Hyvän vaimon salmiakki-sitruunamuffinssit

Mieheni on saanut tottua näiden kohta 13 yhteisen vuotemme aikana siihen, etten minä ole perinteisellä roolijaolla mitattuna erityisen hyvä vaimo. Nytkin kotona ollessani miestäni harvoin odottaa lämmin ateria töistä tullessa ja mopin sekä imurinvarsi ovat hänelle huomattavasti tutumpia kuin minulle. Tykkään kuitenkin leipoa, joten tänä vuonna leipasin miehelle töihin lomaltapaluuviemiseksi salmiakkiset sitruunamuffinssit. Ihan kuin kunnon kotirouva siis! Ohje on lainattu Yhteishyvä-lehden ruokaliitteestä ja jaan sen nyt teille.

Salmiakki-sitruunamuffinit
150 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 tl raastettua sitruunan kuorta
1-2 rkl sitruunamehua
3/4 dl turkinpippurimurskaa

Kuorrutukseen
200 g tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
2 rkl sitruunamehua
1 dl turkinpippurimurskaa

Sekoita kuivat aineet keskenään, raasta sitruuna ja purista sen mehu. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää munat yksitelle samalla sekoittaen. Lisää taikinaan kuivat aineet ja situunan kuori sekä mehu yhdessä turkinpippurimurskan kanssa. Jaa taikina muffinssipellin koloihin laitettuihin paperivuokiin ja paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä. Sekoita kuorrutteen aineet sekaisin ja pursota tai lusikoi muffinssien päälle. Koristele salmiakkirouheella tai sitruunankuoriraasteella.

 

Yllä olevalla ohjeella saa n. 12 muffinssia, mutta itse tuplasin määrät. Salmiakki värjää tosiaan tuon päällysteen ruokahalua herättävän harmaaksi ja nauroinkin miehelle, että näistä tulisi pienellä säädöllä helposti hyvät Millenium Falcon-muffinssit poikamme syyskuisille Star Wars-synttäreille. Niistä pippaloista kuitenkin lisää sitten syyskuussa.

Päiväkodin aloitus ja mutsin mietteet

Ensi viikolla se sitten alkaisi meilläkin. Nimittäin poikamme aloittaa päiväkodin pitkän kesän jälkeen. Tällä haavaa Vilho on päiväkodissa vain kaksi päivää viikossa, mutta on se näin äidille ja varmasti  myös pojallekin iso juttu.

Vilholla on kokemusta kyllä päiväkodista jo melkein vuoden ajalta, kun hän kulki mukana entisessä työpaikassani, jonka sattui olemaan päiväkoti. Olin siis itse päiväkodissa tekemässä osa-aikaisesti hallintotöitä ja sain Vilholle sitten hoitopaikan näille päiville. Silloinkin kävin kuitenkin itse nukuttamassa pojan päiväunille ja muutenkin moikkaamassa häntä välillä. Nyt kuitenkin alkamassa on ihan normi päiväkotiarki, kun olen isän kanssa muualla hoitopäivät. Joten kyllähän tämä jännittää.

Itseäni mietityttää eniten juuri pojan nukkuminen: kuinka poika tottuu nukkumaan päiväkodissa isojen poikien sängyssä, kun täällä kotona koisaillaan vielä pinnasängyssä. Ja entäs tutti sitten? Minun piti vieroittaa Vilho tutista nyt kesälomalla, mutta tuntui, että koko kesäloma oli hirveää hulabaloota matkasta ja tapahtumasta toiseen. Nyt sitten on taas väärä hetki vieroittaa, kun alkaa se päiväkoti ja siihen pitäisi ensin tottua. No, ehkä me ennen joulua päästään tuosta tutista eroon.

Periaatteessa luotan siihen, että poika pärjää kyllä, onhan hän hyvin sopeutuvainen tapaus ja tutustumiskäynnit menivät hienosti. Silti en voinut estää kylmäävää tunnetta, joka iski, kun ekalla päiväkotikäynnillä menimme tiloihin tutustumisen lopuksi pihalle, jossa leikki samaan aikaan varmaankin 30 lasta. Apua, tännekö meidän pieni pitäisi päästää törmäilemään muihin muksuihin? Ja kyllä vaan, sinne se meidän poika sujahti leikkimään muiden kanssa, ikään kuin sanoakseen, että chillaa mutsi, kyllä mä pärjään.

Kanttarellipiirakka heille, jotka eivät malta odottaa

Kuten kerroin jo aiemmin, viime viikonloppu oli täynnä kaikkea kivaa tapahtumaa, mutta kaikkein suurimmat sävärit sain kyllä sunnuntaina, kun eksyimme siskoni ja kälyni kanssa kanttarellimetsään. Se tunne, kun tällainen sieninoviisi löytää yhtäkkiä mestan, jossa kanttarellien perässä voi vaan hypätä mättäältä toiselle ja kori on puolillaan näitä keltaisia herkkupaloja jo puolen tunnin samoilun jälkeen. Ah. Se tunne voittaa Pokémon GO:n ihan sata nolla.

Mutta enpä tylsistytä teitä sienihekumoinnillani enempää, vaan kerron, mitä sitten tapahtui, kun olimme löytäneet tiemme metsästä ulos. No, täytyi tietenkin tehdä sienipiirakkaa ja mahdollisimman pian. Siispä kurvasin lähikaupan kautta kotiin, ostin valmista piirakkataikinaa ynnä muita aineksia ja suussa sulava herkku oli valmis muutamassa hetkessä. Tässä teille reseptiä:

Nopea kanttarellipiirakka

1 pkt valmista piirakkataikinaa suolaiseen leivontaan
1,5 litraa kanttarelleja
2 rkl voita
1 kesäsipuli
1 valkosipulin kynsi
2 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
150 gr mustaleima emmental-raastetta
suolaa
mustapippuria myllystä

Sulata valmistaikina, painele piirakkavuoan pohjalle ja esipaista 200 asteessa 8 minuuttia.
Paistele kanttarelleja voissa hienonnettujen sipulin ja valkosipulin kanssa. Kun kanttarelleista irronneet nesteet ovat haihtuneet pannulta, laita pannu sivuun ja mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Sekoita joukkoon kerma, munat ja juustoraaste, ja lisää täyteseos esipaistetun pohjan päälle. Paista 200 asteessa n. 30-40 minuuttia.

Asuntomessufiilikset

Viime viikonloppu oli täynnä kaikenlaista ohjelmaa, joten ehdin vasta nyt koneelle purkamaan viikonlopun fiiliksiä. Ensin kävimme torstaina katsomassa mieheni kanssa Independence Day: Resurgencen, seuraavana päivänä piipahdimme Asuntomessuille ja lauantaina juhlimme serkkuni häitä. Leffa ei ollut kovin kaksinen mutta häät olivat onneksi ihanan romanttiset. Tulin tänne blogiin kuitenkin kertomaan tarkemmin tuosta keskimmäisestä  menosta, eli Asuntomessuista.

Asuntomessuthan järjestettiin tänä vuonna Seinäjoella ja täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt. Viime vuoden messut Vantaalla olivat itselleni hienoinen pettymys, mutta Seinäjoki nosti taas Asuntomessut tutulle tasolleen. Oli ilahduttavaa nähdä, että lähes kaikki kohteet olivat täysin kalustettuja ja messut olivat myös järjestetty hienosti. Päätin koostaa teille seitsemän kohdan luettelon sisustustrendeistä, jotka kiinnittivät huomioni messuilla, olkaahan hyvä!

1. Graafisuus ja mustavalkoisuus
Monessa kohteessa huomasin sen, että graafiset kuosit ja voimakkaat mustan ja valkoisen hallitsemat sisustukset olivat erityisen pinnalla näillä messuilla. Itsekin paljon mustaa ja valkoista käyttävänä pidin tästä, mutta kaipaan aina myös värejä mustavalkoisuuden rinnalle. Ne hiukan pehmentävät tiukan graafista linjaa ja tuovat kodinomaisuutta sisustukseen.

