Long time no see

Huh, edellisestä postauksesta on vierähtänyt jo tovi, joten on jo aikakin päivitellä tänne hiukkasen omia kuulumisia. Syy postaamattomuuteen on ollut puhtaasti siinä, että nyt on ollut niin paljon tekemistä, että kotona vietetty aika on mennyt jotenkin ihan muuten kuin blogikirjoituksia pohtiessa. Meillä oli viime viikonloppuna kaveripariskunta hieman kauempaa kylässä pari yötä, ja oli kyllä ihanan virkistävä viikonloppu. Pelailtiin lautapelejä, tehtiin ruokaa ja hengattiin vaan. Tällä viikolla mun pomo on ollut lomalla ja töitä on riittänyt siis myös sillä saralla ihan riittävästi. Kaiken hyvän päälle joulukuu lähestyy uhkaavasti, ja en ole vielä aloittanutkaan miehen joulukalenteria! Ajattelin nimittäin tehdä hänelle tänä vuonna sellaisen, jossa olisi pieniä tehtäviä, karamelleja sekä pieni viesti joka päivälle. Onneksi suunnittelemani kalenterin malli on sellainen, että voin tehdä sitä pikkuhiljaa, eikä kaikkien luukkujen tarvitse olla valmiita 1. joulukuuta. Kävin myös ostamassa tänään Tiimarista joulukorttitarvikkeet, joten niitäkin voisi alkaa pikkuhiljaa väsäilemään.

Kaiken tämän touhun keskellä vauvanyritys on ollut helppo unohtaa, enkä olekaan juuri ajatellut asiaa sen enempää. Huomasin kuitenkin, että olen jotenkin rakentanut itselleni tietyn defenssin vauvojen suhteen. Esimerkiksi tänään näin ostoskeskuksessa äidin vastasyntyneen vauvan kanssa. Ajattelin toki automaattisesti, että voi miten söpö vauva, mutta en suonut vauvalle ja äidille sen kummempia ajatuksia. Aiemmin olisin vastaavassa tilanteessa vaan miettinyt, kuinka itsekin varmaan kohta hyssyttelen omaa pienokaista. Nyt en jotenkin uskalla. Ajattelen mieluummin, että tuo on jotain, mitä en nyt ainakaan ihan heti ole saavuttamassa, joten turha haaveilla. Silloin ne edessä olevat pettymyksetkin on jotenkin helpompia kestää.

Yleisesti ottaen mielialani on ollut kaikesta tekemisestä johtuen väsynyt, mutta tyytyväinen. Nyt kuitenkin tutut PMS-oireet jälleen nostavat päätään ja tänään on hieman masentanut. Odotankin siis tätiä saapuvaksi viimeistään lauantaina, sillä silloin on pikkujoulut, enkä haluaisi tehdä turhaa raskaustestiä tällä kertaa (kun en kuitenkaan voi olla tekemättä, koska on häviävän pieni todennäköisyys sille, että olen raskaana, jos menkat eivät ala). Mielestäni tiputteluvuodon olisi pitänyt jo alkaa, mutta voi olla niinkin, että kehoni alkaa jo tottumaan pillereiden lopettamiseen ja tiputtelukin vähenee.

Taidanpa alkaa nyt joulukalenterin väkertämispuuhiin, hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

Äitimyyttiä tavoittelemassa

Ennen kuin itse aloin haaveilla vauvasta käsitykseni äitiydestä oli varsin yksioikoinen. Ajattelin, että äitiys on vaan simppelisti sitä, että tarjotaan lapselle mahdollisimman hyvät edellytykset elämälle. Annetaan sille ravintoa, kun sillä on nälkä ja vaihdetaan vaippaa, kun se on tehnyt pissaa tai kakkaa. Toki toiset vauvat vaativat enemmän tietynlaista hoivaa kuin toiset, mutta vanhemmat sitten antavat sitä tarpeen mukaan. Right?

No enpä olisi voinut olla enempää väärässä. Vaikka tämä on se perusasetelma, mistä lähdetään liikkeelle, todellisuudessa äitiyteen ja etenkin hyvään äitiyteen liitetään hirvittävästi erilaisia arvolatauksia ja odotuksia. Kaiken hyvän päälle nämä odotusarvot ovat usein ristiriidassa toistensa kanssa. Otetaanpas esimerkki vaippojen maailmasta. Se ei riitä, että vaihdat vauvalle vaippaa kun se on tehnyt tarpeensa, mielenkiintoista on vain se, millaisen vaipan vaihdat. Ekologinen ja ympäristöä ajatteleva äiti käyttää luonnollisesti kestovaippoja, biohajoavat maissivaipat ovat wannabe-ekoilijoiden juttu ja tavallisia vaippojahan eivät käytä muut kuin ajattelemattomat luonnonraiskaajat. Lisäksi tavalliset vaipathat aiheuttavat lapselle vaippaihottumaa ja estävät kuivaksi oppimista, koska ne ovat niin superimukykyisiä, että vauva ei opi märän vaipan epämukavuutta kuten kestovaippojen kohdalla.

