei kuitenkaan sattunut.

Epiduraalin aikana tärisin hieman, mutta muuten olo oli hyvä, kun kivut olivat poissa. Supistukset hieman heikkenivät, mutta niitä tuli kuitenkin edelleen. Parin tunnin kuluttua epiduraali alkoi hälvetä ja kätilö tutki kohdunsuun tilanteen. Se olikin lähes täydet 10 senttiä auki, vaikka supistukset eivät epiduraalin auki. Kivut olivat kuitenkin niin kovat, että sain toisen annoksen puuduketta epiduraalin kautta. Tämän vuoksi latenssivaihe (avautumisvaiheen ja ponnistusvaiheen välinen odottelu) venyi lähes pariin tuntiin, kun en tuntenut niitä supistuksia lainkaan eikä muutenkaan ollut ponnistamisen tarvetta. Kun toisen epiduraalin vaikutus alkoi hälvetä, myös paine alapäässä lisääntyi. Täytyy kyllä vaan sanoa, että mitään ihan kauheaa ponnistamisen tarvetta en tuntenut missään vaiheessa.

Sitten aloin ponnistelemaan. Ponnistusvaihe oli onneksi lyhyt, kesti vain 9 minuuttia. Se oli kuitenkin synnytyksen kivuliain osuus, mutta ei siis mikään traumoja jättävä kokemus kuitenkaan. Sain toisen asteen repeämän välilihaan, joka ei kuitenkaan ulottunut peräsuoleen asti. Repeämä parani ihan kivasti ja istumakipu loppui parissa viikossa.

Tänään ja huomenna meillä vietetään pojan nimiäisiä, niistä myöhemmin lisää. Samoin pojan kehityksestä voisin kirjoittaa, kun ehdin tässä joku päivä.

Ekan vauvaviikon tuntemukset

Ehkä joku lienee jo aavistellut mun edellisen postauksen oireista, mutta meille syntyi 12.9. pieni suloinen poikavavauva. Kirjoitan myöhemmin kunnollisen synnytyskertomuksen, mutta tyydytään nyt mainitsemaan, että synnytys oli helppo, kesti hieman päälle 13 tuntia ja poika oli terve, 9 pisteen vauva. Vauvan paino oli 3520 g, pituus 50 cm ja pipo 34 cm.

Synnytin tosiaan TAYSissa ja pääsimme vauvan kanssa kyseisen sairaalan potilashotelliin, josta ei kyllä ole kuin positiivista sanottavaa. Oli ihanaa tutustua oman vauvaansa hotellihuoneen rauhassa. Myös ruoat olivat erinomaisia ja kätilön palvelut saatavilla koko ajan.

Ekasta viikosta haluan sanoa sen verran, että tämä on ollut henkisesti kyllä hirveää myllerrystä. Vasta nyt ajatukset vauvasta ja tulevasta alkavat pikku hiljaa selkiytyä. Olen itkeskellyt kovasti baby bluesin kourissa ja fiilikset omaa lasta kohtaan ovat olleet parhaimmillaankin sanottuna ristiriitaiset. Väsymys on painanut eikä varsinaisesta synnytyksen jälkeisestä euforiasta voi kyllä puhua. Kuitenkin kaikkien negatiivisten tuntemusten keskellä olen aivan hillittömän rakastunut ja kiintynyt vauvaani.

Mielestäni tulisi enemmän puhua siitä, että ekojen päivien fiilikset vauvasta eivät välttämättä ole niitä kaikken kauneimpia. On kaiketi luonnollista olla vähän sekaisin siitä, että elämä muuttuu niin totaalisesti. Vaikka toki sen on tiedostanut jo etukäteen, todellisuus iskee silti vasten kasvoja. Tunnen yhä suurta avuttomuutta vauvan kanssa toimimisen suhteen.