2. Heksagoni- eli kennolaatat
Tätä heksagonitrendiä olen havainnut jo aiemminkin messuilla esim. hyllyissä ja muussa koristuksessa, mutta erityisesti näissä messuissa silmääni pisti se, kuinka monessa kohteessa esimerkiksi wc-tiloissa oli käytetty kuusikulmiolaattaa. Itseäni viehätti erityisesti pieni kuusikulmio, jota oli käytetty mosaiikin tavoin. Virkistävää! Toinen omaa silmääni miellyttävä kuvassakin näkuvä trendi on kalanruotokuvion paluu laatoitukseen, jota sitäkin oli nähtävillä parissa asuntomessukohteessa.

3.Taide
Asuntomessuilla on perinteisesti nähty suomalaisten taiteilijoiden tekemiä tauluja kohteiden seinillä, mutta nyt kiinnitin huomiota taiteen suureen määrään näillä messuilla. Monissa kohteissa oli myös erityisesti niihin suunniteltua taidetta esillä. On kiva huomata, että kuvataidetta alkaa löytyä enemmänkin suomalaisten kodeista ja sitä käytetään myös sisustuksen suunnittelun apuna ja inspiraationa.

4.Vanhan ja uuden yhdistely
Monesti messukohteet ovat sisustettu huonekalukaupan antimilla hienoksi mutta myös ehkä hieman persoonattomaksi. Näillä messuilla oli kuitenkin muutamassakin kohteessa tuotu sisustukseen myös vanhoja huonekaluja, jotka tuovat tilaan heti uudella tavalla luonnetta ja persoonallisuutta.

5.  3D-paneelit
3D-paneeli on selkeästi tullut jäädäkseen ja sitä käytettiin tämän vuoden kohteissa yllättävän paljon. Itse olen vähän kaksijakoisilla fiiliksillä tästä trendistä: näyttäähän se hienolta, mutta miten on käytännöllisyys? Itse olen niin laiska huiskanheiluttaja, että omaan talooni en välttämättä tällaista katseenvangitsijaa haluaisi, mutta kelpaahan sitä messutaloissa katsella.

6. Puun käyttö ja näkyvyys
Tämä trendi on oikeastaan ollut pinnalla jo hetken aikaa, mutta näkyvän puun määrä pisti silmään taas näilläkin messuilla. Ehkä tämä johtui myös honkatalojen suuresta määrästä. Mieheni on erityisen ihastunut honkaan rakennusmateriaalina, mutta itse taas vähän vierastan sitä puun pintaa seinämateriaalina. Onneksi nuo saa kyllä sitten tarvittaessa petsattua vaikka kokonaan piiloon ja tuohan ainakin osittain näkyvä puun syy seinäpintaan tiettyä orgaanisuutta ja lämpöä.

7. Epäsuora valaistus ja osittain laskettu katto
Muistan, kun joku pari-kolme vuotta sitten näimme messuilla ekaa kertaa katon, joka oli sivuilta laskettu ja se mahdollisti epäsuoran valaistuksen käytön pääasiallisena valonlähteenä. Ihastelin tuota valaistusratkaisua jo silloin ja nyt tämä trendi tuntuu levinneen useampaankin messukohteeseen. Erityisesti tykkäsin noista kuvassa näkyvän Villa Tangon katoista, joissa keskipaneelin oli tehty hienoja kattomaalauksia.

Huh, tulipahan taas kirjoitettua maraton-postaus, mutta ihan hauskahan näitä on sitten tulevina vuosinakin muistella ja seurata, miten trendit kehittyy. Oma sisustustyylini on toki hieman pysyvämpi, mutta on hauska poimia ne trendit myös omaan sisustukseen, jotka sinne luontevasti istuu.

Kehysten tuunausta

Kävin viime viikolla Tampereen Sorsapuistossa järjestetyssä pihakirppiksessä kääntymässä ja tein muutamia löytöjä. Vinkiksi siis tamperelaisille, että kyseinen pihakirppis järjestetään aina kesäsunnuntaisin sään salliessa ja sinne voi tosiaan ilman erillistä varaamista tulla myymään omiakin tavaroita. Itse ajattelin käyttää tämän tilaisuuden hyväksi vielä elokuussa jos vaan säät ja aikataulut sen sallivat.

Mutta siis asiaan: löysin kirppikseltä kolme kymppikuvalle sopivaa kehystä yhteishintaan 50 senttiä. Ei paha, ajattelin, ja niinhän ne kehykset tarttuivat matkaan. Kehykset olivat puun värisiä, joten päätin kunnostaa ne enemmän meille sopivaan ulkoasuun. Eka kehys on nyt valmis ja ajattelin jakaa sen teidän kanssanne, sillä tykkäsin kovasti lopputuloksesta.

Maalasin siis kehyksen pariin kertaan valkoisella akryylimaalilla ja lopuksi kerroksella Chalky Vintage-Look- maalia. Tykkään kovasti tuosta Chalky Vintage-Lookin jäljestä ja olen sillä maalannut myös muun muassa keittiömme lamput.

Maalausjäljen ei tarvitse olla kovin tasaista, sillä tämä look viimeistellään hiomalla hiekkapaperilla tuota kehyksen pintaa niin, että valkoinen maali alkaa näkyä läpi. Myöskään hiomisjäljellä ei ole niin kauheasti väliä: minusta autenttisempi look tulee nimenomaan niin, että pinta on hiottu epätasaisesti ja joistain kohtaa valkoinen kuultaa enemmän läpi.

Hiomapaperina käytin vesihiomapaperia karkeudella p600. Vesihiomapaperin ideahan on siis se, että sitä käytetään kosteana ja mielestäni se toimi tässä hyvin, joskin tavallinenkin hiomapaperi ajaisi varmasti asiansa.

Hiomapaperia ja pensseleitä saa ihan tavallisesta rautakaupasta ja maalit olen ostanut Sinellistä.

Meillä tähän  kehykseen pääsi poikamme tarhakuva viime vuodelta. Tuunattuani loputkin kehykset täytyy keksiä, mitä niihin laittaa. Ehkä teen mustavalkoisen kollaasin perheemme jäsenistä, tai sitten keksin jotain ihan muuta. Meillä on huomenna vuorossa asuntomessut, joten niistä tunnelmointia tiedossa sitten ensi viikolla. Hauskaa heinäkuun viimeistä viikonloppua!

Back to business

Olen jo pitkään halunnut herättää blogini henkiin 1,5 vuoden (!) hiljaiselon jälkeen, mutta en ole oikein löytänyt oikeanlaista kulmaa kirjoittamiselle. Lapsiarjesta kirjoittaminen ei ole tuntunut luontevalta, koska haluan suojella lapseni identiteettiä sosiaalisessa mediassa ainakin niin pitkään kunnes hän itse on kykeneväinen päättämään osallistumisestaan. Koin, että anonyymeihin juttuihin lapsen kehityksestä ei vaan saa tarpeeksi nitä persoonallisuutta, jota kaipaan omaan blogiini. Viime aikoina olen kuitenkin viritellyt mielessäni ajatusta enemmän lifestyleen taipuvasta blogista, jonka pääpaino olisikin resepteissä, diy-ohjeissa ja arjen menossa. Toki olen yhä myös pienen lapsen äiti, joten myös tämä tulee näkymään sisällöissä.

Jos tämän blogin vanhoista lukijoista on enää kukaan kuulolla, toivotan teidät takaisin mukaan matkaan ja toivottavasti siis tällainen suunnanmuutos on muutos parempaan päin. Lähipäivinä siis luvassa postausta ainakin diy-kehysten tuunaamisesta, meidän perheen kesämeiningeistä ynnä muuta mukavaa. Pysykäähän siis kuulolla!