Mitä tekee nyt näitä paheksuttuja kertiksiä käyttävä äiti? Lyö otsaansa paska mutsi -leiman ja ajattelee sitten vastapainoksi olevansa parempi jollain toisella osa-alueella. Hän esimerkiksi tekee vauvalle syöttämänsä soseensa itse, toisin kuin naapurin äiti, joka ostaa kaupan valmiita Pilttejä. Onhan omat soseet nyt huomattavasti parempia, koska ne eivät sisällä kaupan ruuista tuttuja säilöntäaineita ja muitakaan epäluonnollisia ainesosia. Lisäksi lapsi oppii jo varhain kotiruoan makuun.

Naapurin äiti tuntee alemmuutta, ja lyö otsaansa jälleen paska mutsi-leiman ostaessaan lapselleen kaupan soseita, mutta hän ei yksinkertaisesti ehdi tekemään soseita itse. Hän on työssäkäyvä ihminen, jonka vapaa-aika täyttyy monenlaisista harrasteista. Mutta ainakin hän tarjoaa lapselleen parasta aktiviteettirintamalla. Hän on käynyt vauvauinneissa ja nyt uutena juttuna vauvoille tarkoitetuissa värikylvyssä, jossa hänen lapsensa pääsee osalliseksi elämyksellisestä kuvataidetoiminnasta, toisin kuin moni muu lapsi, joille nauhalta pyörivät Muumit ovat lähin kosketus taiteeseen. Ja niin edelleen.

Mutta miksi juuri äitiys ja lastenhoito nostattaa näin vahvoja tunteita ihmisissä? Kyllähän suurin osa naisista käyttää kertakäyttöisiä kuukautissuojia kuukupin sijasta tai syö kaupan valmista maksalaatikkoa, eikä jaksa alkaa tehdä jokaista ruoka-annosta itse. Samoin suuri osa meistä katsoo mieluumin kotisohvalta Idolsia kuin menee Kansallisoopperaan kokemaan taide-elämystä. Silti kukaan ei katso pahasti, tai jos katsoo, sitä pidetään elitisminä.

Miksi siis alamme katsoa toisiamme nenänvartta pitkin, kun kyse on pienokaisistamme? Äitiyteen on sisäänrakennettuna tarve tarjota omalle lapselle sitä kaikkein parasta. Koska emme kuitenkaan ole täydellisiä, hyvä äitiys on käytännössä myytti, jota kohti täydellisyyteen pyrkivät äidit kurottelevat. Samalla kuitenkin toiset äidit, ne joiden pitäisi olla äitiyden parasta vertaistukimateriaalia, muodostuvat kilpailijoiksi.

Liian usein äitiys tarkoittaa täydellisyyteen pyrkivälle jatkuvaa alemuuden tunnetta ja syyllisyyttä siitä, kuinka tuossa toisessa perheessä tuokin asia on paremmin. Tämä on omiaan luomaan kilpailuaseman, jossa äidit kilpailevat siitä, kuka on täydellisin äiti. Tätä täydellisyyttä mitataan näillä materialistisilla saavutuksilla, ja samalla unohdetaan, että se äidin tärkein funktio, hoivan antaminen, on se, jota lapsi eniten kaipaa. Normaali, terve lapsi ei välitä siitä, onko hänen soseensa kotitekoisia vai kaupasta ostettua tai onko hänen vaippansa kesto vai kertis. Hän kaipaa vanhempiensa läsnäoloa, ja hyvinvoiva, onnellinen äiti on taatusti lapselle parempi, kuin jatkuvaa alemmuutta puutteistaan kokeva, stressaantunut äiti. Eli heitänkin tässä lopuksi haasteen kaikille vanhemmille ja sellaisiksi aikoville (myös siis itselleni). Sen sijaan, että teette asioita koska niin "kuuluu" tehdä, miettikää ensin, millä motiiveilla olet liikenteessä. Onko kyseessä asia, jonka todella haluat tehdä syystä tai toisesta vai onko kyse vaan uudesta äitiprenikasta, jolla voit röyhistellä muiden äitien edessä.