Meidän vauvalla alkaa jo olla jonkinlaista rytmiä (syötän häntä kolmen tunnin välein). Yöt menevät siis parilla välisyötöllä. Yleensä vauvalla on yössä yksi aktiivisempi 1-1,5 tunnin jakso, mutta muuten hän menee kyllä syöttöjen jälkeen pienen hyssyttelyn jälkeen nukkumaan. Itse vaan nukun huonosti, koska heräilen vauvan inahduksiin eikä uni ole muutenkaan kovin laadukasta. Siksi nykyisen äidillisen (lue: homssuisen) tyylinin kruunaakin komeat silmäpussit. :D

Kaiken kaikkiaan nyt kun tunnemyrskyn alta alkaa kuoriutua normaali minä, alkaa olo helpottua. Vielä kuitenkin pelkään, kuinka käy, kun mies menee reilun viikon päästä jälleen töihin. Miten pärjään yksin vauvan kanssa? Nyt mies on ollut todella kullan arvoinen niin vauvan hoidossa kuin kotitöissäkin. Olen saanut nukuttua hänen ansiostaan päiväunia ja muutenkin hän on jakanut vauvanhoitovastuuta kanssani ihanasti. <3 Uskon ja luotan kuitenkin, että me selvitään. Vauva on kuitenkin tähän mennessä osoittanut helpoksi tapaukseksi. Ihana kultapoju. Loppuun vielä kuva joka ennustaa selkeästi pojan musiikillisia mieltymyksiä.

I'm dreaming of a movie birth

Kaikki amerikkalaiseen romcomhömppään perehtyneet ovat varmaan nähneet useammankin elokuvasynnytyksen. Ne alkavat aina sillä tavoin, että äiti on täysin toimintakykyinen ihan loppuun asti, kunnes eräänä päivänä lapsivedet vaan menevät ja saman tien alkavat kivuliaat supistukset. Sitten kiirehditään pikavauhtia sairaalaan ja hupsis, muutaman tunnin päästä äidin käsivarsilla onkin täydellinen pikkukäärö.

Toivottavasti kukaan ei ole ikinä kuvitellutkaan oikeita synnytyksiä tällaiseksi. Silti täytyy myöntää, että salaa toivoin, että synnytykseni edes ihan pikkuisen muistuttaisi edellä kuvattua skenaariota. Siis onhan äitejä, joiden synnytykset alkavat lapsiveden menolla tai jotka kokevat ensimmäiset kivuliaat supistuksensa silloin kun synnytys alkaa. Tai jotka saavat lapsen syliinsä alle vuorokaudessa ekasta kivuliaasta supistuksesta. Tai edes joiden supistukset alkavat heti säännöllisenä.

Ja sitten on ilmeisesti sellaisia äitejä, kuten minä, jotka kärvistelevät epäsäännöllisten, kivuliaiden supistusten kourissa päiviä ennen kuin varsinainen synnytys alkaa.

Mulla on nyt ollut maanantai-illasta saakka kivuliaita supistuksia aina välillä. Välillä ne ovat poissa jonkun aikaa, mutta palaavat aina. Tuntuu siltä, että olis kokoajan tosi kivuliaat ja kramppaavat menkat päällä. Tätä tilannetta ei yhtään siis helpota se, että tietää niiden varsinaisten synnytyspolttojen olevan vasta tuloillaan. Näiden kipujen kanssa pärjää kyllä, mutta toivoisin silti, että nämä supparit tästä voimistuisivat ja synnytys alkaisi. Ei nimittäin ole yhtään mukavaa istuskella täällä neljän seinän sisällä kun ei kuitenkaan jaksa lähteä mihinkään kipujen vuoksi. Toki olen tässä kotosalla puuhastellut kaikenlaista silloin kun supparit ovat tauolla, mutta silti. Tulisit jo, vauva.

Neuvolassa siis kävin tiistaina ja kirjoittivat sen yliaikaislähetteen (ilmeisesti se tehdään kaikille tässä vaiheessa, eli radilla ei ole merkitystä). Nyt sitten vaan odotan aikaa yliaikaiskontrolliin ensi viikolla. Toivon kuitenkin hartaasti, että tässä kohta alkaa jotain tapahtua. Muuten olis ihan ok odotella vielä, mutta näissä kivuissa en jaksaisi kauhean montaa päivää kärvistellä.

No jokos..?