Sohvan hankintaa

Kävimme tänään koko perheen voimalla hieman katselemassa löytyisikö meille kenties uutta sohvaa. Vanha sohva on jo erittäin aikansa elänyt ja kertaalleen ritsahtanut käsinojan ja ja istuinosan taitteesta. Kaipaamme siis todellakin uutta olohuoneen täyttäjää. Sohvalle meillä on muutama kriteeri. Ensinnäkin sen pitää olla sellaista kangasta, että pienet puklut ja tahrat eivät kovin helposti näy. Lisäksi pinnan tulisi olla helposti puhdistettava. Tykkään kuitenkin imettää ja joskus syödäkin sohvalla, joten sohva on kaikenlaisten tahrojen danger zonessa.

Toisekseen olemme ostamassa nimenomaan vuodesohvaa. Meillä käy välillä yövieraita, ja olisi kiva saada heidät majoitettua jotenkin muutenkin kuin lattialle. Nykyiselle sohvallemme mahtuu nukkumaan hienosti yksi leveämpikin ihminen, mutta pariskunnalle tulee ahdasta.

Käväisimme siis tänään Askon myymälässä, ja uskoisin, että voittaja on löytynyt. Meille kotiutuu siis kuvassa oleva Askon Carolina-vuodesohva.

Kankaaksi valitsin sellaisen vaaleanharmaan kitinvärisen kankaan (en siis kuvassa olevaa kangasta). Tuolla kankaalla on eläväinen pinta ja se vaikutti myös helppohoitoiselta. Täydellinen pukluntorjuntaan siis. Kyseessä on myös erittäin pitkään Askon valikoimissa ollut sohva, joten tyytyväisiä asiakaskokemuksiakin tuntuu löytyvän.

Alun perin en ollut kovin innoissani noista irtotyynyistä selkänojassa ja istuimessa, mutta tällä kertaa käytännöllisyys ajaa ulkonäön edelle; kiinteitä kankaita kun ei niin vaan puhdistetakaan pesukoneessa.

Mitäs mieltä olette? Onko jollain lukijallani mahdollisesti kokemuksia Carolinasta?

Vauvavuosi, tuo naisten armeijako?

Meidän poika, ei tällä hetkellä nuku öitään kovin hyvin. Meillä heräillään monta kertaa yössä; esimerkkinä sanottakoon, että viime yö oli hyvä, koska heräsimme vain viisi kertaa. Tästä johtuen olen ajatellut pitää pojalle unikoulun jahka puolivuotissynttärit koittavat. Etsinkin tässä eräänä päivänä tietoa puolivuotiaiden unikoulukokemuksista ja törmäsin kommenttiin, joka sai ajattelemaan tätä vauvan äitiyttä hieman syvemmin. Kommentissa eräs äiti kyseenalaisti toisen äidin päätöksen pitää unikoulu jo puolivuotiaalle. Mielipidettään hän ryyditti sanomalla, että "ei äitiyden kuulukaan olla helppoa". Jäin pohtimaan tätä lausetta. Pitäisikö sen sitten olla vaikeaa?

Nettien keskustelupalstoilla pyöriessä minusta on alkanut tuntua, että ainut oikea äitiys on sitä, joka kestää ja kärsii kaiken. Infernaalisia synnytyskipuja, koliikkisen vauvan itkua ja yöheräämisiä pitäisi kestää loputtomiin koska lopussa sitten kiitos seisoo. Sitten voi vertailla muiden äitien kanssa sitä, kuinka zombina sitä silloin joskus kulkikaan, kun vauva ei nukkunut kuukausikaupalla kuin tunnin pätkissä. Jos taas sattuu omaamaan helpon vauvan ja positiivisen synnytyskokemuksen, pitää olla jotain muuta, minkä avulla äitiyden orjantappurakruunua voi kiillottaa. Vähintään pitää tehdä itse soseet ja käyttää kestovaippoja. Muutoin jää hyvä äiti -vertailussa automaattisesti hännille.

Itselle tällaisesta tulee mieleen elävästi miesten armeijajutut. Mitä kyisemmät leirit ja ärsyttävimmät joukkueenjohtajat, sitä kivempi niitä on muistella. Ja parhaat muistelot on heillä, ketkä ovat edenneet armeijaurallaan kaikkein pisimmälle. Mitä arvostetumpi koulutus, sitä enemmän myös simputusta, vai miten se menee? Tuntuu, että äideillä on vähän sama juttu. Myös äideistä parhaita ovat he, ketkä ovat saaneet kestää eniten.

Kukaan ei koskaan kuitenkaan pysähdy miettimään sitä, miksi ajattelemme näin. Miksi äitiyden on oltava niin hemmetin vaikeaa ollaksensa arvokasta ja hyvää? Monet näistä ns. marttyyriäideistä kokevat, että tämä kärsimys tekee heistä hyviä äitejä, mutta pystähtyvätkö he miettimään miltä siitä lapsesta mahtaa tuntua? Lapsi ei tiedä sitä, onko äiti kärsinyt paljon vai vähän hänen vuokseen. Hänelle äiti on läsnä tässä hetkessä ihmisenä, joka voi olla esimerkiksi iloinen, surullinen, täynnä energiaa tai väsynyt. Sanomattakin taitaa olla selvää, että lapsi haluaisi mielummin sen energisen äidin, joka jaksaa hassutella ja leikkiä kuin sen, joka päivä toisensa jälkeen itkee väsymyksen kyyneleitä ja hoitaa tehtävänsä äitinä, mutta ei saa siitä mitään iloa kun on niin väsynyt.

Aina emme voi ongelmille mitään. Joskus lapsen vaativuudelle ei vaan voi mitään ja äidin on jaksettava esimerkiksi lapsen sairauden vuoksi tavallista enemmän. Isossa osassa tapauksia näin ei kuitenkaan ole. Terveen lapsen uniongelmat ovat yksi näistä asioista. Erilaiset unikoulut ovat tutkimus tutkimuksen jälkeen todettu täysin turvallisiksi, mutta silti monet karsastavat niitä.

Ymmärrän, että jokainen tekee itse päätöksensä siitä, miten lapsensa hoitaa. Esimerkiksi unikoulut eivät välttämättä ole kaikkien juttu ja toiset tekevät vauvojensa soseet ihan ilomielin alusta saakka itse. Toivoisin kuitenkin, että äidit tajuaisivat jättää turhan marttyyriuden sivuun ja uskaltaa auttaa itseään ja ottaa apua vastaan silloin, kun sitä tarvitsee. Ja ennen kaikkea olla syyllistämättä heitä, ketkä siihen apuun tarttuvat. Turha kärsiminen ei nimittäin tee meistä hyviä äitejä, vaikka näin ajattelisimmekin.

 

 Kuva: http://parentinghub.co.za/2015/02/03/i-am-just-so-tired/

Synnytyskertomus

Noniin. Vauva ja hänen nimiäistensä suunnittelu on vienyt mun ajan aika vahvasti viimeisen kuukauden ajalta, joten blogihommat eivät ole kauheasti olleet mielessä. Saa siis nähdä, mihin tämä blogi alkaa kehittyä nyt kun vauva on saapunut. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa synnytyksestä jotain muistiin niin itselleni kuin lukijoillekin.

Vauva tosiaan syntyi perjantaina 12.9, mutta synnytystä enteilevät oireet alkoivat jo aiemmin. Maanantai-iltana lähdin äitini neuvosta kävelylle, joka aiheuttikin inhottavat kivut. Kivut olivat kovin kuukautiskipujen tapaisia ja jatkuivat pitkin viikkoa välillä voimistuen, välillä laantuen. Välillä kipujen seassa tumtui supistuksiakin, mutta kovin selkeitä nämä eivät kuitenkaan olleet.