Loppuun vielä disclaimer: En halua tässä tekstissä suinkaan väittää, että kaikki kestovaippailijat ja itse soseensa tekevät ovat jotenkin huonompia äitejä tai yrittävät vain kilpailla muiden äitien kanssa paremmuudesta. Tarkoituksenani oli vain huomauttaa, että näitä, kuten monia muitakaan asioita, ei pidä tehdä VAIN siitä syystä, että niin "kuuluu" tai "olisi hyvä" tehdä. Jos haluat jauhaa itse lapselle syöttämäsi vellin jauhot, niin go ahead. Muista kuitenkin, että niin ei ole pakko tehdä, vaikka joku jossain nettipalstalla onkin sanonut, että kaupan vellijauhot ovat ravintoarvoköyhiä. Ihan kelpoja muksuja niilläkin on kasvanut.

Romahdus

Viime viikko oli aika raskas. Miehellä oli jonkun verran härdelliä ja kiirettä töissä, joten hän oli kohtalaisen stressaantunut eikä ole ollut hirvittävän halukas seksipuuhiin. Itseäni stressasi puolestaan lähestyvä ovis. Tai ei niinkään se, vaan kuivat limakalvot. Kaiken järjen mukaan normaali kroppa toimii niin, että kosteus ja halukkuus lisääntyvät tasaisesti kohti ovulaatiota. Nyt olin kuitenkin kuiva kuin Atacaman autiomaa, ja lapsenyrityskerrat tyssäsivät siihen. No, lohdutin itseäni sillä, että kuivuus on merkki siitä, että se ovis ei oo vielä tulossa, vaan on ehkä sittenkin myöhässä. Tai että kyllä minä sen huomaan kosteudesta sitten kun se tulee. Viikonloppuna havahduin kuitenkin siihen, että tissit ne vaan ovat kuitenkin kipeytyneet taas totuttuun aikaan. Eli kyllähän se ovis sieltä tuli, kroppani ei vaan sitä minulle halukkuutena tai lisääntyvänä kosteutena halunnut ilmaista.

Lauantaina löysin sitten itseni itkemästä lohduttomana vessan lattialta. Itkin siis yhden menetetyn kuukauden perään kuin olisin juuri saanut kuulla olevani ikuisesti lapseton. Koottuani itseni ja mietittyäni asiaa hieman tajusin reaktioni järjettömyyden. Asetan itselleni (ja myös miehelleni, btw) järkyttävät paineet tämän homman suhteen, ja se aiheuttaa sen, että olen onneton. Pahimmassa tapauksessa se myös aiheuttaa se, että kroppani ei toimi kuten sen pitäisi, niin kuin epäilen tässä kierrossa tapahtuneen. Ei lapsen tekemisen kuuluisi olla tällaista tässä vaiheessa. Tämä on minun toinen yrityskiertoni. Jos olen jo nyt näin rikki, millainen olen sitten kun niitä kiertoja on takana 12? Tai 20?

Tästä sisuuntuneena päätinkin, että nyt aion vähentää radikaalisti tätä kaikkea vauvahömpötystä, millä olen itseni ympäröinyt. Ei enää vauvakuumepalstoja ja oireiden googlettelua. Blogien lukemista en aio lopettaa kokonaan, sillä haluan seurata itselle tutuiksi tulleiden blogaajien kuulumisia. Tavoitteena on siis se, että en enää käyttäisi koko vapaa-aikaani vauvamaailmaan käärityneenä, vaan aktivoisin itseäni muullakin toiminnalla, jotta tämä yritys ei muuttuisi niin vakavamieliseksi. Ja ensi kuussa en halua kuullakaan sanaa ovulaatio, omasta tai mieheni suusta.

Tämän blogin kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että postaustahti tulee hieman hiljenemään ainakin näin aluksi. Mutta tulen toki tänne päivittämään kuulumisiani säännöllisesti, vaikka en enää montaa kertaa viikossa kirjoittaisikaan.

Tänään ajattelin panostaa työnhakuun, josko saisin sitten edes jonkunlaisen omana alan työpaikan ennen raskautta.

Minä ja hän

Ajattelin tässä hieman valottaa teille millainen tämän blogin kirjoittajan parisuhde on. Eli tässä meidän tarinamme, olkaa hyvät. Minä ja mieheni tapasimme ensi kerran silloin, kun vaihdoin koulua lukion ensimmäisellä luokalla vuonna 2003. Mieheni vuotta vanhempana oli jo lukion toisella luokalla, mutta kiinnitti kuulemma heti huomiota koulun uuteen tyttöön. Emme juuri pyörineet samoissa porukoissa, mutta sen verran kuitenkin, että tuleva mieheni tuli tutuksi. Ensimmäisen kerran pääsimme juttusille kaverini järjestämissä vappubileissä ja meillä synkkasi heti. Juttu jäi kuitenkin siihen, eikä mitään ihmeempää tapahtunut. Minulla oli kova menovaihde päällä, ja vikittelin useampaakin poikaa tuohon aikaan.