Täällä on viikkoja kasassa nyt 39+5, ja yhdessä koossa ollaan vielä. Maanantai olis siis laskettu aika, mutta sellainen tunne olis, että sen yli mennään reippaasti. Mulla on kyllä alkanut tulla jo hieman kivuliaita supistuksia, mutta vaan hieman. Eikä limatulppaa tai muuta synnytystä ennakoivaa oiretta ole ilmaantunut vielä. Sen sijaan läheiset alkavat jo olla melkoisen kärsimättömiä tämän vauvan suhteen. Tällä viikolla on jo useammastakin lähteestä tullut näitä jokos-kyselyitä. Eikä se mitään, mua ei haittaa. Päin vastoin olen ihan iloinen, että ihmisiä ylipäätään kiinnostaa. Ja kait sitä saa nyt jo alkaa odottamaan. Oma äitini sai esikoisensa (minut) viikko ennen laskettua, pikkuveljeni taas syntyi päivän yli lasketun ajan. Muutenkaan meidän äidin suvussa lapset eivät ole kauheasti yliajalle menneet, joten toiveissa olisi, että pääsisin synnyttämään ensi viikolla. Mutta kukas tietää, ehkä saadaan poitsun kanssa synttärit samalle viikolle (itse olen syntynyt siis 26. syyskuuta), mutta toivoa sopii, että ihan 42. viikon loppuun ei tarvitse odotella.

Neuvoloista sen verran, että tällä viikolla neuvolassa pissasta löytyi proteiinia, joten jouduin toimittamaan virtsanäytteen labraan. Se oli kuitenkin puhdas, paineet ovat matalat eikä mulla ole turvotusta lainkaan, joten saattoi olla ihan vaan valkovuodosta johtuvaa. Nyt alkavalla viikolla on uusi neuvola, jossa mulle ilmeisesti kirjoitetaan lähete äityspolille. En tajunnut kysellä tästä tarkemmin, mutta ilmeisesti lähete kirjoitetaan siksi, kun mulla on tuo radi-diagnoosi. Tällöin ollaan tarkempia vauvan koon arvioinnin ym. suhteen.

Paniikkia

Tässä ei ihan hirvittävän montaa viikkoa ole jäljellä tätä raskautta, joten ajatukset alkaa pikkuhiljaa kääntyä kohti synnytystä ja sitä, että pian meitä on täällä kolme. Panikoin vuorotellen lapsen kanssa jaksamisen ja vuoroin synnytyksen kanssa, joten olotilat ovat välillä todella ristiriitaiset. Viikonloppuna jopa tirautin pari kyyneltä siksi, että fiilikset lapsen tuloon liittyen ovat niin ristiriitaiset. Toisaalta sitä toki odottaa ihan tosi paljon, mutta toisaalta sitä vaan miettii, että kuinka pärjää, rakastanko minä sitä lasta, saanko synnytyksen jälkeisen masennuksen vai mitä tapahtuu? Kestänkö synnytyksen, vai onko se kamala, traumat jättävä kokemus, jonka vuoksi en enää halua toista lasta?

Tuntuu välillä siltä, että muihin juttuihin liittyvä odotus on niin paljon puhtaammin positiivista, että mussa on jotain vikaa. Muut äidit hehkuttavat blogeissaan malttavansa tuskin odottaa sitä, että pääsevät näkemään ja hellimään vihdoin omaa vauvaansa. Odotanhan minäkin, mutta siihen odotukseen liittyy vaan myös paljon huolia. En ole koskaan tykännyt siitä, jos edessä on ollut joku "suuri tuntematon", vaan olen pyrkinyt ottamaan asioista selvää niin, että tiedän, mitä tuleman pitää. No, nyt tuntuu siltä, että en vaan voi saada sitä tietoa. Synnytys kun voi olla suorastaan upea, voimaannuttava tapahtuma. Tai sitten se voi olla ihmisen kauhein kokemus. Samalla tavoin vauva voi olla tyytyväinen pikku päivänpaiste tai vanhempansa unettomuuden ja masennuksen alhoon vievä tapaus. Luin jopa eräästä naisesta, joka kahden rankkaa koliikkia sairastaneen lapsen jälkeen koki fyysistä pahoinvointia nähdessään pieniä vauvanvaatteita. Sen verran huonot kokemukset hänellä liittyi tuohon aikaan lastensa elämässä.