Perjantaina heräsin kuitenkin aamuviideltä kipeihin supistuksiin. Jäin niitä kuullostelemaan ja ne olivat kuin olivatkin säännöllisiä. En saanut enää kivuiltani nukuttua, mutta en silti pitänyt suppareita kovin kovina. Mies sitten heräsi aamulla töihinlähtöä varten ja sanoin hänelle, että varautuu lähtemään päivän aikana töistä, jos supparit yltyvät.

No, mieshän ehti olla töissä runsaan tunnin, kun soitin hänet kotiin. Supistukset alkoivat tulla hieman useammin ja olla jo aika kipeitä. Lähdettiin sitten TAYSille n. klo 11 välillä. Synnytysvastaanotolla tarkistivat kohdunsuun tilanteen ja laittoivat käyrille. Supistukset olivat mukavan napakoita ja kohdunsuu olikin sitten 4 senttiä auki. Siispä pääsin heti synnytyssaliin.

Salissa esitin toiveen synnytysjakkarasta ja pallosta, jotka mukavanoloinen kätilö kirjasi ylös ja pääsinkin kokeilemaan palloa, joka ei ollut ihan mun juttu kuitenkaan. Samalla kätilö neuvoi ilokaasun käytössä ja kysyi tarvettani epiduraaliin. Juuri sillä hetkellä supparit eivät olleet niin kovia, että olisin kokenut tarvetta epiduraalille. Sen sijaan ilokaasu hieman vaimensi supistusten loppua.

En kuitenkaan ehtinyt olla salissa varmaan tuntiakaan, kun supistukset alkoivat tiheentyä ja tulla niin kivuliaaksi, että kaipasin lisää kivunlievitystä. Siispä pyysin epiduraalin, jonka sainkin tosi nopeasti. Hetket ennen epiduraalia olivat kuitenkin tuskaisat, kun vaan hengittelin ilokaasua ja odottelin, että epiduraalia alkaa vaikuttaa. Itse epiduraalin laittaminen ei kuitenkaan sattunut.

Epiduraalin aikana tärisin hieman, mutta muuten olo oli hyvä, kun kivut olivat poissa. Supistukset hieman heikkenivät, mutta niitä tuli kuitenkin edelleen. Parin tunnin kuluttua epiduraali alkoi hälvetä ja kätilö tutki kohdunsuun tilanteen. Se olikin lähes täydet 10 senttiä auki, vaikka supistukset eivät epiduraalin auki. Kivut olivat kuitenkin niin kovat, että sain toisen annoksen puuduketta epiduraalin kautta. Tämän vuoksi latenssivaihe (avautumisvaiheen ja ponnistusvaiheen välinen odottelu) venyi lähes pariin tuntiin, kun en tuntenut niitä supistuksia lainkaan eikä muutenkaan ollut ponnistamisen tarvetta. Kun toisen epiduraalin vaikutus alkoi hälvetä, myös paine alapäässä lisääntyi. Täytyy kyllä vaan sanoa, että mitään ihan kauheaa ponnistamisen tarvetta en tuntenut missään vaiheessa.

Sitten aloin ponnistelemaan. Ponnistusvaihe oli onneksi lyhyt, kesti vain 9 minuuttia. Se oli kuitenkin synnytyksen kivuliain osuus, mutta ei siis mikään traumoja jättävä kokemus kuitenkaan. Sain toisen asteen repeämän välilihaan, joka ei kuitenkaan ulottunut peräsuoleen asti. Repeämä parani ihan kivasti ja istumakipu loppui parissa viikossa.

Tänään ja huomenna meillä vietetään pojan nimiäisiä, niistä myöhemmin lisää. Samoin pojan kehityksestä voisin kirjoittaa, kun ehdin tässä joku päivä.

Ekan vauvaviikon tuntemukset

Ehkä joku lienee jo aavistellut mun edellisen postauksen oireista, mutta meille syntyi 12.9. pieni suloinen poikavavauva. Kirjoitan myöhemmin kunnollisen synnytyskertomuksen, mutta tyydytään nyt mainitsemaan, että synnytys oli helppo, kesti hieman päälle 13 tuntia ja poika oli terve, 9 pisteen vauva. Vauvan paino oli 3520 g, pituus 50 cm ja pipo 34 cm.

Synnytin tosiaan TAYSissa ja pääsimme vauvan kanssa kyseisen sairaalan potilashotelliin, josta ei kyllä ole kuin positiivista sanottavaa. Oli ihanaa tutustua oman vauvaansa hotellihuoneen rauhassa. Myös ruoat olivat erinomaisia ja kätilön palvelut saatavilla koko ajan.

Ekasta viikosta haluan sanoa sen verran, että tämä on ollut henkisesti kyllä hirveää myllerrystä. Vasta nyt ajatukset vauvasta ja tulevasta alkavat pikku hiljaa selkiytyä. Olen itkeskellyt kovasti baby bluesin kourissa ja fiilikset omaa lasta kohtaan ovat olleet parhaimmillaankin sanottuna ristiriitaiset. Väsymys on painanut eikä varsinaisesta synnytyksen jälkeisestä euforiasta voi kyllä puhua. Kuitenkin kaikkien negatiivisten tuntemusten keskellä olen aivan hillittömän rakastunut ja kiintynyt vauvaani.

Mielestäni tulisi enemmän puhua siitä, että ekojen päivien fiilikset vauvasta eivät välttämättä ole niitä kaikken kauneimpia. On kaiketi luonnollista olla vähän sekaisin siitä, että elämä muuttuu niin totaalisesti. Vaikka toki sen on tiedostanut jo etukäteen, todellisuus iskee silti vasten kasvoja. Tunnen yhä suurta avuttomuutta vauvan kanssa toimimisen suhteen.

Meidän vauvalla alkaa jo olla jonkinlaista rytmiä (syötän häntä kolmen tunnin välein). Yöt menevät siis parilla välisyötöllä. Yleensä vauvalla on yössä yksi aktiivisempi 1-1,5 tunnin jakso, mutta muuten hän menee kyllä syöttöjen jälkeen pienen hyssyttelyn jälkeen nukkumaan. Itse vaan nukun huonosti, koska heräilen vauvan inahduksiin eikä uni ole muutenkaan kovin laadukasta. Siksi nykyisen äidillisen (lue: homssuisen) tyylinin kruunaakin komeat silmäpussit. :D

Kaiken kaikkiaan nyt kun tunnemyrskyn alta alkaa kuoriutua normaali minä, alkaa olo helpottua. Vielä kuitenkin pelkään, kuinka käy, kun mies menee reilun viikon päästä jälleen töihin. Miten pärjään yksin vauvan kanssa? Nyt mies on ollut todella kullan arvoinen niin vauvan hoidossa kuin kotitöissäkin. Olen saanut nukuttua hänen ansiostaan päiväunia ja muutenkin hän on jakanut vauvanhoitovastuuta kanssani ihanasti. <3 Uskon ja luotan kuitenkin, että me selvitään. Vauva on kuitenkin tähän mennessä osoittanut helpoksi tapaukseksi. Ihana kultapoju. Loppuun vielä kuva joka ennustaa selkeästi pojan musiikillisia mieltymyksiä.

I'm dreaming of a movie birth

Kaikki amerikkalaiseen romcomhömppään perehtyneet ovat varmaan nähneet useammankin elokuvasynnytyksen. Ne alkavat aina sillä tavoin, että äiti on täysin toimintakykyinen ihan loppuun asti, kunnes eräänä päivänä lapsivedet vaan menevät ja saman tien alkavat kivuliaat supistukset. Sitten kiirehditään pikavauhtia sairaalaan ja hupsis, muutaman tunnin päästä äidin käsivarsilla onkin täydellinen pikkukäärö.