Seuraavana syksynä alkoi kuitenkin tapahtua, kun kaverini järjestivät minulle synttäribileet, joihin myös mieheni pienen harkinnan jälkeen päätti lähteä. Illan tapahtumat johtivat lopulta siihen pisteeseen, että päädyimme tulevan mieheni kanssa kismailemaan (rakastan tuota sanaa!) pitkäksi aikaa, ja lopulta lähdin miehen luokse yöksi. Annoin varmaan hyvän ensivaikutelman tuleville appivanhemmille (mies asui silloin vielä porukoillaan), kun könysin krapulaisena aamupalapöytään seuraavana päivänä.

Siitä eteenpäin olemmekin seukkailleet ja mukaan on mahtunut paljon myrskyä etenkin alkuvaiheessa, mutta nyt olemme jo varsin vakiintuneet, eikä maata järisyttäviä erimielisyyttä tai mustasukkaisuutta enää ole. Naimisiin menimme kesällä 2011 ja yhdessäolovuosia tuli tänä syksynä täyteen pyöreät 10. Välillä järkyttää miettiä, että mitäs jos silloin ekoina kertoina olisikin pettänyt ehkäisy tai muuta vastaavaa. Meillä saattaisi nyt olla 9-vuotias lapsi! Emme kyllä mitenkään olisi olleet siihen valmiita, se on varma. Jotenkin tuntuu, että koska olimme niin nuoria, kun aloimme seurustelemaan, kasvukipuja ei ole voinut välttää. Olemme kasvaneet toistemme kanssa kuitenkin samaan suuntaan ja nyt tuntuu turvalliselta perustaa perhe oman rakkaan kanssa, kun tietää tuntevansa toisen oikeasti.

Tiedän, että lapsi tulee vielä muuttamaan ja mullistamaan tätä meidän parisuhdetta, mutta olen luottavainen sen kestämiseen, sillä tiedän kuitenkin mieheni tarpeet ja hän tietää minun tarpeeni. Pitkässä yhdessäolossa on toki puolensa, mutta kyllähän sitä miettii, mitä tälle parisuhteelle lapsen tullessa tapahtuu, kun on jo niin tottunut toiseen ja tähän meidän elämänmenoon. Välillä tuntuu, että nopeasti lapsen tehneet sopeutuvat helpommin siihen lapsen tuomaan muutokseen, kun se parin keskinäinen arki ei ole ehtinyt vakiintua liiaksi.

Tämä on kuitenkin meidän paristuhteemme tarina tähän saakka, ja nyt olemme todella molemmat valmiita ottamaan vastaan pieneen perheeseemme uuden jäsenen. Toivottavasti hän antaa kuulua itsestään mahdollisimman pian!

Ihanat kamalat tunteet

Monet naiset sanovat, että e-pillerit saavat heidän tunteensa heittelemään vuoristorataa. Välillä paiskotaan huonekaluja kun mies on paskapää ja toisinaan taas itketään ihan tavallisten pikkujuttujen takia. Minulle e-pillerit eivät kuitenkaan koskaan aiheuttaneet edellä mainitun kaltaisia oireita. Voidaan jopa sanoa, että e-pillerit tukahduttivat tunne-elämääni, sillä tunteiden huiput ja pohjakosketukset jäivät vaisuiksi. Sen sijaan e-pillereiden lopettaminen on aiheuttanut yllättävää mielialojen vaihtelua.

En tiedä johtuuko tämä siitä, että olen oikeasti näin ailahtelevainen vai heitteleekö hormonit vielä ehkäisyn lopettamisen seurauksena, mutta tuntuu kuin mielialani eläisivät ihan omaa elämäänsä. Yhtenä päivänä saatan olla masennuksen alhossa ja toisena päivänä kaikki on enemmän kuin hyvin. Sitten kolmantena päivänä itken Titanicin mainokselle ja tunnen itseni samaan aikaan hyvin himokkaaksi (oikeasti, suru ja himo ovat tunneskaalassani jännästi usein hyvin lähekkäin). Tuntuu, että tunteillani ei ole päätä eikä häntää, mutta ne ovat silti hyvinkin aitoja. Kun tunnen itseni masentuneeksi tiedostan, että oikeasti kaikki on hyvin, eikä minulla ole mitään syytä tuntea näin, mutta silti en pysty karistamaan sitä alakuloa ja ahdistusta, joka valtaa mielen.

Mietin, että osasyyllisenä tähän tunnetilojen vaihteluun voi olla tämä lapsenyrittämisprojekti. Siihen kun liittyy paljon sekä toivoa että pettymyksiä. Samoin olen aina ollut hieman taipuvainen kaamosmasennukseen, ja tämä aika vuodesta on aina ollut minulle se kaikkein raskain kestää. Sitten taas toisaalta minulle suunnatonta riemua aiheuttaa se, että olen saanut gradun valmiiksi ja valmistun joulukuun vaihteessa (Wuppiduu!!), mutta ilman oman alan työpaikkaa tai toivetta sellaisen saamisesta (Nyyh..) Eli oikeastikin on syytä riemuun ja masennukseen, mutta toivottavasti nämä tunnetilat tästä kohta rauhottuu. Sietäisin tämän kyllä ilomielin jos tietäisin, että kyse on raskauden aiheuttamista mielialan vaihteluista. Mutta kun en ole raskaana.