Yritän ajatella, että tulee mitä tulee, niin kyllä siitä selvitään. En kuitenkaan pääse yli enkä ympäri siitä, että kyllähän tämä vanhemmuuteen valmistautuminen on hitsin pelottavaa.

Primrose & Papuusi 38+1

Täysiaikaisuus ja valmennusten aloitus

Tänä maanantaina meidän pikkuinen saavutti täysiaikaisuuden! Nyt viikkoja on siis kasassa 37+2. Vauva saa kyllä vielä viihtyä mahassa vaikka äitiä alkaakin pikkuhiljaa ahdistaa. Monesti tulee tarve kaaristaa selkää taaksepäin tai mennä kyljelleen, ettei vauvan potkut ja liikkeet tuntuis niin pahalta suolistossa, ylävatsassa ja virtsarakossa. Mulle on alkanut tulla seistessä ja kävellessä ikäviä vihlaisuja, jotka tuntuvat tuolla virtsaputken ja emättimen tuntumassa. Ne eivät kuitenkaan tunnut miltään orastavalta VTI:ltä, joten uskon, että ne johtuvat vaan vauvan liikkeistä ja kohdun painamisesta.

Eilen alkoivat myös perhevalmennukset. Eka valmennus ei ollut kovin kummoinen. Kyseisen valmennuksen aiheena oli synnytys, eikä siellä näytetty edes synnytysvideota, jonka ajattelin etukäteen olevan valmennuksen hyödyllisintä antia. Niinhän siinä sitten kävi, että mitään uutta tietoa itse synnytyksestä en tuosta saanut. Ainoat tähdelliset uudet tiedot liittyivät synnytyssairaalani TAYSin vierailukäytäntöihin ja sairaalaan saapumiseen.

Meidän perhevalmennus on ns. intensiivikurssi, koska heinäkuussa (jolloin mulla olis varmaan oikeasti kuulunut olla valmennuksia) valmennuksia ei järjestetty. Siksi seuraava kerta on jo huomenna ja ensi viikolla on myös kaksi kertaa. Seuraava kerta käsittelee imetystä ja ensi viikolla on vuorossa vauvanhoito ja parisuhdevanhemmuus. Toivottavasti nuo ovat informatiivisempia, en kuitenkaan uskalla jättää yhtään kertaa käymättä, kun tässä nyt kuitenkin ollaan ekaa kertaa tulossa vanhemmiksi.

Isyyspakkaus

Sain tänään vihdoin valmiiksi ja annettua miehelleni isyyspakkauksen! Isyyspakkauksen kokoaminen on jäänyt vähän viimetinkaan, koska mulla on ollut sen kokoamiselle niin vähän aikaa ja jaksamista. Nyt miehen loman loputtua päätin kuitenkin ottaa itseä niskasta kiinni ja koota tulevalle isukille pakkauksen. Tämä viikko onkin sitten mennyt lähinnä kaupoissa kiertelyssä ja tarvikkeiden metsästyksessä. Mies oli kuin olikin oikein otettu saamastaan pakkauksesta, vaikka monet niistä jutuista olisi tullut ostettua ihan muuten vaankin vauvalle.

Väkersin pakkausta varten myös Kela-kirjeen, jonka annoin miehelle. Hän ei meinannut aluksi tajuta ollenkaan, että minä olen koostanut pakkauksen, eikä Kela. :D

Tässä siis kuvia pakkauksen sisällöstä:

Tuo Isin poika-body on muuten (kuten varmaan huomaa) itse tehty. Yökkärin huomasin sattumalta H&M:llä ja olihan se pakko ostaa tähän pakkaukseen kun yöpukuja on meillä muutenkin aika vähän tullut hommattua.

Isin selviytymispakkauksesta tulee hyvin esille meidän isännän mieltymykset: tummapaahtoinen kahvi, viski ja salmiakki. :D

Kääräisin tavarat seuraavanlaisiin paketteihin, joihin laitoin vielä erikseen tekstit siitä, mihin käyttötarkoitukset tavarat ovat.

Koko komeuden pakkasin muutosta ylijääneeseen laatikkoon.

Paketissa oli mukana myös Vapaudu vaipanvaihdosta-, Vapaailta- ja Hieronta-lahjakortit jotka unohdin kuvata.