Toivottavasti kukaan ei ole ikinä kuvitellutkaan oikeita synnytyksiä tällaiseksi. Silti täytyy myöntää, että salaa toivoin, että synnytykseni edes ihan pikkuisen muistuttaisi edellä kuvattua skenaariota. Siis onhan äitejä, joiden synnytykset alkavat lapsiveden menolla tai jotka kokevat ensimmäiset kivuliaat supistuksensa silloin kun synnytys alkaa. Tai jotka saavat lapsen syliinsä alle vuorokaudessa ekasta kivuliaasta supistuksesta. Tai edes joiden supistukset alkavat heti säännöllisenä.

Ja sitten on ilmeisesti sellaisia äitejä, kuten minä, jotka kärvistelevät epäsäännöllisten, kivuliaiden supistusten kourissa päiviä ennen kuin varsinainen synnytys alkaa.

Mulla on nyt ollut maanantai-illasta saakka kivuliaita supistuksia aina välillä. Välillä ne ovat poissa jonkun aikaa, mutta palaavat aina. Tuntuu siltä, että olis kokoajan tosi kivuliaat ja kramppaavat menkat päällä. Tätä tilannetta ei yhtään siis helpota se, että tietää niiden varsinaisten synnytyspolttojen olevan vasta tuloillaan. Näiden kipujen kanssa pärjää kyllä, mutta toivoisin silti, että nämä supparit tästä voimistuisivat ja synnytys alkaisi. Ei nimittäin ole yhtään mukavaa istuskella täällä neljän seinän sisällä kun ei kuitenkaan jaksa lähteä mihinkään kipujen vuoksi. Toki olen tässä kotosalla puuhastellut kaikenlaista silloin kun supparit ovat tauolla, mutta silti. Tulisit jo, vauva.

Neuvolassa siis kävin tiistaina ja kirjoittivat sen yliaikaislähetteen (ilmeisesti se tehdään kaikille tässä vaiheessa, eli radilla ei ole merkitystä). Nyt sitten vaan odotan aikaa yliaikaiskontrolliin ensi viikolla. Toivon kuitenkin hartaasti, että tässä kohta alkaa jotain tapahtua. Muuten olis ihan ok odotella vielä, mutta näissä kivuissa en jaksaisi kauhean montaa päivää kärvistellä.

No jokos..?

Täällä on viikkoja kasassa nyt 39+5, ja yhdessä koossa ollaan vielä. Maanantai olis siis laskettu aika, mutta sellainen tunne olis, että sen yli mennään reippaasti. Mulla on kyllä alkanut tulla jo hieman kivuliaita supistuksia, mutta vaan hieman. Eikä limatulppaa tai muuta synnytystä ennakoivaa oiretta ole ilmaantunut vielä. Sen sijaan läheiset alkavat jo olla melkoisen kärsimättömiä tämän vauvan suhteen. Tällä viikolla on jo useammastakin lähteestä tullut näitä jokos-kyselyitä. Eikä se mitään, mua ei haittaa. Päin vastoin olen ihan iloinen, että ihmisiä ylipäätään kiinnostaa. Ja kait sitä saa nyt jo alkaa odottamaan. Oma äitini sai esikoisensa (minut) viikko ennen laskettua, pikkuveljeni taas syntyi päivän yli lasketun ajan. Muutenkaan meidän äidin suvussa lapset eivät ole kauheasti yliajalle menneet, joten toiveissa olisi, että pääsisin synnyttämään ensi viikolla. Mutta kukas tietää, ehkä saadaan poitsun kanssa synttärit samalle viikolle (itse olen syntynyt siis 26. syyskuuta), mutta toivoa sopii, että ihan 42. viikon loppuun ei tarvitse odotella.

Neuvoloista sen verran, että tällä viikolla neuvolassa pissasta löytyi proteiinia, joten jouduin toimittamaan virtsanäytteen labraan. Se oli kuitenkin puhdas, paineet ovat matalat eikä mulla ole turvotusta lainkaan, joten saattoi olla ihan vaan valkovuodosta johtuvaa. Nyt alkavalla viikolla on uusi neuvola, jossa mulle ilmeisesti kirjoitetaan lähete äityspolille. En tajunnut kysellä tästä tarkemmin, mutta ilmeisesti lähete kirjoitetaan siksi, kun mulla on tuo radi-diagnoosi. Tällöin ollaan tarkempia vauvan koon arvioinnin ym. suhteen.

Paniikkia

Tässä ei ihan hirvittävän montaa viikkoa ole jäljellä tätä raskautta, joten ajatukset alkaa pikkuhiljaa kääntyä kohti synnytystä ja sitä, että pian meitä on täällä kolme. Panikoin vuorotellen lapsen kanssa jaksamisen ja vuoroin synnytyksen kanssa, joten olotilat ovat välillä todella ristiriitaiset. Viikonloppuna jopa tirautin pari kyyneltä siksi, että fiilikset lapsen tuloon liittyen ovat niin ristiriitaiset. Toisaalta sitä toki odottaa ihan tosi paljon, mutta toisaalta sitä vaan miettii, että kuinka pärjää, rakastanko minä sitä lasta, saanko synnytyksen jälkeisen masennuksen vai mitä tapahtuu? Kestänkö synnytyksen, vai onko se kamala, traumat jättävä kokemus, jonka vuoksi en enää halua toista lasta?

Tuntuu välillä siltä, että muihin juttuihin liittyvä odotus on niin paljon puhtaammin positiivista, että mussa on jotain vikaa. Muut äidit hehkuttavat blogeissaan malttavansa tuskin odottaa sitä, että pääsevät näkemään ja hellimään vihdoin omaa vauvaansa. Odotanhan minäkin, mutta siihen odotukseen liittyy vaan myös paljon huolia. En ole koskaan tykännyt siitä, jos edessä on ollut joku "suuri tuntematon", vaan olen pyrkinyt ottamaan asioista selvää niin, että tiedän, mitä tuleman pitää. No, nyt tuntuu siltä, että en vaan voi saada sitä tietoa. Synnytys kun voi olla suorastaan upea, voimaannuttava tapahtuma. Tai sitten se voi olla ihmisen kauhein kokemus. Samalla tavoin vauva voi olla tyytyväinen pikku päivänpaiste tai vanhempansa unettomuuden ja masennuksen alhoon vievä tapaus. Luin jopa eräästä naisesta, joka kahden rankkaa koliikkia sairastaneen lapsen jälkeen koki fyysistä pahoinvointia nähdessään pieniä vauvanvaatteita. Sen verran huonot kokemukset hänellä liittyi tuohon aikaan lastensa elämässä.

Yritän ajatella, että tulee mitä tulee, niin kyllä siitä selvitään. En kuitenkaan pääse yli enkä ympäri siitä, että kyllähän tämä vanhemmuuteen valmistautuminen on hitsin pelottavaa.

Primrose & Papuusi 38+1

Täysiaikaisuus ja valmennusten aloitus

Tänä maanantaina meidän pikkuinen saavutti täysiaikaisuuden! Nyt viikkoja on siis kasassa 37+2. Vauva saa kyllä vielä viihtyä mahassa vaikka äitiä alkaakin pikkuhiljaa ahdistaa. Monesti tulee tarve kaaristaa selkää taaksepäin tai mennä kyljelleen, ettei vauvan potkut ja liikkeet tuntuis niin pahalta suolistossa, ylävatsassa ja virtsarakossa. Mulle on alkanut tulla seistessä ja kävellessä ikäviä vihlaisuja, jotka tuntuvat tuolla virtsaputken ja emättimen tuntumassa. Ne eivät kuitenkaan tunnut miltään orastavalta VTI:ltä, joten uskon, että ne johtuvat vaan vauvan liikkeistä ja kohdun painamisesta.