Toisen yrityskierron hedelmälliset päivät alkavat olla lähellä, joten ehkä jo viikon päästä pääsen taas arvailemaan enemmän tai vähemmän kuviteltujen oireiden alkuperää. Jee!

Isänpäivän viikonloppu

 Kuten jo edellisessä postauksessa totesin, tämä viikonloppu on mennyt monenmoista puuhatessa, ja blogi on joutunut paitsioon. Mutta korjataan asia tänään tuplapostauksen muodossa.

Perjantai-iltana siivoilin ja sain viimein aikaseksi käydä ikuisuusprojektini, eli viinakaappimme kimppuun. Viinakaappimme on Ikeasta ostettu puolikas Billy-kirjahylly lasiovilla. Olen halunnut laittaa lasiovien väliin jotakin, ja Pinterestistä sain idean printata vanhoja viinamainoksia ja tehdä niistä oveen kollaasin. Ongelmana oli vain printteri, jota meillä ei ollut. Noh, printterin saimme minun vanhemmiltamme pari viikkoa sitten, kun printterittömyytemme tuli puheeksi, ja isä muisti heidän kaupanpäällisenä saamansa täysin käyttämättömän printterin, jonka me sitten veimme heidän nurkistaan pois. Win-win-tilanne siis!

Sainkin sitten viime viikolla printattua haluamani kuvat, ja perjantaina laitoin ne vihdoin oven lasin taakse. Lopullisen tuloksen voitte nähdä tässä:

Tuo toinen ovi pitäisi koristella vielä samalla tavoin, mutta ehkä vanhoilla sotapropagandamainoksilla, koska meiltä pari sellaista löytyy jo ihan omasta takaa. Ja vielä teille ketkä saatatte paheksua tuota viinakaappia lasta yrittävällä pariskunnalla: Emme ole alkoholisteja, tai muutenkaan kännää kovin usein. Tykkäämme kuitenkin juoda cocktaileja silloin tällöin ja mieheni harrastaa mallasviskejä, joten alkoholijuomia ja niille tarkoitettuja laseja on päässyt kertymään, ja on kätsyä kun niille on oma paikkansa.

Enivei, printteri inspiroi minua perjantain-iltana myös isänpäivä-askarteluissa, ja pyöräytin iskälleni ja appiukolle kortit valmiista pohjista ja printterin tuotoksista. Lauantai-päivä menikin sitten minulle rakkaan harrastuksen parissa. En sitä viitsi tässä sen enempää mainostaa, koska ko. harrastus on kohtalaisen harvinaista täällä Suomessa, mutta lauantaina oli siis minulla kisat kyseisen harrastuksen tiimoilta, ja kisojen päätettyä lähdimme appivanhemmilleni saunomaan ja valmistautumaan isänpäivän viettoon. Tässä vaiheessa tajusin, että olin kyllä ottanut mukaan kamerani, mutta muistikortti oli jäänyt kiinni koneeseeni. Joten nyt ei ole tarjolla kuvia isänpäiväkorteistani tai muustakaan isänpäivämeiningistä. Kävimme siis syömässä minun vanhemmillani, ja pääsin taas näkemään myös harvemmin tapaamiani puolisisaruksiani.

Sunnuntai-ilta menikin sitten kotona Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman parissa. Katsastin myös Kolme muskettisoturia-leffan, jota en kyllä voi suositella kenellekään. Olen lukenut ko. kirjan, ja se on kyllä niin paljon parempi, että leffan katsominen aiheutti ajoittain suorastaan kammottavia myötähäpeän tunteita.

Nyt mennään kuitenkin kohti uutta viikkoa ja toivottavasti järkevämpiä postauksia (tästä tuli nyt tällainen sillisalaatti!)

Ps. Tällä viikolla pitäisi olla ns. hedelmälliset päivät, joten kohta pääsee taas jännittämään!