Eilen alkoivat myös perhevalmennukset. Eka valmennus ei ollut kovin kummoinen. Kyseisen valmennuksen aiheena oli synnytys, eikä siellä näytetty edes synnytysvideota, jonka ajattelin etukäteen olevan valmennuksen hyödyllisintä antia. Niinhän siinä sitten kävi, että mitään uutta tietoa itse synnytyksestä en tuosta saanut. Ainoat tähdelliset uudet tiedot liittyivät synnytyssairaalani TAYSin vierailukäytäntöihin ja sairaalaan saapumiseen.

Meidän perhevalmennus on ns. intensiivikurssi, koska heinäkuussa (jolloin mulla olis varmaan oikeasti kuulunut olla valmennuksia) valmennuksia ei järjestetty. Siksi seuraava kerta on jo huomenna ja ensi viikolla on myös kaksi kertaa. Seuraava kerta käsittelee imetystä ja ensi viikolla on vuorossa vauvanhoito ja parisuhdevanhemmuus. Toivottavasti nuo ovat informatiivisempia, en kuitenkaan uskalla jättää yhtään kertaa käymättä, kun tässä nyt kuitenkin ollaan ekaa kertaa tulossa vanhemmiksi.

Isyyspakkaus

Sain tänään vihdoin valmiiksi ja annettua miehelleni isyyspakkauksen! Isyyspakkauksen kokoaminen on jäänyt vähän viimetinkaan, koska mulla on ollut sen kokoamiselle niin vähän aikaa ja jaksamista. Nyt miehen loman loputtua päätin kuitenkin ottaa itseä niskasta kiinni ja koota tulevalle isukille pakkauksen. Tämä viikko onkin sitten mennyt lähinnä kaupoissa kiertelyssä ja tarvikkeiden metsästyksessä. Mies oli kuin olikin oikein otettu saamastaan pakkauksesta, vaikka monet niistä jutuista olisi tullut ostettua ihan muuten vaankin vauvalle.

Väkersin pakkausta varten myös Kela-kirjeen, jonka annoin miehelle. Hän ei meinannut aluksi tajuta ollenkaan, että minä olen koostanut pakkauksen, eikä Kela. :D

Tässä siis kuvia pakkauksen sisällöstä:

Tuo Isin poika-body on muuten (kuten varmaan huomaa) itse tehty. Yökkärin huomasin sattumalta H&M:llä ja olihan se pakko ostaa tähän pakkaukseen kun yöpukuja on meillä muutenkin aika vähän tullut hommattua.

Isin selviytymispakkauksesta tulee hyvin esille meidän isännän mieltymykset: tummapaahtoinen kahvi, viski ja salmiakki. :D

Kääräisin tavarat seuraavanlaisiin paketteihin, joihin laitoin vielä erikseen tekstit siitä, mihin käyttötarkoitukset tavarat ovat.

Koko komeuden pakkasin muutosta ylijääneeseen laatikkoon.

Paketissa oli mukana myös Vapaudu vaipanvaihdosta-, Vapaailta- ja Hieronta-lahjakortit jotka unohdin kuvata.

Raskausfiiliksiä juuri nyt

Ajattelin vähän kirjoittaa siitä, millaisia fiiliksiä (niin henkisiä kuin fyysisiä) mulla on tästä raskaudesta juuri nyt.

Viikkoja on kasassa tänään 36+2. Nyt se aika tuntuu etenevän nopeasti! Jotenkin tähän asti jokainen viikko on tullut samaa hidasta tahtiaan, mutta nyt alkaa tajuta, että tässähän on laskettuun aikaan jäljellä alle 4 viikkoa. Siis tajuttoman vähän aikaa! Vauvan tuleminen pelottaa monella tavalla. Toisaalta mietin synnytystä ja sen aiheuttamaa kipua ja uupumusta. Kuinka hyvin mä jaksan ja jääkö tästä jotkut ikuiset traumat, etten uskalla yrittää pikkusisarusta tälle pienokaiselle? Olin tässä yhtenä päivänä kaupassa ja jouduin kävelemään kohtalaisen pituiset portaat ylös kaupan toiseen kerrokseen. Se otti kunnon päälle niin, että mun tuli hieman huono olo, huippausta ja sydän löi kuin viimeistä päivää. Mietin, että jos en jaksa yksiä portaita kiivetä ylös, kuinka jaksan synnyttää?

Lisäksi pelkään tietysti sitä, kuinka osaan hoitaa lasta, masennunko, kuinka selviän tulevista unettomista öistä jne. Meillä on siis valmennukset alkamassa vasta ensi viikolla, joten vauvan hoidon opiskelu on jäänyt aika lailla omalle kontolle. Olen toki tietoinen siitä, että vauvalle pitää ostaa D-vitamiinitippoja ja napatynkä pitää puhdistaa huolellisesti ynnä muista yleisesti hyväksytyistä. hoito-ohjeista. Mutta silti aina välillä tulee tunne, että olenko nyt kaikesta olennaisesta perillä. Jouduin esim. yhtenä päivänä paniikissa tarkistamaan jostain YouTubesta, kuinka lasta imetetään kyljiltään. Mulla kun on sen verran upottava sänky, että alin rinta ja sen nänni tuntuu painuvat kohti sitä patjaa kylkiasennossa, niin en tiedä saanko sitä nostettua niin, että se menisi kivuttomasti vauvan suuhun. Aikamoiset first world problemit mullakin on, mutta näitä asioita tulee vaan mietittyä, kun pohdisklee kaikenlaisia vauvanhoitoon liittyviä käytännön asioita.

En osaa olla nyt masentunut, kun meille on vihdoin tulossa se vauva, jota olen odottanut jo vuosikausia. Silti hieman pelottaa se "Mitäs nyt"-fiilis, joka mut helposti valtaa kaikenlaisten projektien jälkeen. Kun olen saavuttanut jonkun näinkin ison asian, osaanko vaan nauttia lopputuloksesta ja keskittyä sen lapsen kasvun seuraamiseen, vai alanko haikailla jotain muuta? Olen yrittänyt miettiä, että lapseen ja vanhemmuuteen ei voi suhtautua kuin projektiin, jonka saa joskus päätökseen. Tämä on mun elämää nyt. Pysyvä elämänmuutos joka ei lopukaan muutaman vuoden kuluttua ja jota ei vaan voi lopettaa kesken, jos tuntuu, ettei tämä olekaan mun juttu. Ehkä se on tässä kaikkein pelottavinta. Ja samalla kutkuttavinta. Kun toisaalta tiedän, että äitiys on sitä, mitä mä kaikkein eniten haluan, mutta silti se jännittää. Olen yrittänyt varautua kaiken maailman worst case scenarioihin, mutta eihän niihin pysty oikeasti varautumaan, ennen kuin se tilanne on kohdalla. Pitäisi vaan pystyä heittätymään ja luottaa siihen, että kaikki sujuu kyllä jotenkin. Vaikka en olisikaan täydellinen äiti, olen kuitenkin paras äiti omalle lapselleni. Right?

Ja sitten niitä fyysisiä oloja. Kuten jo mainittu, kunto ei todellakaan ole paras mahdollinen tässä vaiheessa. Esimerkkinä mainittakoon, että asumme toisessa kerroksessa ja käytän nykyään hissiä joka kerta kun menen jonnekin *nolostuu*. Kävely on hillitöntä vaappumista, ja jaksan hyvin suurin piirtein kauppareissussa tarvittavan kävelynh, sitten alkaa askel painaa ja supisteluista sadella. Niitä tulee tosiaan aika paljon nykyään, mutta onneksi eivät ole enää niin pelottavan tuntuisia kuin vielä muuton aikana. Olo on nyt virkeämpi, koska saan nukuttua kunnon yöunet, eikä tarvitse enää väkisin vääntää muuttoa, vaan saa puuhastella kaikenlaista pientä oman jaksamisen mukaan. Olen esimerkiksi pessyt nyt paljon vauvan pyykkiä ja leiponut ja laittanut ruokaa. Liitoskivut vaivaavat myös kovasti ja saan välillä ihmeellisiä tuikkaisuja tuonne alakertaan.

Muuten olo on fyysisesti hyvä, eikä kyllä ole sellainen tunne, että lapsi olisi ihan heti tulossa maailmaan. Turvallisin mielin siis uskaltaa olla. Vauva potkii kovasti ja iltaisin mulla on yleensä ylävatsa ja kylkiluut hellänä vauvan käsittelyn jäljiltä. Äidin pikku potkijapoika. <3 Ja olen erittäin onnellinen, että nämä helteet tuntuvat olevan pikkuhiljaa ohi, ei meinaan ole läheskään niin tukala olo, kun meidänkin asunnon lämpötila on laskenut sellaisen 3 astetta. Tervetuloa syksy, siis!

Babyshower-kutsut

Nyt on muutto saatu suurin piirtein kasaan ja tavaratkin ovat löytäneet paikkansa, vaikka välillä tulikin vähän epätoivoinen olo noiden kanssa. Eilen mulla oli parhaiden ystävien järkkäämät Babyshower-kutsut! Vaikka paikalle ei päässytkään kuin puolet kutsutuista, meillä oli silti hauskaa, ja mun hyvä ystävä oli kehittänyt myös hauskaa ohjelmaa kutsuille. Tässä niistä muutamia kuvia:

Juhlajuomana oli tietysti poikateemaan sopivasti sinistä mustikkalimpparia. Toi maistui yllättävän hyvälle, vaikka alkutuoksut olivatkin hieman imelät.

Juhlissa tarjottiin suolaisina kinkku-paprikapiirakkaa ja sipsejä sekä makeina pätkismuffinsseja ja sinisellä (tietysti) kiilteellä varustettua valkosuklaajuustokakkua. Ja toki myös karkkeja, namnam! Neuvolan diabetesohjeet voisivat olla toista mieltä, mutta jos sitä joskus pitää poikkeuspäivän, niin eipä se vauvaa vie turmion teille (toivottavasti).

Pääsin myös maistelemaan vauvanruokia. Onneksi babyshowereiden järjestäjät olivat ottaneet juhlakalun makuaistin huomioon ja tarjosivat vain siedettävän makuisia hedelmä ja marjasoseita.

Lopuksi vielä vauvan saamat lahjat. Yksi ystäväni oli jopa tilannut jostain ulkomailta vauvalle oikealla näkyvän Totoro-aiheisen bodyn, kun olin juuri etinyt harmitella, että lapsille suunnattua Totoro-kamaa ei oikein täältä saa.

Juhlat olivat siis kivat, vaikka pieni sokeriähky ehtikin iskeä. Juhlien ohjelmassa kirjoitettiin muun muassa vauvalle kortit, jotka hän saa 18-vuotiaana. Saa nähdä osaanko pitää nuo tallessa niin pitkään. Ja muistanko antaa ne sitten kun on sen aika. :D

Ystäväni kirjoittivat minulle myös Babyshower ystäväkirjasivut, jotka ajattelin laittaa albumiin, jonka kokoan tästä odotuksesta. Kaiken kaikkiaan oli kiva, kun kaverini järjestivät mun kotona juhlat niin, että itse ei tarvinnut stressata järjestelyistä tms. jutuista. Seuraavat juhlat ovatkin sitten varmaankin tuparit, jos ehdimme ne järjestää ennen kuin vauva tulee.

Sen verran muuten yleisistä kuulumisista, että perjantaina oli tosiaan se neuvolalääkäri ja mitään ei ilmeisesti ollut tapahtunut kohdunsuulla. Eli eiköhän tässä aika turvassa olla vielä. Vauva on kumminkin nyt jo aika alhaalla, joten ihan 40. viikon loppuun ei välttämättä päästä. Aika huisia!

Valivali

Aika eri fiiliksissä mennään nyt, kuin edellisessä postauksessa. Jos siis sallitte hieman negatiivisuutta tässä blogissa, niin täältä pesee. Viime viikolla muutimme tosiaan uuteen kämppään. Kuten varmaan voitte arvata rv35 + jatkuva helle + muutto ei ole mikään kovin hedelmällinen kombo. Siispä koko viikko meni kovin raskaissa tunnelmissa, vaikka en tietenkään mitään painavaa itse kanniskellutkaan. Raskainta tässä prosessissa on ollut se, että ei ole kyennyt tekemään asioita, joita halusin tehdä. Ajattelin, että pystyisin hienosti purkamaan laatikoita, vaikka muut ne kanniskelisivat. Noh, jo ihan muuttoa edeltävästä sunnuntaista lähtien olen kärsinyt jokailtaisista napakoista supistuksista, jotka välillä äityivät kipeiksikin. Lisäksi olen ollut ihan kuolemanväsynyt, enkä oikeasti ole edes jaksanut tehdä tavaroiden purkamista siinä määrin, kun olisin halunnut. On siis pitänyt himmailla ja katsoa, kun toinen tekee vieressä. Ei kovin helppoa, vaikka aina joskus laiskaksi itseäni tituleeraankin.

Mietiskelin, että normaaleissa lämpöiloissa olisin jaksanut muuttaa paljon paremmin, joten uskon, helteiden aiheuttaneen pahimmat ongelmat. Mulla on kaveri, jonka sisko on raskaana suurin piirtein samoissa vaiheissa kuin minäkin. Hän ei kuulemma ole viime päivinä jaksanut tehdä muuta kuin lillua järvessä. Olisipa minullakin samat mahdollisuudet. Noh, nyt vaan toivon hartaasti, että saadaan vihdoin se peruselokuinen korkeintaan +15 ja sadetta, niin jaksan laittaa vauvalle paikat kuntoon ennen kuin hän päättää ulostautua.

Asiat ovat nimittäin sillä tolalla lievästi sanottuna huonosti. Sänkyä ei ole laitettu kuntoon, vaunut ja turvakaukalo onneksi löytyvät, mutta turvakaukalokaan ei ole vielä päätynyt autoon ja vaunutkin ovat vielä väliaikaissäilytyksessä vanhemmillani. Kaikki vauvan vaatteet ja lakanat ovat pesemättä ja osa tavaroista vielä ostamatta. Meiltä ei esimerkiksi löydy vielä vaippoja, sitteriä, hoitopöytää tms. tasoa, jolla vauvaa voisi hoitaa yms. muuta tarpeellista ja pientä. Tiedän, että nämä ovat asioita, jotka ehtii hommata vaikka vasta vauvan synnyttyä, mutta haluaisin silti olla varustautunut. Ja viikkojen perusteella minulla pitäisi vielä olla hyvin aikaakin. Jotenkin nämä pahenevat menkkakiputuntemukset ja supistelut ovat kuitenkin saaneet aikaiseksi pienen hädän tämän tulevan äidin puseroon. Ehditäänkö me? Onneksi tuo mieskin pystyy kyllä hätätapauksessa laittamaan täällä kamat kuntoon. Ajattelin tehdä vielä postausta puuttuvista kamoista, mutta saa nähdä miten tässä ehdin.

Meillä on joka tapauksessa tänään miehen kanssa 3-vuotishääpäivä, joten mennään syömään ja mies on luvannut ostaa mulle jonkun kivan korun lahjaksi. <3 Hän on kyllä ihanan kultainen ja jaksanut tehdä tässä muutossa sitä munkin osuutta ihan riittämiin. Nyt en enää muuta toivo kun sitä, että säät kylmenevät ja vauva jaksaisi vielä pysyä kohdussa muutaman viikon. Laskettu aikahan häämöttää noin kuukauden päässä, joten hieman alkaa jännittää myös tuo tuleva synnytys. Neuvolalääkäri on ylihuomenna ja ihan mielenkiinnolla odotan sitä, ovatko nämä supparit ja kivut aiheuttaneet mitään muutosta tuolla alakerrassa. Valmennukset sitten alkavatkin vasta 16.8, joten täytyy toivoa, että päästään vielä nekin kokemaan.