Viikon resepti: Meetvursti- ja juustosarvet

Näinhän siinä kävi, että nyt tuli ensimmäinen myöhässä tullut viikon resepti-postaus, mutta koitan skarpata näiden kanssa tulevaisuudessa. Nyt oli vaan sellainen hulinaviikonloppu, että en sitten ehtinytrkään viimeisetelemään tätä ajallaan. Mutta nyt asiaan. ->

Olemme vielä tämän vuoden loppuun saakka molemmat mieheni kanssa oikeutettuja opiskelijaetuihin. Tämä tarkoittaa sitä, että voimme halutessamme käydä syömässä yliopistolla hintaan 2,60 €/hlö. Tämä siis sisältää pääruoan, salaatin, leivät ja ruokajuoman. Jos ryhdytään laskemaan paljon keskimääräinen yliopistoruoka-annos kaupasta ostettuina aineksina kustantaisi, voidaan havaita, että 2,60 € ei riitä kovin pitkälle. Vielä jonkun lämpimän aterian siitä saisikin kyhättyä, mutta tuoreiden kasvisten hinnat ovat Suomessa niin kovat, että viimeistään monipuolinen salaatti veisi aterian miinuksen puolelle. Ja onhan se helppoa kävellä valmiiseen pöytään ja antaa muiden tehdä tiskit ruokailun jälkeen.

Siispä syömme kotona lämmintä ruokaa harvemmin, ja silloinkin teen yleensä isoja satseja, että syöminen tulisi halvemmaksi. Sen sijaan olen pyrkinyt piristämään iltasyömistämme erilaisilla lämpimillä iltapäiväpaloilla, joista tässä esittelen nyt yhden. Näiden sarvien ohje on lähes suoraan Kinuskikissan blogista otettu.

Meetvursti- ja juustosarvet

2 dl emmentaljuustoraastetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 prk kermaviiliä

½ dl öljyä

Täytteet:
1 dl juustoraastetta ja
1 dl meetvurstikuutioita

Sekoita ensin taikinan kuivat aineet ja juustoraaste sekaisin. Lisää sitten kermaviili ja öljy sekä sekoita nopeasti taikinaksi. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli toinen osa ympyrän muotoon. Jaa ympyrä kahdeksaan sektoriin taikinapyörällä. Ripottele ensimmäiseen ympyrään juustoa täytteeksi ympyrän reunoille.

Pyöritä sektoreista sarvia, ja voitele ne munalla. Toista prosessi toisen taikinaosan kanssa, mutta laita nyt täytteeksi meetvurstikuutioita. Paista sarvia uunissa 200 asteessa n. 10-15 minuuttia riippuen uunin tehoista.

Nämä sarvet ovat parhaimmillaan tuoreena, mutta itse pakastan yleensä suurimman osan, ja lämmitän sitten pakkasesta itselleni ilta- tai välipalaksi. Noms!

Gradu

Käväisin eilen hakemassa lopputyöni painosta. Tuntui jotenkin hassulta nähdä se viimeisen parin vuoden aikana niin kovasti työstämäni teksti vihdoin kansissa. Laiskuuteni oikoluvun suhteen kostautui myös heti, sillä löysin samoin tein työstäni yhden lyöntivirheen. Gradu on ollut raskas, mutta opettavainen projekti. Monta virhepolkua oltaisiin voitu välttää alun huolellisella aihevalinnalla ja valmistelulla. Mutta olen kuitenkin saanut puristettua itsestäni valmiin gradun, ja olen siitä ylpeä. Kaikille teille, ketkä olette vielä opiskelijoita, joilla lopputyö on edessä: saanen antaa pari vinkkiä, jotka olisivat ainakin minut itseni säästäneet monelta tuskalta.

Aiheen valinta
Tutustu ennen aiheen valintaa oman oppiaineesi aiempiin graduihin tai lopputöihin. Ota niistä mallia, äläkä keksi jotain huippuomaperäistä ja vaikeaa. Se kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Valitse mieluummin helppo aihe kuin liian vaikea. Älä tee gradua aiheesta, joka kiinnostaa sinua, jos se on vaikeasti käsiteltävä. Kiinnostus lopahtaa joka tapauksessa, ja gradun kuin gradun kanssa viimeiset metrit ovat täyttä tuskaa.

Rajaa tutkimuksen kiinnostuksenaihe mahdollisimman tarkkaan jo heti alussa. Mieti miten saat helpoiten tehtyä valitsemastasi aiheesta tutkimuksen. Valitse mielellään sellainen aihe, josta olet jo tehnyt jonkun työn. Tällöin aihe on jo tuttu, eikä sinun tarvitse lähteä täysin tyhjältä pöydältä tutustumaan tutkimuskirjallisuuteen. Esimerkiksi kandin jatkaminen on erittäin järkevää.

Työn tekeminen
Aseta itsellesi tiukat aikataulutavoitteet ja palkitse itsesi, kun saavutat ne. Minulla oli esimerkiksi jossain vaiheessa tapana käydä kerran viikossa lastenvaatekirpparilla, ja ostaa sieltä jokaista tavoitteeltaan onnistunutta työpäivää kohden yksi vauvanvaate. (Tämä oli minulle paras keino pitää itseni poissa esim. Vauva-lehden keskustelupalstoilta ja vauvablogeista, jonne valitettavan usein eksyin kesken gradun teon.) Älä jää kiinni lillukanvarsiin. Itse saatoin käyttää vaikka puoli tuntia etsien lähdettä jollekin täysin triviaalille jutulle, jonka olisin voinut jättää kokonaan pois ilman, että tekstin sisältö olisi siitä huonontunut. Kuuntele sitä, mitä ohjaajasi sanoo! Hän on se, joka ehdottaa työllesi arvosanaa, ja vaikka et itse olisi samaa mieltä hänen kanssaan, tulet saamaan paremman arvosanan, kun teet hänen ehdotustensa mukaisesti.

Anna aikaa gradulle. Jos sinulla on jo lapsia, yritä järjestää tietyt päivät, jolloin joku muu hoitaa lapsia, ja itse voit mennä jonnekin rauhalliseen paikkaan kirjoittamaan. Jos olet taipuvainen eksymään netin ihmeelliseen maailmaan (kuten minä), tee itsellesi palvelus, ja vedä laajakaistamodeemin johto irti kun kirjoitat. Ja onnea projektiin. Tiedän sen epätoivon, joka joskus valtaa jokaisen graduntekijän; tunne siitä, että VOI PRKL TÄÄ EI VALMISTU IKINÄ!!!! Voin kuitenkin lohduttaa, että kyllä se valmistuu. Siinä voi mennä pidempään kuin ajattelit (etenkin jos omaat ameeban keskittymiskyvyn ja pikkulapsen itsekurin, kuten minä), mutta lopulta se on valmis.

Ps. Tätä kirjoittaessani sain postia yliopistolta. Arvosana gradustani on 4 asteikolla 1-5. Jee!!!

Things I love: Mammablogit

Noniin. Kuten lupasin, ajattelin hieman mainostaa blogeja, jotka kuuluvat lempparilukemistooni. Tässä esittelen viisi suosikkeihiini kuuluvaa mammablogia, ja tulevaisuudessa tulen tekemään samanlaisen postauksen myös vielä vauvaa yrittävien blogeista. Joten tässä hieman lukuvinkkejä teille, ketkä kaipaatte hyviä blogeja lukulistoillenne:

Heart pumps diesel
Sofia kirjoittaa arjestaan toukokuussa syntyneen Shirin ja miehensä Nicon kanssa harvinaisen terävästi. Sofia myös kirjoittaa paljon mielipiteistään ja myös muusta kuin vauva-arjesta. Tämä blogi ei juurikaan sisällä tuote-/yhteistyöpostauksia, joka on mielestäni vaan plussaa.

Rouva Skinny & Kopla
Jemmin blogissa seikkailee Vaahtis, 2 vee ja vielä äitinsä masussa viihtyvä Vanilla. Jemmin kirjoitustyyli on superhauska, ja jäin koukkuun tähän blogiin heti ensilukemalta. Tässä blogissa ei myöskään säästellä mielipiteiden kanssa, joita on aina mukava lukea, vaikken kaikista samaa mieltä olisikaan.

Mutsis on.
Mutsis on. ei varmaan kaipaa paljon esittelyä. Kyseessä on yksi suomen suosituimmista mammablogeista, jota kirjoittaa Emilia. Emilian elämää sulostuttaa kaksi lasta, Ava ja Noah-Michel. Blogi sisältää asiaa mm. lapsiarjesta, kauneudesta ja mielipiteistä. Jos katsotte Erilaisia äitejä, Emilian voi nähdä myös siellä ensi maanantaina 11.11.



Sydämelle jonka jaat
Tässä ehkä hieman tuntemattomampi blogi, joka on kuitenkin vienyt sydämeni totaalisesti. Kirjoittaja Nanna on juuri saanut ensimmäisen lapsensa, ja kirjoittaa todella mukavasti omasta arjestaan vauvan kanssa.

Kahden viivan kansalainen
Kahden viivan kansalaisella on jo yksi lapsi, ja toista pukkaa piakkoin. Pidän tämän Emännäksi itseään tituleeraavan kirjoittajan hieman sarkastisesta tyylistä kovasti. Kirjoittajan akateeminen tausta myös helpottaa minun samaistumistani hänen tilanteeseensa ja blogiinsa.

Tässä nämä nyt ovat. Esittelemättä jäi myös moni muu blogi, kuten Pieces of Miracles, But I'm a human, not a sandwich, Haaveissa oma pieni. Kyllä näitä riittää (lukulistani alkaa jo olla huomattavan pitkä..). Jatkakaamme blogien esittelyä myöhemmin.