Murphyn lain vastakohta

Kaikkihan tietävät sen fiiliksen, kun tuntuu siltä, että kaikki, mikä vaan voi mennä pieleen, menee pieleen. Noh, meidän lomajärjestelyissä tapahtui juuri tämän vastakohta. Mietiskelin jo alkukesänä, että kuinkahan mökkilomamme käy, kun on niin surkeat kesäkelit. Nyt kuitenkin sattui niin, että kesän ainakin tähän saakka kovimmat helteet osuivat juuri tälle viikolle, kun olimme vuokranneet mökin. Helteet voivat kuitenkin olla tukalia raskaana oleville. Voitte siis kuvitella, että olen ollut aika kiitollinen siitä, että vuokraamassamme mökissä sattui olemaan viilentävän järvenrannan lisäksi myös ilmalämpöpumppu. Kun siis tänäänkin ulkomittari on varjossa huidellut pahimmillaan 32 asteen lämpötiloissa, on sisällä ollut numerot toisinpäin. Ihanaa!

Ensi viikolla onkin tiedossa muuttohommia, joten toivotaan, ettei helteet jatku ihan näin intensiivisenä. Onneksi saimme kuitenkin kuulla, että saamme halutessamme pitää vanhan kämppämme avaimia muutaman päivän yliaikaa, kun seuraavat vuokralaiset ovat tulossa siihen vasta syyskuun alusta. Siispä muutolle on ruhtinaallisesti aikaa, ja saan levätä tarpeen mukaan. Muutoin voisin kuvitella, että muutto, heinäkuun helteet ja 35. raskausviikko eivät olisi se kaikkein otollisin yhdistelmä.

Olo on siis ollut varsin siedettävä tällä viikolla, ottaen huomioon vallitsevat sääolosuhteet. Uiminen on ollut tosi virkistävää ja juuri sopivaa liikuntaa tässä vaiheessa. Valitettavasti raskausdiabetesdieetti on kokenut hieman takapakkia kaiken maailman mökkiherkkujen vuoksi, mutta aion vakaasti ryhdistäytyä jälleen elokuun koittaessa. Tämä breikki tähän väliin oli kyllä tosi hyvä juttu, sillä viime viikon muuttopakkauksissa väsyin kyllä aika pahasti, joten on nyt hyvä, että heti perään ei tarvinnut tehdä itse varsinaista muuttoa. Nyt, kun akut on taas ladattu, niin on energiaa sitten muuttaakin.

Palaan siis asiaan jälleen muuton jälkeen, varmaankin ensi viikonloppuna. Nyt toivottelen hyvää viikonloppua kaikille. Itsellä on tiedossa vielä viimeinen ilta täällä mökillä ja viikonloppuna vielä muuttopakkauksen viimeistelyt ja serkkujen treffailua.

Loppuun vielä kuva söpöstä sorsaperheestä, joka tuli auringonottoamme sulostuttamaan.
 

Mökkiterveisin,
Primrose & Papuusi 33+3

Blogimorkkis ja kesäfiiliksiä

Koen hirveää blogimorkkista, koska en ole kauheasti ehtinyt tänne päivittelemään kuulumisiani. Nyt maanantaina on kuitenkin mun vika työpäivä, joten ehkä tämä blogi tästä piristyy. Kovasti on kuitenkin tapahtunut, ja niistä tässä pikainen katsaus:

1. Me saatiin uusi kämppä! Olemme siis aikamme metsästäneet uutta asuntoa, johon tuleva kolmas perheenjäsenemme mahtuisi paremmin uusien kamojensa kanssa. Nyt löysimme vihdoin sopivan kolmion, johon muutamme tämän kuun lopussa. Olen supertäpinöissäni siitä, että vihdoin pääsen oikeasti laittamaan lapselle huonetta kuntoon! Ja uusi asunto tuo myös tullessaan yhden erittäin toivotun uuden kodinkoneen, nimittäin astianpesukoneen. I'm so happy! :D

2. Edellisessä neuvolassa (30.6) sf-mitta, eli kohdunpohjan korkeus, ei ollut mittauksen perusteella kasvanut tarpeeksi. Mun kohtu on kasvanut jo muutenkin alakäyrän tuntumassa, joten huolestuttavan mittaustuloksen vuoksi, mulle annettiin  hieman aikaisempin aika kuin olisi tarvinnut. Normaalisti meidän neuvolassa näillä viikoilla (30-36) käydään vaan kolmen viikon välein neuvolassa, mutta nyt mulle varattiin aika jo vajaan kahden viikon päähän. Kävin siis neuvolassa tänään, ja kohtu oli kuin olikin pompsahtanut takaisin omalle tutulle käyrälleen. Luultavasti kyseessä oli siis mittavirhe. Vauva on hyvin aktiivinen ja nytkin vaihteli asentoa paljon hoitajan kopeloidessa mahaa. Joten tuon luotettavan sf-mitan ottaminen ei aina ole kovin helppoa, kun vauvat on eri asennoissa riippuen mittahetkestä.

3. Mun työt tuolla toisella paikkakunnalla loppuvat nyt ensi viikon maanantaina ja sitten pääsen vihdoin kesän viettoon. Mulle jää 3 viikkoa työttömyyttä tähän väliin, ennen kun äitiysloma alkaa, mutta eipä se haittaa. Sen verran huonosti on ajatukset enää työnteossa, että jään mielelläni kotiin valmistautumaan lapsen tuloon, etenkin kun sitä valmistautumista on ehtinyt tehdä erittäin huonosti. Tuntuu, että kaikki viikonloput on vaan mennyt erilaisten asioiden järjetelyssä, eikä vauvan tuloon ole ehtinyt valmistautua yhtään (en esim. ole ehtinyt pestä yhtään vauvan vaatteita tai miettiä mitä kaikkea muuta pientä tarviketta ynnä muuta me mahdetaan tarvita sitten kun vauva tulee). Tosin, onhan tässä vielä aikaa vajaat pari kuukautta siihen laskettuun aikaan, mutta olishan se kiva olla ajoissa näiden asioiden kanssa, kun vauvan syntymähetkestä tai omasta loppuviikkojen voinnista ei voi olla koskaan varma.

4. Kesän suunnitelmista sen verran, että tämä viikonloppu sujuu leppoisasti kesäkaupunki Naantalissa. Ehkä jopa uskaltaudun heittämään talviturkin mereen. Hrrrr. Ensi viikolla sitten pakkaillaan tiiviisti ja sitten lähdetäänkin viikoksi mökkeilemään. Onneksi vuokraamamme mökki on tässä vaan muutaman kymmenen kilometrin päässä, eli kovin pitkää ajomatkaa ei ole tiedossa ja hätätapauksessa pääsee helposti käymään kotona tai sairaalassa. (Toivotaan kuitenkin ettei tällaista tarvetta tule.) Sen jälkeen vielä viimeiset pakkailut ja muutto! 1.8. pitäisi sitten olla uusi koti jo jokseenkin kunnossa ja vanha luovutettu. Saa siis nähdä, kuinka paljon tässä ehdin blogia päivitellä, mutta viimneistään elokuussa sitten vilkastuu. Postausideoita olisi kyllä, mutta aina tuntuu olevan jotain (muka) tärkeämpää tekemistä.

5. Loppuun vielä masukuva. Tämänkin piti tulla jo joskus kauan aikaa sitten, mutta sain aikaiseksi ottaa tämän vasta viime viikonloppuna. Enkä sitten kuitenkaan saanut sitä julkaistua heti -.- Noh, parempi myöhään kun ei milloinkaan! Eli tässä raskausmasu rv 30+5 kera parin muuttolaatikon ja tyhjän kirjahyllyn:

Tämän möhömahakuvan myötä hyvää viikonloppua kaikille lukijoille!

Primrose & Papuusi 31+4