Viikonlopun yhteenveto

Tämän viikonlopun tunnelmiin on kuulunut riehakasta juhlamieltä, epävarmuutta ja pientä pettymystäkin. Aika laidasta laitaan on menty siis. Kuten kerroin, torstaina havaitsin tuhruvuotoa, ja ajattelin menkkojen pian kolkuttelevan ovea. Suureksi ihmeekseni minkäänlaista vuotoa ei enää perjantaina kuitenkaan ollut. Jäin hieman ihmettelemään tätä, ja sattumalta luin netistä yhdeltä keskustelupalstalta juuri naisesta, joka oli tehnyt plussatestin tällaisen valemenkkavaroituksen jälkeen. Tunnelmat olivat siis erittäin epävarmat perjantaina. Muutenhan tällä epävarmuudella ei olisi ollut mitään merkitystä, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, meillä oli tiedossa Halloween-bileet lauantaina. Halusin saada asiasta varmuuden, jotta tiedän, miten suhtautuisin tarjolla olevaan booliin. Olen lukenut useastakin paikasta, että ennen  raskausviikkoa kuusi äidin ja vauvan verenkierrot eivät ole vielä yhdistyneet, joten alkoholista ei pitäisi olla mitään haittaa. Mutta silti. Miksi asettaa itseään epävarmaan asemaan, jos asiasta voi saada varmuuden?

Siispä, kun lauantain puoleen päivään mennessä menkat eivät ilmoitelleet itsestää, käväisin hakemassa päivystävästä apteekista testin. Olin pidätellyt jo viisi tuntia, joten menin heti apteekista tultuani tekemään testiä vessaan. Ja mitä havaitsinkaan? No ne menkat tietenkin! Onneksi en ehtinyt avaamaan testiä, joten se jää nyt odottamaan seuraavaa kertaa. Mutta kieltämättä hieman harmittaa, kun ehti jo pikkuisen toiveet nousemaan tuossa sekaannuksessa. Lähetänkin nyt hartaan toiveen elimistölleni: ala toimia ennustettavasti, PLEASE!

No, mehän lähdimme kuitenkin tuon episodin jälkeen juhlimaan, ja siellä oli todella kivaa, ja mukavaa muutenkin saada ajatukset ihan muualle menkkojen alettua. Tämä päivä onkin sitten mennyt erittäin laiskasti, vaikka varsinaista krapulaa en olekaan potenut. Laitan tähän loppuun vielä kuvan hyytävästä luukaulakorusta, jonka tein Halloween-juhliin itselleni.

Mahtavaa ensiviikkoa kaikille!

Pieces of Miracles arpoo

Käykäähän kaikki arvonnoista pitävät katsastamassa Pieces of Miracles -blogin järjestämä arvonta. Voittajalle on tiedossa on mahtava Oriflamen kosmetiikkaa sisältävä paketti, joten kannattaa osallistua!

Arvonnan löydät täältä.

Ps. Ajattelin muutenkin mainostaa omia suosikkiblogejani täällä, joten tiedossa on piakkoin mun lemppariblogeja esittelevä postaus.

Viikon resepti: Kinkkukiusaus

En nyt ole kokkaillut mitään kovin ihmeellistä tällä viikolla, joten joudutte tyytymään tällaiseen pikaiseen arkiruokareseptiin tällä kertaa. Mutta toisaalta nämähän niitä parhaita ja eniten käytettyjä reseptejä ovatkin, sillä harvalla perheellisellä tai töissä käyvällä on aikaa hikoilla keittiössä etenkään arkena. Kinkkukiusaus on siis juuri sopiva kiireisen arkipäivän ruoka: ainekset vaan vuokaan ja uuniin. Vinkit tämän kinkkukiusauksen mausteisiin olen saanut äidiltäni.

Kinkkukiusaus

1pss (500g) peruna-sipulisekoitusta
250 grammaa kinkkusuikaleita
1 tl timjamia
1 maustemitta valkopippuria
ripaus suolaa
2,5 dl kolmen juuston kermaa
n. 1 dl juustoraastetta

Sekoita voidellussa vuoassa peruna-sipulisekoitus, kinkkusuikaleet ja mausteet. Lorauta päälle kerma, ja paista uunissa n. 20 minuuttua. Lisää päälle juustoraaste ja paista vielä 30 minuuttia. (Huomatkaa, että kuvassa olevasta kiusauksesta unohtui tuo juusto kokonaan. Ihan hyvää siitä tuli silti.)

Tämän ruoan salaisuutena voidaan pitää timjamia, joka levittää kiusauksen paistuessa ihanaa tuoksuaan ympäri kämppää. Jos siitä ei kuitenkaan tykkää, voi sen korvata jollain muulla tai jättää pois. Kinkkukiusaus on siitä helppo ruoka, että sitä voi varioida loputtomiin, antakaa siis mielikuvituksenne lentää, ja Bon appetít!